Re: Täällä kaukana

Hmm, en ole ihan yksin hehkuttaessani Pentti Sammallahden Täällä Kaukana -kirjaa, herra Johnstonkin päätti vaihtaa vuoden kirja -titteliään;
http://theonlinephotographer.typepad.com/the_online_photographer/2013/01/may-i-change-my-choice.html

Aiempi oma hehkutukseni löytyy täältä: Pentti Sammallahti Täällä Kaukana. Jos joulupukki ei kirjaa muistanut tuoda niin suosittelen hankkimaan sen vielä kun niitä on saatavilla!

Vuosi 2012 peruutuspeilissä

Mitä viime vuodesta jäi käteen? Kamerapuolella oli vilkas vuosi kamerajulkistuksia ja etenkin ns. full frame oli taas vahvasti edustettuna uusissa kameroissa. Kaikilta isoilta järkkärivalmistajilta tuli ainakin yksi täyden kennon runko, lisäksi nähtiin esimerkiksi uusi Sonyn RX1 täydenkennon pokkari. Minä sen sijaan uin jälleen kerran vastavirtaan ja vaihdoin täyden kennon runkoni pienempään Olympus OM-D:hen. Vieläkään ei kaduta, päinvastoin - Olppari oli mielestäni täyden kennon rummutuksista huolimatta viime vuoden tärkein tulokas. Mikroneljäkolmoset kasvoivat vihdoinkin täysi-ikäiseksi. Blogin raati valitseekin OM-D E-M5:n yksimielisesti vuoden kameraksi 2012.  Muitakaan vaihtoehtoja ei ollut. Saatan valita sen myös vuoden kameraksi 2013.

Viime vuoden toinen teema itselläni oli tulostamisen koukeroihin perehtyminen. Yleensä kantapään kautta mutta kyllä tuloksiakin alkaa näkyä. Tähän pätee sama kuin kaikkeen muuhunkin opetteluun eli tekemällä oppii, ei nettiä selaamalla. Uskoisin että tässä suhteessa seiväshyppy ja tulostaminen ovat samanlaisia aktiviteetteja.

No mutta, tulipas höpötettyä valheita, hankinhan minä viime vuonna full framenkin - nimittäin sen Minoltan X-9:n. Filmikameroiden kanssa pelleily oli vuoden kolmas teema joka jatkunee säännöllisen epäsäännöllisesti tänäkin vuonna.

Mitähän muuta on luvassa alkaneenna vuonna täällä blogissa filmiräpellyksen lisäksi? Aika näyttää, ei nyt aleta tekemään mitään uuden vuoden lupauksia. Ainakin pyrin kirjoittelemaan uusista ja vanhemmistakin Micro 4/3 -romppeista fiiliksiäni sitä mukaa kun sellaisia kokeiltavaksi osuu. Ja koska erilaiset kuvausprojektit ovat hauskoja, voisi kehitellä sellaisen. Suosittelen samaa muillekin!

Jaa niin, yksi asia lienee melko varma. Nimittäin se että näitä koiran kuvia osuu tänne blogiin tänäkin vuonna.

Olympus OM-D E-M5, Panasonic/Leica 45mm, Olympus FL-36R

Minolta MD 200mm f4 ja Olympus OM-D

Minolta MD 200mm/f4 on ihan sopivan kokoinen OM-D:n nokalle

Saisiko m4/3-systeemille pitkää putkea halvalla esimerkiksi satunnaiseen lintukuvaamiseen? Kokeilin Minolta MD 200mm f4 -putkea Novoflexin sovitteella Olympuksen OM-D E-M5 rungossa nähdäkseni mihin tällaisella yhdistelmällä pystyy. Itse objektiivista maksoin vain pari kymppiä joten odotukset eivät olleet liian korkealla huolimatta objektiiviyksilön aivan iskemättömästä kunnosta. Kakkula lienee valmistettu joskus 80- ja 90-lukujen taitteessa.

200-milliseksi lasi on todella pienikokoinen ja istuu mukavasti Olpparin kanssa yhteen. Putkessa on mukava sisäänrakennettu vastavalosuojakin joka liukuu eteen-taakse mukavasti. Kuten käsitarkenteisen aikakauden objektiivit yleensäkin, tämäkin tuntuu jämäkältä ja kiinteältä, ei heilu, natise eikä kolise. Aikanaan Minoltan laseja pidettiin erittäin hyvinä ja tekivätpä he yhteistyötä legendaarisen Leicankin kanssa.

