Päivän kuva

Donna luimuilee
Olympus OM-D E-M5, M.Zuiko 45mm, f3.5, ISO 400, salama

Päivän kuva

Saari sumussa, Porvoo
Olympus OM-D E-M5, 14mm, f8, ISO 200

Päivän kuvat, sumua

Sumua saaressa, Porvoo
Olympus OM-D E-M5, 45mm, f5.6, ISO 200

Näihin aikoihin vuotta aamu-unisenkin kannattaa herätä ajoissa joskus. Tuulettomina aamuina on joskus hienoja valokuvauksellisia sumuja. Testissä on pitkän odotuksen jälkeen Olympuksen erinomainen 45-millinen kakkula, josta kirjoittelen lisää myöhemmin. Jos olet suunnitellut lyhyen telen ostamista m4/3-systeemiin, nyt ei kannata enää odotella, sillä useimmissa kotimaisissa kameraliikkeissä tämä poikkeuksellisen hyvä ja valovoimainen lasi on hopeisena versiona alennusmyynnissä!

Piippu sumussa, Porvoo
Olympus OM-D E-M5, 45mm, f4, ISO 200

Elämme jännittäviä aikoja mikroneljäkolmosissa, uusi OM-D E-M1 vaikuttaa kaiken saatavilla olevan materiaalin perusteella hienolta vekottimelta, samoin kuin tulossa oleva Olympuksen 12-40mm f2.8 zoomi sen vähän perusteella mitä webistä tällä hetkellä löytyy.

Päivän kuva, Pentax S-M-C Macro Takumar 50mm f4

Kukkakärpäsen lentoonlähtö
Sony a57, Pentax S-M-C Macro-Takumar 50mm f4

Päivän kuvassa objektiiviklassikko on päässyt oikeaan alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa eli lähikuvaamiseen. Kukkakärpäset ovat siitä mukavia kuvattavia että niillä on tapana leijailla aina välillä hetki paikallaan jolloin käsitarkenteisenkin lasin kanssa ehtii saamaan kuvia. Tarkennus on helpointa asettaa ensin tarkennusrenkaasta suurin piirtein kohdilleen ja sen jälkeen tarkentaa yksinkertaisesti liikuttamalla kameraa edes takaisin.

Aikaisempi kirjoitus kyseisestä objektiivista löytyy täältä: Testissä Pentax Super-Multi-Coated Macro-Takumar 50mm f4

Testissä Pentax Super-Multi-Coated Macro-Takumar 50mm f4

Pentax Super-Multi-Coated Macro-Takumar 50mm f4

Taas kerran blogissa pelleillään wanhojen objektiivien kanssa. Sonyn digijärkkäreihin saa sovitteella kiinnitettyä m42-kierteisiä objektiiveja. Muunkinlaisia laseja voi adapterilla kiinnittää mutta useimpien kohdalla tarvitaan adapteri joka sisältää optiikkaa jolloin kuvanlaatu yleensä heikkenee. m42 -laseissa etäisyys optiikan ja kennon (tai filmin) välillä on suunniteltu pitemmäksi kuin Sony/Minolta alpha-bajonetin objektiiveissa - väliin mahtuu siis adapteri.

Pentaxin Takumar-objektiiveilla on harrastajien keskuudessa kova maine aikansa parhaimmistoon kuuluvina laseina. Kokeillaanpa mitä saadaan aikaiseksi kun kroppikennoiseen Sonyn runkoon kiinnitetään vanha Pentaxin lasi halvalla kiinalaisella adapterilla.

Pentax Super-Multi-Coated Macro-Takumar 1:4/50mm

Kokeilun kohteena on ylläolevissa kuvissa näkyvä Pentaxin 50-millinen Super-Multi-Coated Macro-Takumar f4. Tätä versiota valmistettiin tietääkseni vuodesta 1971 vuoteen 1979. Kakkula on tehty metallista ja lasista, ei muovista niinkuin nykylasit. Työn laatu on mahtava ja rakenne kuin panssarivaunulla. Tämä objektiivi ei pikku kolhuista säikähdä, luulen että ydinsodan jälkeen ainostaan torakat ja vanhat Pentaxin objektiivit olisivat toimintakykyisiä.

Suodinkierre on tavalinen 49mm, paino n. 250 grammaa, aukkoväli f4 - f22. Optinen rakenne on yksinkertainen neljä elementtiä kolmessa ryhmässä. Kyseessä on klassinen Tessar-tyyppi joka on hyvin yksinkertainen ja tuottaa terävän ja kontrastikkaan kuvan. Erilaisia vääristymiä on yleensä vähän koska Tessareissa on tavallista vähemmän lasin ja ilman välisiä pintoja. Kääntöpuolena on se että Tessareista ei saada yleensä tehtyä kovinkaan valovoimaisia. Tämänkin Takumarin maksimiaukko on vaatimaton neljä. Lähimmällä tarkennusetäisyydellä surrennossuhteeksi täydellä kennolla tai filmirungolla tulee 1:2.

Objektiivin etuelementti on useita senttejä etureunan sisäpuolella, joten vastavalosuoja ei ole tarpeen.

Macro-Takumar soveltuu erittäin hyvin esimerkiksi reprolasiksi dokumenttien tai vaikkapa diojen kopioimiseen, sillä sen tarkennustaso vaikuttaisi olevan hyvin tasainen. Vääristymät ovat hyvin kurissa. Viisilamellinen himmennin tekee  terävyysalueen ulkopuolella olevista huippuvalopisteistä varsin kulmikkaita paitsi täydellä nelosen aukolla, jolloin ne ovat pyöreitä.

Lähikuvaus, käsitarkennus ja focus peaking

Sovitteella kiinnitettyjen objektiivien kanssa automaattitarkennus ei toimi vaan se pitää hoitaa käsipelillä. Normaalisti tämä on hankalaa, hidasta ja epävarmaa useimpien nykyisten digijärkkärien kanssa sillä niiden etsinkuva on pieni eikä tähyslasia ole optimoitu käsin tarkentamista ajatellen. Sonyn järkkärit (myös NEXit) ovat mukava poikkeus, niissä kun on nykyään sähköinen etsin ja siinä näkyvä "focus peaking" -toiminto. Focus peaking tarkoittaa sitä, että etsinkuvan päällä näytetään halutulla värillä kuvan terävimmät (kontrastikkaimat) kohdat. Eli kun tarkennus on kohdallaan esimerkiksi kuvauskohteen silmän kohdalla, etsinkuvassa näkyy punainen korostus samaisen silmän päällä. Toiminto tekee käsin tarkentamisesta helppoa ja jopa melko nopeaa.

Makro- ja lähikuvauksessa automaattitarkennuksen puute ei muutenkaan haittaa, sillä yleensä käsin tarkentaminen on joka tapauksessa tarpeen kapean syväterävyysalueen saamiseksi oikeaan kohtaan. Nykypäivän objektiivien käsin tarkentaminen on usein hankalaa koska automaattitarkennuksen nopeuttamiseksi niiden tarkennusrenkaan liike lähimmästä etäisyydestä äärettömään on hyvin lyhyt. Testaamassani Pentaxissa tarkennusrenkaan liike on piiiiitkä jolloin tarkentaminen on mahdollista tehdä erittäin tarkasti. Lisäksi Takumarin tarkennustuntuma on sormissa mahtava, rengas pyörii sulavasti ja juuri sopivalla vastuksella. Tällaisia kakkuloita ei juuri enää valmisteta!

Näin ollen käsitarkenteisen makrolinssin sovittaminen Sonyn SLT-runkoon ei olekaan mitenkään tyhmä idea vaan saattaa olla ihan kelpo vaihtoehto kalliille autofocusobjektiiville lähikuvaamiseen. Samoin totisemmassa videokuvaamisessa tällainen manualitarkenteinen lasi on kohdallaan ja lisäksi äänetön.

Otetaan sitten kuvia ja katsotaan

Tässä sitten muutamia mallikuvia joita testaillessa otin. Ensimmäisessä hortensiakuvassa kamera oli tukevasti jalustalla ja ainoana valonlähteenä oli tavallinen keittiön kattolamppu:

Hortensia
Sony a57, Pentax S-M-C Macro Takumar 1:4/50, f8, ISO 100

Kuvanlaatu on ällistyttävän hyvä! Kokeilin myös käsin tarkentamista vauhdikkaan koirani kanssa. Osumaprosentti focus peakingista huolimatta oli luokkaa 10%, eli ei kovin hyvä automaattitarkennukseen verrattuna, mutta ne ruudut joissa tarkennus osui kohdalleen olivat kyllä todella skarppeja, alla yksi esimerkki:

Sony a57, Pentax S-M-C Macro Takumar 1:4/50, f4, ISO 800
Kuvattu käsivaralta

100% osasuurennos edellisestä

Onko käsissäni Pentaxin Takumarien unohdettu helmi? Yleensä harrastajat hehkuttavat vain niitä valovoimaisia Takumareja ja ilmeisesti tämän makrolasin heikko valovoima ei kiinnosta keräilijöitä. Optisesti kyseessä on joka tapauksessa mahtava objektiivi.

Plussat

• Skarppi ja kontrastikas!
• Näppärän kokoinen
• Laadukas ja kestävä metallinen rakenne
• Tarkennustuntuma

Miinukset

• Vaatimaton valovoima
• Käsin tarkentaminen liikkuvaan maaliin hankalaa focus peakinginkin avustamana

Vaihtoehtojakin löytyy

Käytetyn objektiivin hankkiminen rahasyistä on joskus ihan järkevä vaihtoehto, etenkin lähikuvaukseen. Kannattaa kuitenkin muistaa että Sonyn valikoimasta löytyy kroppikennoisille varsin edullinen ja kuvanlaadultaan erinomainen 30mm DT macro jonka hinta ei välttämättä paljoa poikkea esimerkiksi macro-Takumarin ja adapterin yhteenlasketusta hinnasta. Täysikennoisen kameran tapauksessa vaihtoehdot ovat hiukan kalliimpia, ainakin uutena hankittaessa. Uudempien objektiivien kaupanpäällisiksi saa ainakin automaattitarkennuksen eikä tarvitse erillisiä adaptereita.