Valovoima on melko vaatimaton f4 mutta on sekin aukon verran enemmän kuin tyypillisen kuluttajazoomin f5.6. Nelosen aukko tuo m4/3:lla jo melkoisesti syväterävyyttä kuvaan joten taustan suhteen täytyy olla tarkkana.

Tarkentaminen

Käsin tarkentamisen tuntuma objektiivissa on hyvä ja Olpparin suurennustoiminto auttaa tarkkuuden suhteen. Liikkuvien kohteiden kanssa tällä yhdistelmällä ollaan kyllä helisemässä. Harjoittelulla tuntuma tosin varmasti paranee. Jälleen kerran toivoisi sitä focus peaking -toimintoa Olppariin mutta huhuiltua firmispäivitystä ei ole vieläkään kuulunut. Olen jo aikaisemminkin kirjoitellut manuaalilaseista OM-D:n kanssa: OM-D ja wanhat objektiivit.

Olpparin hyvä 5-akselinen kuvanvakaaja jeesaa pitkällä putkella käsivaralta kuvaamista hienosti, mutta suurennustoiminnon käytössä etsinkuva tuppaa heilumaan sen verran pahasti että parhaimmillaan tämä yhdistelmä olisi varmasti jalustan (tai ainakin yksijalan) päällä. Pitääpä kokeilla.

Testailin yhdistelmää kuvaamalla pikkulintuja hetken aikaa kotipihalla harmaan talvipäivän heikossa valossa. Tarkentaminen oli haastavaa, linnut kun eivät pysyneet pitkään aloillaan ja lisäksi kuvat tuntuivat alivalottuvan Olpparin automatiikalla hieman, valotuksen kompensaatio sitten auttoi tässä pulmassa. Alla yksi onnistuneempi ruutu harjoituksesta.

Punatulkku harmaana talvipäivänä
Olympus OM-D E-M5, Minolta MD 200mm, f4, ISO 1600

Mutinaa

Valitettavasti tälläkin vanhalla objektiivilla esiintyy täydellä aukolla varsin huomattavasti väriaberraatiota, joka korostuu alla- ja ylläolevan kaltaisissa kuvissa joissa risuja ja oksia on tarkennustason etu- ja takapuolella vaaleaa taivasta vasten. Vanhojen kakkuloiden pinnoitteet ja linssit eivät ole ihan nykypäivän tasolla näiden virheiden korjaamisessa. Erityisesti tarkennustason takana monissa kuvissa näkyi ihan kamalan vihreitä oksankiekuroita. Ahkerampi jaksaa näitä sitten ehkä korjailla kuvakäsittelyohjelmassa ja laiskempi muuntaa kuvan mustavalkoiseksi jolloin vääristymät haittaavat ehkä vähemmän.

Pihapuun purppuraisia ja vihreitä oksia, on siinä jotain tipujakin
Olympus OM-D E-M5, Minolta MD 200mm, f4, ISO 1600

Loppujen lopuksi

Eipä tästä luontokuvaajan ainoaksi pitkäksi putkeksi taida olla. Vertailussa esimerkiksi Panasonicin 45-200mm eläintarhazoomi (ensihuomioitani 45-200-millisestä täällä) pesee tämän kyllä suurinpiirtein kaikessa ja siinä on vieläpä vakaaja ja automaattitarkennus eikä se ole paljonkaan isompi! Hyvältä tämä Minolta kuitenkin näyttää Olpparin nokalla, ei varmasti ole moksiskaan pienestä kosteudesta eikä maksa paljon mitään. Näin ollen tätä voisi ajatella ehkä huonoihin olosuhteisiin rauhallisempia kohteita kuvatessa jos ei uskalla sitä kallista ja valovoimaista lasia ottaa laukusta esille. Toki jos tietää tarvitsevansa 400mm-e kuvakulmaa esimerkiksi kerran vuodessa niin kyllä tällä putkella sen tarpeen saa edullisesti täytettyä.