Esimerkiksi vanha Minoltan 50-millinen macro on erittäin hyvä lasi ja niitä löytää joskus käytettynä ihan sopuhintaan. Koska omistan myös sellaisen, ajattelin bonuksena katsoa miten vanhat viisikymppiset makrot pärjäävät leikkimielisessä kisassa keskenään:

Pentax S-M-C Macro Takumar 50/4 vastaan Minolta AF 50/2.8 Macro

Vertailin huvikseni Macro-Takumaria Minoltan 50mm f2.8 macron kanssa. Minoltan objektiivista kirjoittelinkin jutun jo viime vuonna, se löytyy täältä: "klassikko kestää ajan hammasta".

Testiasetelma oli yksikertainen, asetin kameran jalustalle, valaisin pehmolelun yhdellä salamavalolla ja otin kuvia aukoilla 4, 5.6 ja 8 molemmilla objektiiveilla. Molemmat lasit tarkensin käsin focus peaking -toiminnon avulla. Suljinaika on kaikissa kuvissa sama 1/100, salaman tehoa muutin aukkoa vastaavaksi. Alla kokonainen testikuvaruutu:

Testiasetelma
Sony a57,  Pentax S-M-C Macro Takumar 1:4/50, f8, ISO 100

Allaolevassa kuvassa on 100% osasuurennokset eri aukoilla ja objektiiveilla. Jos näistä jotain haluaa päätellä, niin molemmat objektiivit ovat erittäin skarppeja ja kontrastikkaita näillä aukkoarvoilla. Pentax jää ehkä hieman jälkeen Minoltan macrosta aukolla f4, joka on siis Pentaxille täysi aukko ja Minoltalle aukon verran täydestä himmennetty. Ero häviää himmennettäessä pienemmille aukoille. Minoltan 50mm f2.8 macro on mahdollisesti skarpein omistamani lasi, joten Pentaxin suoritus on erinomainen tässä testissä. Kannattaa vielä muistaa että kumpikaan laseista ei ole kovin uusi, Pentax on 70- ja Minolta 80-luvulta! Aina ei tarvitse hankkia uusinta uutta.

Vertailua eri aukoilla, klikkaa isommaksi

Lokkikuvia, Sony A57 ja mustavalkoinen jpg

Kesäloman myötä olen taas kuvaillut lokkeja, muun puuhastelun ohessa. Tässä muutamia kuvia viime päiviltä, niitä mielestäni paremmin onnistuneita. Kaikissa kalustona on ollut Sony A57 ja Tamronin 70-300/4-5.6 zoomi sekä laineilla keikkuva vene. Kuvanvakaajat kunniaan!

Sony a57, Tamron @ 210mm, f8, ISO 200

Tamronista sanottakoon sen verran että sen suorituskyky paranee huomattavasti jos vain valaistus antaa periksi himmentää edes hiukan. Lisäksi, jos mahdollista, ei kannata zoomata ihan tappiin saakka. Siinä 200mm ja f8 kohdilla putki tekee varsin hienoa jälkeä mutta heikkenee kovasti kun lähestytään 300mm f5.6:ta.

Sony a57, Tamron @ 200mm, f8, ISO 800

Lokinpoikaset ovat veikeitä kuvattavia ja luottavaisempia kuin vanhempansa. Näissä kuvissa olen yrittänyt löytää rauhallisempia taustoja ja hiukan kaunista valoa. Varsinkin mustavalkoisena kuvat nousevat tällöin heti hiukan tavallisten räpsyjen yläpuolelle.

Sony a57, Tamron @ 210mm, f8, ISO 400

Mainitsemisen arvoista lienee vielä se, että ylläolevat kuvat on kaikki kuvattu suoraan A57:n jpg:nä (siis ei RAW-muodossa). Kamera tekee varsin miellyttäviä mustavalkokuvia kunhan hiukan kokeilee sen jpg-säätöjä omaan silmäänsä sopiviksi. Itselläni on valittuna mm. loivempaa kontrastia, vähemmän terävöitystä ja DRO (Dynamic Range Optimizer) tasolla kaksi.

Sony a57, Tamron @ 200mm, f8, ISO 800

Hyvää kesää kaikille blogin lukijoille, nyt ulos sieltä tietokoneen äärestä ja kuvia ottamaan!

Päivän kuva

Tero
Sony A57, 35mm, f4, ISO 100

Jäät alkavat väistymään jo meren rannoilta ja sitä mukaa onkimiehet kansoittavat rantoja avoveden äärellä. Kävin tänään kokeilemassa onneani siian onginnassa. Kalaa ei tällä kertaa tullut mutta tulipahan oltua ulkona ja muistoksi jäi ainakin kuva hyvästä kalakaverista. Mukana oli Sony a57 ja 35mm f1.8 DT -lasi. Pilvisen päivän loiva valo sopii paremmin simppeleihin henkilökuviin kuin päin lärviä porottava auringonpaiste.

Jos varmin tapa välttyä karhulta metsässä on kantaa kameraa kaulassa, taitaa sama päteä myös kalastamiseen.Mutta valokuvien saamiseksi se kamera kannattaa silti ottaa mukaan.

Olympus XZ-1 kokeilussa - pokkarilla potkii pitkälle

Nykyään tuntuu menneen vähän överiksi tämä kameravalmistajien nokittelu tuotejulkistuksilla. Muutamalla valmistajalla alkaa olla jo niin, että uusi malli julkistetaan suunnilleen samoihin aikoihin kun se edeltävä malli on vasta pitkän odotuksen jälkeen saapumassa kauppojen hyllyille puhumattakaan että siihen saisi vara-akkua ostettua vielä pitkään aikaan. Tai että sen raakakuville löytyisi tukea kuvankäsittelyohjelmista. Ja akun muotoahan tulee toki vaihtaa joka malliin samoin kuin raakakuvaformaattia. Jos haluaa aina omistaa uusimman ja hienoimman mallin, saattaa sitä kamerahöhlä tulla pian hulluksi.

Fiksummat objektiivinnyplääjät ovatkin oppineet käyttämään tätä ilmiötä hyväkseen. Nimittäin niitä edeltäviä malleja jää helposti kauppojen hyllyille lojumaan kun asianharrastajat jo odottavat uudempaa mallia ennenkuin ovat saaneet säästettyä pennoset siihen edelliseen. Kauppiashan laittaa ne aataminaikaiset, useita kuukausia vanhat mallit sitten lopulta alennusmyyntiin, digikamerat kun eivät tuppaa säilyttämään hintaansa kovinkaan hyvin.

Nyt kun digikamerat alkavat melkein kaikki olemaan jossei hyviä niin ainakin kelvollisia, löytää fiksumpi shoppaaja näistä alennusmyynneistä joskus hyvää tavaraa sopuhintaan. Yksi mielenkiintoinen tuoteryhmä ovat viime vuosina olleet niin sanotut premium-pokkarit eli taskukokoiset digikamerat joissa on pikkuisen isompi kenno kuin tavallisissa, valovoimaisempi ja laadukkaampi objektiivi sekä mahdollisuus kuvata RAW-kuvia. Nokittelua on tässäkin kategoriassa esiintynyt valmistajien välillä ihan mukavasti ja uudet mallit syrjäyttävät vanhoja tiuhaan tahtiin. Ja vaikka nämä uutena maksavatkin helposti sen halvimman järjestelmäkamerapaketin verran, se pari vuotta vanhempikaan malli ei ole muuttunut yhtään sen huonommaksi. Sillä sai aikanaan hyviä kuvia ja nykypäivänä sillä saa ainakin ihan yhtä hyviä.

Olympus XZ-1
Olympus tuli premium-pokkareihin hiukan muista myöhässä esitellessään XZ-1:n vuoden 2011 alussa kilpailemaan mm. Panasonicin LX5:n ja Canonin S95:n kanssa. Molemmat noista kilpailijoista olivat ehtineet jo edetä yhden mallisukupolven verran. Aikanaan Panasonic määritteli LX3:llaan koko premium-pokkarikategorian uusiksi ja onnistui kertaheitolla luomaan onnistuneen tuotteen Leica-brändättyine objektiiveineen. XZ-1:llä Olympus löi sitten pöytään valovoimaisemman objektiivin kuin kilpailijoillaan sekä kehutun jpeg kuvanlaatunsa. Ja tottakai kameran nimeen piti saada se X-kirjain. Itse en koskaan meinaa muistaa onko se XZ vai ZX, shampoolta se joka tapauksessa kuulostaa.

Faktoja
Kennon koko on 1/1.63" joka on siis vähän isompi kuin tavallisissa digipokkareissa ja se näkyy heti kuvanlaadussa. On se silti huomattavasti pienempi kuin esimerkiksi M4/3:sissa. Linssi on 6-24mm Zuiko-brändätty zoomi joka vastaa kuvakulmaltaan suunnilleen kinarin 28-110 -millistä. Laajispäässä suurin aukko on f1.8 ja telepäässäkin vielä hienosti f2.5. Valovoimasta johtuen linssit ovat isommat kuin kilpailevissa muiden valmistajien malleissa. Kenno on kymmenen megapikseliä 4:3 muodossa ja herkkyyksiä tarjotaan välillä ISO 100 - 6400. Lyhin suljinaika on 1/2000 ja jos se ei riitä, löytyy koneesta vielä sisäänrakennettu kolmen aukon ND-suodin. Kamerassa on kuvanvakaajan lisäksi kaikki tavallinen tilpehööri ja vähän päällekin art filttereistä videokuvaan, kuten tyypillistä onkin. Mainitsemisen arvoista on vielä se että pokkari osaa ohjata Olympuksen langatonta salamajäjestelmää mutta vain TTL-tilassa (ei manuaali-).

Valmistaja ilmoittaa kameran kooksi 110.6 x 64.8 x 42.3 mm ja painoksi 275 g, joka ei ole pokkareiden pienimpiä mutta silti vielä taskukokoinen.