Lisäys 29.1.2013: http://www.jariharjula.com/2013/01/om-d-e-m5-vanhat-objektiivit-ja.html


Plussat:

• Mukavan pieni 400mm-e kuvakulmaan nähden
• Mekaaninen ja tukeva rakenne
• Hyvä tarkennustuntuma
• Skarppi lasi kohdalleen tarkennettuna ja tuettuna
• Näitä löytää edullisesti käytettyjen markkinoilta

Miinukset:

• Väriaberraatiot varsin voimakkaita
• 400 mm-e alkaa olla aika pitkä putki käsivaralta kuvaamiseen ja tarkentamiseen

Pitkiä putkia?

Mutta missä viipyvät nopeat ja pitkät putket m4/3-systeemiin? Luulisi että mm. juuri luonnossa liikkujat arvostaisivat kevyttä systeemiä, mutta toistaiseksi tarjolla on hitaita zoomeja ja Panasonicin "melkein pitkä" 35-100mm f2.8 zoomi jonka hintalappu onkin sitten tuhannen euron paikkeilla. Esimerkiksi tällainen kompakti 200-millinen f4 automaattitarkenteisena sopisi varmasti monelle lintubongarille reppuun sääsuojatun pikkurungon kanssa.

HLD-6 Lisäkahva Olympus OM-D:ssä

HLD-6 lisäkahvan molemmat osat kiinni Olympus OM-D E-M5:ssä.
Kamera näyttää aina kuvissa isommalta kuin se onkaan.

Olympus OM-D E-M5:n kanssa esiteltiin myös kameraan sopiva kaksiosainen lisä-/pystykuvauskahva. E-M5 on oikeastaan todella pienikokoinen kamera vaikka se muotoilunsa vuoksi näyttääkin kuvissa aina vähän isommalta - sitä kun aina mielessään vertaa menneiden vuosien filmijärkkäreihin jotka olivat saman näköisiä. Pieni kamera on monessa tilanteessa kiva, mutta varsinkin painavampien linssien kanssa kamera kaipaa ehkä vähän enemmän tarttumapintaa. Lisäkahvan vaakasuuntainen osa tuo juuri sopivasti lisää oikealle kädelle jotta kamerasta kiinni pitäminen tuntuu jämäkältä. Vaakaosassa on oma laukaisinnappinsa ja kierrettävä säätökiekko jonka toiminto on jälleen kerran konfiguroitavissa kamerasta käsin - hienoa. Kuvausote on mukava ja ainakaan omasta kamerastani en tule tätä kahvaa irroittamaan muulloin kun akun poistamisen yhteydessä. Juu, kahva pitää irrottaa jotta akkuluukun saa avattua.

Pelkkä vaakasuuntainen kahva riittää parantamaan kameran kuvausotetta huomattavasti.

Kun ruuvaa kiinni sitten sen toisenkin puolikkaan HLD-6:sta niin E-M5 muuttuu varsin ergonomiseksi kameraksi myös pystykuvien kuvaamiseen. Pystykahvassa on niinikään oma laukaisinnappinsa ja sen alla etusormelle säätökiekko. Samoin pystyotteen peukalolle on oma säätökiekkonsa. Näiden funktiot ovat jälleen kerran konfiguroitavissa kamerasta käsin. Lisäksi pystykahvassa on kaksi konffattavaa peukalonappia, fn1 ja fn2, lukituskytkin jolla pystysäätimet saa kytkettyä pois käytöstä, luukku sille toiselle akulle ja virtaliitin. Molemmissa kahvan osissa on normaali jalustakierre pohjassa.  Kuten runkokin, kahva on myös pöly- ja roisketiivis. Erityisesti pitemmillä objektiiveilla kuvaamiseen kahvaosat tuovat runkoon lisää kaivattua massaa ja käsivaralta kuvaaminen helpottuu mukavasti. Varsinkin yhteistyössä OM-D:n erinomaisen kuvanvakaajan kanssa.

Lisäkahvaan saa halutessaan kiinnitettyä vielä erikseen myytävän GS-4  -kämmenhihnan jolloin kamera istuu käteen kuin hansikas. Kämmenhihna maksaa vielä viitisen kymppiä lisää, olisihan sen voinut paketoida kahvan kanssa samaankin pakettiin...

HLD-6 ei ole ihan ilmainen noin kahden ja puolen sadan euron hintaisena mutta ehdottomasti hintansa arvoinen kapistus joka nostaa OM-D:n ergonomian vielä entistäkin paremmaksi. Suosittelen lämpimästi kaikille joilla tämä Olpparin huipputason mikrojärkkäri on usein ja monessa mukana!