Liisankatu, Helsinki
Olympus XZ-1, 6mm (28mm-e), f5, ISO 100, P-ohjelma (Program)

Asiaan: kuvanlaatu
Koska kyseessä on pokkari, en aikonutkaan yrittää puristaa viimeistä piirtoa kuvista ulos vaan kuvasin Program-moodissa kameran tekemää isointa jpegiä. Kuvanlaadun hiomiseen minulta löytyy parempiakin kameroita ja Olympuksen jpegit ovat varsin hyviä ihan sellaisenaankin kunhan ensin viitsii hakea itselleen sopivat asetukset kameraan. Itse päädyin kuvaamaan lähinnä mustavalkoista joista säädin kontrastin vielä miinus kakkoselle ja terävyyden miinus ykköselle. Molempia on helppo lisätä jälkikäteen tarvittaessa mutta vaikeampaa poistaa. Lisäksi valitsin "B&W filter"iksi keltaisen ja "Gradation"in asetukselle Auto, joka siis on Olympuksen versio DRO:sta.

Saatuani asetukseni kohdalleen P-moodissa siis linssin ympärillä oleva erinomainen säätörengas vaihtaa herkkyyttä. Yleensä pidän sitä Auto ISO:lla, joka ei juuri kahtasataa isompaa herkkyyttä uskalla valita vaan venyttää suljinaikoja sinne puolen sekunnin tietämille asti. Käsivaralta kuvatessa tällöin on syytä vaihtaa käsisäätöihin jotta saa kuvan aikaiseksi. Hiukan kohinaa on kuitenkin parempi kuin tärähtänyt kuva. Harmillisesti kamerassa ei ole "program shift"-toimintoa vaikka P-moodissa takaseinän rulla olisi sitä varten käytettävissä.

P-moodin lisäksi väänsin kameran joskus A-asentoon jos halusin valita merkittävästi kameran valitsemasta poikkeavan aukon. Tyypillisestihän pokkarilla ei juurikaan syväterävyyden kanssa kikkailla jolloin P on ihan perusteltu perusvalinta. Tallensin lopuksi säätöni kameraan Custom-asetukseksi (voi olisipa XZ-1:ssä mahdollista tallettaa niitä kaksi).

Perinteinen kameratestin kahvikuppikuva
Kaffecentralen, Helsinki
Olympus XZ-1, 7.41mm (n. 35mm-e), f3.5, ISO 100, P-ohjelma (Program)

Ehdottomasti tärkein asia olpparin kuvanlaadulle on poikkeuksellinen objektiivi. Se on erittäin terävä ja tuo kameran kymmenestä megapikselistä esiin kaiken mitä tässä kokoluokassa voi. Ja kymmenen megapikseliä riittää oikeasti jo melkein mihin vaan. Huolellisella tekniikalla tällä kameralla saa tosi hyviä kuvia. Tämä tarkoittaa siis että pidetään herkkyys alimmalla tasolla, ruuvataan kamera tukevaan jalustaan, tarkennetaan oikein, himmennetään vähäsen ja kuvataan mielellään vielä raakakuvia. En ehtinyt vielä kokeilemaan A3-kokoisia printtejä mutta A4:set näyttivät hyviltä vaikka kuvasinkin vain jpegiä ja käsivaralta. Pokkariksi kameran dynamiikkakin on yllättävän hyvä (yllämainituilla jpeg-säädöillä ainakin).

Valotusautomatiikka tuntuu varjelevan huippuvalojen puhkipalamiselta hankalammassa valossa jopa siinä määrin että kuvat alivalottuvat pahemman kerran, eli usein saa kompensaatiota kääntää plussan suuntaan harkintansa mukaan. Ja pelkästään takanäytöltähän ei kannata valotusta arvioida. Itse käänsin takanäytön kirkkautta himmeämmälle juuri tästä syystä. Kirkkaassa auringonpaisteessa saatan kääntää sen kyllä takaisin koska muutakaan etsintä ei ole.

Tavalliset pokkarikameran ongelmat tälläkin kameralla toki on, isommilla herkkyyksillä kuvissa on paljon kohinaa ja ne korkeimmat tarjolla olevat herkkyydet ovat kyllä lähinnä vitsi. Valovoimainen optiikka tosin auttaa hiukan heikommassa valossa ettei herkkyyttä tarvitse nostaa niin paljoa. Ja pienellä kennolla ja laajakulmaobjektiivilla syväterävyyttä riittää jo aukolla 1.8 ihan eri lailla kuin vaikkapa ns täyden kennon kameralla.

Kirkkaassa vastavalossakin saa yleensä vielä jonkinlaista kuvaa aikaiseksi mutta kyllä objektiivi on arka heijastuksille.
Karhusaari, Espoo
Olympus XZ-1, 6mm (28mm-e), f8, ISO 100, P-ohjelma (Program)

Säätimet, ergonomia ja rakenne

Itselleni tärkeää oli se, että kamera kulkee helposti monessa mukana silloin kun isompaa kameraa ei viitsi tai halua otta mukaan. Tämä lienee pokkarikameran tärkein funktio muutenkin, ja sen paikan XZ-1 täyttää kivasti ilman että kuvanlaadusta tarvitsee kohtuuttomasti tinkiä, kiitos erinomaisen objektiivin ja hieman tavallista isomman kennon.