Plussat:

• Erinomainen kuvausote, huomattava parannus pelkkään runkoon verrattuna
• Pelkkä vaakaosa ei kasvata kameran kokoa juuri ollenkaan
• Säätimien määrä ja konfiguroitavuus joka on muutenkin OM-D E-M5:n etu
• Kahdella akulla kuvausaika pitenee mukavasti
• Kaksiosainen rakenne mahdollistaa monta erilaista kuvausotetta tarpeen mukaan

Miinukset:

• Lisäkahvan osat on irroitettava jotta kamerassa olevan akun saa poistettua
• Hintava

Olympus FL-300R pikkusalama testissä

Olympus FL-300R

Kokeilin Olympuksen uutta pikkusalamaa OM-D:n kanssa. Olympuksen rungoillahan voi ohjata langattomasti kaikkia R-merkinnällä varustettuja Olympuksen salamavaloja. Tehojen ym. säätö tapahtuu mukavasti kameran takanäytöltä käsin, eli kuvaajan ei tavitse kiivetä tuikun luokse tekemään säätöjä jos kuvaustilanne vaatii muutoksia. Pikkusalamasta valitaan vain liukukytkimellä "RC"-kanavaksi joko A tai B ja kamerarungossa sitten kyseiselle kanavalle voidaan säätää TTL tai manuallitila ja haluttu välähdysteho. OM-D:n salamakenkään kiinnitetään kameran mukana tullut minisalama joka toimii ohjaimena muille tuikuille.

Tämä FL-300R on erittäin pienikokoinen josta tietenkin aiheutuu muutamia hankaluuksia. Salama käyttää AAA-kokoisia pattereita toisin kuin kaikki muut salamat, joissa on melkein aina käytössä AA-koko. No, tällä on salamasta saatu pienempi niin menköön. Mutta kameralaukkuun pitää sitten mahdollisesti varata kahden eri koon pattereita jos aikoo käyttää muunkinlaisia salamavaloja yhdessä tämän kanssa.

Pikkusalaman mukana tulee kuvassakin näkyvä irroitettava jalusta jonka pohjassa on normaali jalustakierre. Itse salamassa on nivel, jolla sitä voi kääntää ylös-alas -suunnassa esimerkiksi heijastamista varten. Sivusuunnassa salamaa ei voi kiertää. Taaksepäin kallistettuna ja salamakenkään kiinnitettynä tuikku kylläkin osuu kuvaajan otsaan.

Lisäksi FL-300R:ssä on vielä sisäänrakennettu laajishajotin jonka saa liu'utettua välähdyspään eteen salaman sivulla olevasta napista.Kovin tehokashan tämä tuikku ei ole joten minkään isojen tilojen valaisuun sitä ei kannata ainakaan yksinään harkita, mutta kun nykykameroiden korkeatkin ISO-herkkyydet ovat erittäin hyviä (juu, kaikkien kameroiden) niin eipä sitä valoa yleensä niin kauhean paljon tarvitsekaan lisätä.

Jos haluaa hyödyntää m4/3-järjestelmän pientä kokoa maksimaalisesti esimerkiksi reissun päällä ja kuitenkin valaista kuvansa irrallisilla salamavaloilla niin pari tällaista lamppua mahtuu varsin mukavasti mihin tahansa kameralaukkuun. Salama on niin kevytkin että sen voi vaikka teipata seinään niin ei tarvitse kantaa mitään valojalustojakaan mukanaan!

Tämän nopean omakuvan valaisin kahdella Olympuksen salamalla.
FL-300R elävöittää taustan valkoista seinää pahvista taivutellun snootin läpi.
Päävalona on FL-36R heijastettuna sateenvarjosta.