Pokkariksi säätimiä on ihan mukavasti, sillä linssin ympärillä olevan erinomaisen säätörenkaan lisäksi kameran takaseinässä on toinen rulla jolla voi säätää jotain muuta asetusta koskematta menuihin. Rullien funktiot eivät ole konfiguroitavissa vaan Olympuksen insinööri on päättänyt mitä mikäkin säädin tekee missäkin moodissa. Valinnat sinänsä ovat ihan loogisia eikä minulla ole niistä mitään muuta valittamista kuin aiemmin mainitsemani "program shift"in puute.

Takarullan yhteydessä on myös perinteinen neliosainen valitsin josta voi valita tarkennuksen, valotuksen korjailun, salamavalon ja laukaisun asetukset. Tarkennusvalintaa tuli käytettyä useammin kuin yleensä, sillä normitilassa kamera ei tarkenna kovinkaan lähelle vaan esimerkiksi ylläolevan kahvikupin kuvaamisessa piti jo valita macrotarkennus. Sen lisäksi on tarjolla vielä supermacro, joka yllätys yllätys tarkentaa vieläkin lähemmäksi. Supermacrotilassa ei voi sitten zoomata vaan polttoväli on ainoastaan se laajin 28mm-e. Lähin tarkennusetäisyys on silloin niin pieni että linssin ja kohteen väliin ei juuri valo mahdu paistamaan! Valittavana on myös kohdetta seuraava tarkennus, joka on peruspokkaritasoa eli ei kovinkaan ihmeellinen, ja käsitarkennus.

Olympus XZ-1, 6mm (28mm-e), f3.2, ISO 100

Kameraan saa kytkettyä Olympuksen erillisen sähköisen VF-2 tai VF-3 etsimen (saman kuin PEN-malleihin), joka on kiva asia mutta näyttää vähän hassulta koska etsin on niin suhteettoman suuri muuhun kameraan nähden. Takanäyttö sinänsä on hyvälaatuinen ja toimii auttavasti kirkkaassakin auringonpaisteessa. Tukevampi kuvausotehan oikean etsimen kanssa toki olisi.

Linssinsuoja pullahtaa irti kamerasta kun sen käynnistää. Tämä on hyvä ominaisuus jos on viitsinyt ripustaa suojuksen mukana tulevalla narunpätkällä kameraansa - eipähän tarvitse irrottaa ensin suojusta erikseen. Huono ominaisuus, jos ei ole ripustanut suojusta narulla ja käynnistää kameransa vaikkapa laiturilla. Mielestäni pokkareissa, isommissakin, olisi järkevää integroida linssinsuojus kameraan kiinteästi niinkuin pienemmissä yleensä onkin tehty. Kaupoista saa toki rahalla viritelmiä joilla vastaavan suojan saa ruuvattua tilalle.

Kansi, jonka takana on USB-johdon liitin on aika rimpula ja tuntuu siltä että jos sen kanssa ei ole varovainen se irtoaa ennemmin tai myöhemmin. Sääli, sillä muilta osin kamera tuntuu tosi tukevalta.

Olympus XZ-1, 16.63mm (n- 75mm-e), f4.5, ISO 100, P-ohjelma (Program)
 

Nyt alkaa näyttää siltä että tästä arviosta on tulossa turhan pitkä joten palaan asiaan varmasti vielä myöhemmin, eli:

Loppujen lopuksi

Kaiken kaikkiaan kyseessä on hyvä kamera, jonka käyttö on helppoa ja ominaisuudet riittävät moneen lähtöön pienehköstä koosta huolimatta. Mutta on tämä silti pokkari eikä siltä kannata odottaa järjestelmäkameran kuvanlaatua tai tarkennusnopeutta. Ja koska uudempiakin malleja on jo markkinoilla, rahalla saa paremmankin pokkarin jos sellaisen tuntee tarvitsevansa.  Painottaisin kuitenkin että kannattaa harkita kannattaako uudemmasta mallista maksaa esimerkiksi kolminkertainen hinta - tämä yksilö oli poistomyynnissä 199 euroa ja vastaavia tarjouksia on näkynyt muuallakin. Vaikka XZ-1:stä haukuttiinkin markkinoille tullessaan kalliiksi kameraksi, saihan samalla rahalla jo järkkärinkin, tarjoaa se kuitenkin näillä alennushinnoilla erittäin hyvää vastinetta rahalle.

Varauksetta suosittelisin tätä esimerkiksi OM-D:n tai PENin omistajalle kakkoskameraksi jos sellaista tarvitsee, sillä suunnilleen kaikki lisävarusteet sopivat sitten molempiin kameroihin (esimerkiksi se sähköinen lisäetsin, salamavalot, kaukolaukaisimet jne). Myös ainoaksi pokkariksi tämä on nykyhinnoilla paljon parempi valinta kuin kahden sadan euron uudet peruspokkarit vaikka uudemmissa olisikin enempi sitä megapikkelssiä.

Plussat:

• Erinomainen, skarppi ja valovoimainen optiikka (mihin kameraan saa 28-110/1.8-2.5 zoomin?)
• Pokkariksi hyvä kuvanlaatu kaiken kaikkiaan
• Käteensopiva ja helppokäyttöinen
• Vastinetta rahalle nyt tarjoushinnoilla
• Yhteensopivuus Olympuksen lisävarusteiden kanssa

Miinukset:

• Ei erillistä laturia vaan akku ladataan kamerassa
• Program shiftin puute
• Linssinsuojus
• Taipumus alivalottaa kuvia
• Heikko konfiguroitavuus voi häiritä osaa käyttäjistä

Päivän kuva

Koira ja voimala
Suomenoja, Espoo
Sony A57, 35mm, f8, ISO 100

Jotkut optiikat ovat niinsanottuja erikoisobjektiiveja jotka on suunniteltu johonkin tiettyyn käyttötarkoitukseen, kuten esimerkiksi makro- tai tilt/shift -objektiivit. Nyt alkaa näyttää siltä että Sonyn DT 35mm f1.8 -objektiivin erikoisalaa ovat "koira ja voimalaitos" -tyyppiset kompositiot. Vai mitä muuta voi päätellä jos vertaa ylläolevaa noin viikon takaiseen päivän kuvaan?

Testissä Sony DT 35mm f1.8 - yhden objektiivin taktiikalla

Testattavana on siis ollut Sonyn "easy choice" -sarjan 35-millinen objektiivi mallimerkinnältään SAL35F18. Objektiivi on DT-sarjaa eli sen piirtoympyrä kattaa vain APS-C-kokoisen kennon. Jos kakkulan ruuvaa kiinni täyden kennon Sony-runkoon, kamera vaihtaa automaattisesti kroppimoodiin.

35 milliä kroppirungolla vastaa kuvakulmaltaan suurinpiirtein sitä kaikkien peruslasien äitiä eli 50-millistä, jollainen aikoinaan tuli kaikkien järjestelmäkamerarunkojen kittiputkena ennen zoomien esiinmarssia.

Sony DT 35mm 1.8 on varsin sopusuhtainen A57:n nokalla

Käytin testaamiseen Sony A57-runkoani eikä tarkoitus ollut tehdä mitään tieteellistä vaan kokeilla miten objektiivi sopii omaan käyttööni. Kuvasin esimerkiksi jpg:tä jolloin runko automaattisesti korjaa objektiivin vääristymiä, laiska kun olen. Rakenne on kokonaan muovia, myös bajonetti, mutta tuntuu silti ihan tukevalta. Kakkula on erittäin kevyt, noin 170 grammaa, mutta yllättäen hiukan isompi kuin osasin odottaa. Ei se silti mikään iso ole kuitenkaan, itseasiassa varsin sopusuhtainen A57:n nokalle.

Sony DT 35mm 1.8 faktat
Polttoväli on siis 35mm ja aukkoväli 1.8 - 22, suodinkierre 55mm (sama kuin esimerkiksi aiemmin mainitsemassani  dynaamisessa duossa) joka ei pyöri tarkennettaessa. Lähin tarkennusetäisyys on n. 22 senttiä kennolta jolloin kuvaussuhteeksi tulee noin 1:4 joka on jo oikein hyvä melkein kaikkeen, tosin työskentelyetäisyys linssinsuojuksesta kohteeseen on silloin enää reilu viisi senttiä eli perhoset todennäköisesti ehtivät lehahtamaan pakoon ennen kuvan ottamista. Eikä siihen väliin enää paljon valoakaan mahdu. Objektiivin pituus on viitisen senttiä ja halkaisija seitsemän. Paketissa tulee mukana molemmat tulpat ja muovinen vastavalosuoja joka on sekin yllättävän iso. Tärkein fakta on kuitenkin se, että tätä objektiivia löytää silloin tällöin alennuksessa kahdella sadalla eurolla joka on suorituskykyyn nähden erittäin edullinen hinta.

Sony A57, 35mm, f8, ISO 100

Testaaminen osui hienojen kevätpäivien kanssa yksiin joten aika paljon tuli kuvattua pienilläkin aukoilla kuten tämän jutun kuvistakin huomaa. Objektiivi on erittäin terävä ja kontrastikas, varsinkin hiukan himmennettynä. Kuva on skarppi keskellä kuva-alaa jo täydellä aukolla mutta paranee vielä himmentämällä suunnilleen aukolle f5.6 asti. Kuvan nurkka-alueet ovat täydellä aukolla pehmoisemmat ja paranevat himmennettäessä ainakin aukolle f4. Testatessa kuvasin lähinnä maisematyyppisiä kuvia aukoilla f5.6 - f11 ja kuvissa on hienot detaljit nurkasta nurkkaan vaikka yhdentoista kohdalla diffraktio jo varmasti alkaakin pehmentämään kuvaa. Juurikin maisemakuvissa on eduksi jos kuva-alan nurkatkin saa teräviksi.

Yllätyin taas kerran kuinka hyvin 50-millisen kuvakulma sopii silmälleni, melkein alusta lähtien osasin ottaa sen askeleen eteen tai taakse jo ennenkuin nostin kameran silmälleni ja rajaus oli aina suunnilleen niinkuin oletinkin. Tämä on objektiivilta mukava ominaisuus, sillä kuvaaminen tuntuu heti luontevalta. Jos kuvakulma on liian laaja, joutuu aina menemään lähemmäksi ja jos liian tiukka pitää peruuttaa. Olen aiemmin pitänyt erityisesti 40-millisistä ja viisikymppinen tuntuu vielä itselläni  mahtuvan samaan kategoriaan.