Plussat:

• Erittäin kompakti, mahtuu vaikka paidan taskuun
• Täysi tuki Olympuksen langattomalle salamaohjaukselle, valittavissa kaksi eri ryhmää
• Edullinen

Miinukset:

• Rajalliset säätömahdollisuudet
• AAA-pattereiden sijaan olisin halunnut AA-kokoiset
• Erikoisen muodon vuoksi tähän on hankala kiinnittää mitään tavallisia valonmuokkaimia

Päivän kuva ja pieni lahjavinkki

Joulukuusimetsää Espoossa
Minolta X-9, Minolta 50mm/1.7, f11, Ilford XP2 Super

Toinenkin rullallinen XP2:sta on skannattuna ja kaikki pelittää paitsi ehkä huurteenpoisto. Filmi on helppoa skannattavaa, ihan perussäädöillä pääsee jo pitkälle. Samoin Minolta X-9 tuntuu edelleen hyvältä kädessä. Erityismaininnan ansaitsee vielä kerran se etsinkuva joka on todella iso ja kirkas. Valitettavan pimeää ja harmaata tämä vallitseva säätyyppi tällä hetkellä vaan on.

OM-D:hen on lupailtu uutta firmware-päivitystä tällä viikolla, saas nähdä tuleeko sen mukana jotain mukavia ylläreitä vai lisää "art filttereitä". Tarkoittaako art filter muuten sitä, että kuvasta suodatetaan kaikki taide pois? Focus peaking -toiminto olisi monella vanhojen lasien kanssa pelleilevällä ainakin toivelistalla. Jos firmispäivitys ei sellaista Olppariin tuo niin mm. trevinchow.com -blogissa on ohjeet kelvolliseen hätäratkaisuun (ja siinä muuten tarvitaan juuri tuollaista parjattua art filtteriä, kuinka ollakaan).

Näin joulun alla vielä vinkki visukintuille: Kun isoilla brändinimillä kirjailluista neopreenisistä kamerahihnoista saa pulittaa kymppikaupalla, saa samaan aikaan Clas Ohlsonilta mustan, brändäämättömän neopreenihihnan seitsemällä eurolla. Ostin itselleni yhden ja jäi harmittamaan etten ostanut saman tien useampaa - toivottavasti niitä tämänkin jälkeen vielä löytyy.

Ensimmäinen rulla skannattu: Minolta X-9 ja Ilford XP2 Super

Siperia opettaa
Minolta X-9, Minolta 50mm/1.7, f2.8, Ilford XP2 Super

Tämän jutun kuva on ensimmäiseltä rullalta jonka kuvasin manuaali-Minoltalla josta kirjoittelin  edellisessä jutussani. Kuvassa näkyy myös syy siihen miksi kamerahommat ovat jääneet välillä taka-alalle. Toisaalta kuvassa näkyy myös se, että nykyään on lähdettävä ulos kelissä kuin kelissä, joka saattaa olla kuvaamisharrastuksen kannalta hyväkin asia nettifoorumeiden selailun sijaan?

No, asiaan. Valotin ensimmäisen rullan EI 200 mukaan kuten nettiviisaus kertoi ja olen ihan tyytyväinen tuloksiin. Ilford XP2 Super ei todellakaan ole rakeista huippuvaloissa ja vaaleassa päässä muutenkaan, joten se sopii hienosti esimerkiksi uuden puhtaan lumihangen tapaisiin kohteisiin. Ja koska kyseessä on kromogeeninen filmi, sen skannaaminen on varsin iisiä - ihan perussäädöillä ja kuluttajatason tasoskannerilla (Epson V500) saa kelvollista tavaraa. En edes käyttänyt mitään multi-pass tai pölynpoistotoimintoja tällä kertaa. Lisäksi sain Tunnin kuvasta pyydettyä negat nyt kuuden kuvan pätkinä joka nopeutti skannaamista entisestään (pro tip).

Printtailin rullalta pari kuvaa A4-paperille ja ne näyttivät ihan hyvältä. Skannauksen jälkeen säädin vähän kontrastia, turautin kunnolla terävöitystä ja kloonailin pois pölyjä - helppoa verrattuna aikaisempiin yrityksiini saada itsekehitetystä Tri-X:stä jotain tulostuskelpoista aikaiseksi samalla skannerilla.

Koska negatiiveista tuli kuitenkin aika tummia, ajattelin valottaa seuraavan rullan EI 250 mukaan ja katsoa miltä se sitten näyttää. Valoa on nyt vaan sen verran vähän täällä Suomenniemellä tähän aikaan vuodesta että saa nähdä koska ehdin rullallisen kuvaamaan. Onneksi satoi tuo luonnollinen heijastin maahan näinkin aikaisin niin ei tarvitse ihan säkkipimeässä tarpoa.

Ei muuta kuin häntä heiluen ulos ja kuvaamaan!