Sony A57, 35mm, f8, ISO 200

Objektiivissa on samoin kuin muissakin uusissa edullisemman pään Sonyissä SAM-tarkennus, joka ei siis ole sama kuin SSM-moottori. Automaattitarkennus toimi silti ihan hyvin, ei se maailman nopein ole mutta ihan tarpeeksi hyvä kuitenkin. Huippuluokan automaattitarkennusta vaativat kohteet kuten esimerkiksi kameraa kohti juokseva koira olivat kuitenkin yhdistelmälle turhan haastavia. Mutta haastavia ne ovat monelle muullekin yhdistelmälle. Ääntäkin tämä objektiivi tarkentaessa pitää mutta kuitenkin vähemmän kuin vanhat ruuvitarkenteiset Minoltat. Kakkulan kyljessä on erillinen AF/MF -nappi jota pitää käyttää automaattitarkennuksen ja käsitarkennuksen valintaan, rungossa oleva kytkin ei aja samaa asiaa tämän objektiivin kanssa.

Kirkkaassa auringonpaisteessa kurmotin kakkulaa monenlaisissa vastavalotilanteissa ja se pärjäsi kerrassaan mainiosti - tämä putki ei ole ollenkaan herkkä heijastumille vastavalossa, kunhan muistaa ruuvata vastavalosuojan paikoilleen. Jopa kirkkaana pojottavan auringon ollessa kuvassa hohtavien hankien kanssa kontrasti säilyy hyvänä. Tästä täydet pisteet siis.

Sony A57, 35mm, f8, ISO 100

Täydellä aukolla kuvatessa vinjetointi on melko voimakasta mutta eipä se yleensä haittaa kuvissa joissa täyttä aukkoa tulee käytettyä. Ja sehän on helppo korjata jälkikäsittelyssä jos se jää häiritsemään. Pienellä himmentämisellä jonnekin f2.8 kohdille mennessä vinjetointi häviää.

Sony A57, 35mm, f8, ISO 100

Kaiken kaikkiaan mielestäni tämä objektiivi on joka pennin arvoinen eikä sen hankintaa kannata jäädä arpomaan. Jos 50mm-e kuvakulma vaan kiinnostaa, on tässä kroppikennoiselle Sony-kuvaajalle melkeinpä pakko-ostos, niin hyvä hinta-laatusuhde mielestäni on. Etenkin aloittelevalle harrastajalle jonka ainoa objektiivi on kameran mukana tullut kittizoomi tämä objektiivi tarjoaa aivan eri tason kuvanlaatua varsin kohtuullisella investoinnilla - hyvä objektiivi on aina parempi sijoitus kuin uudempi runko jossa on enemmän megapikseleitä! Ainoa asia joka jäi arveluttamaan on kakkulan kestävyys kovassa käytössä ja vasta ajan kanssa selviää miten se pärjää. Joka tapauksessa luulen että siirryn ainakin hetkeksi Sonyn kanssa yhden objektiivin taktiikkaan!

Sony A57, 35mm, f8, ISO 100

Plussat:

• Erittäin terävä hiukan himmennettynä 
• Hyvä kontrasti myös vastavalotilanteissa
• Kevyt ja pienikokoinen
• f1.8 valovoima
• Hinta/laatu-suhde kohdallaan

Miinukset:

• Muovinen rakenne, kestääkö kovaa käyttöä?

Sony A57, 35mm, f11, ISO 100

Päivän kuvat

Karhusaari, Espoo
Sony A57, 35mm, f11, ISO 100

Kerrassaan hienoja kevätpäiviä. Aurinkokin oikein lämmittää jo ja valoa riittää. Jostain syystä tällä testissä olevalla Sony DT 35mm 1.8:lla tuntuu syntyvän tämmöistä panoraamaa, go figure. No, joka tapauksessa: Ylös, ulos ja kuvaamaan sieltä!

Liisankatu, Helsinki
Sony A57, 35mm, f11, ISO 100

Päivän kuva

Poiju, piski ja piippu pakkasessa
Tervasaari, Helsinki
Sony A57, 35mm, f11, ISO 100

Onpa hienoa kun on taas aurinkoista! ISO 100 riittää hienosti vaikka himmentäisi aukolle yksitoista kuten päivän kuvassa Tervasaaresta. Testattavana on nyt siis Sony DT 35mm 1.8 -objektiivi jolla ylläolevakin kuva on otettu.

Lyhyen teleobjektiivin käyttökelpoisuudesta

Aiempaan artikkeliini Sonylla kahden objektiivin taktiikalla liittyen ajattelin vielä hiukan ylistää sitä kuinka monikäyttöinen tuollainen tavallinen 50mm f1.4 -putki onkaan myös APS-kroppirungolla. Helposti sen käyttö tulee rajattua vain sellaisiin muotokuviin, joissa kohde on metrin-parin päässä kuvaajasta, kuvataan täydellä aukolla tai vain hiukan himmentäen ja tavoitellaan lyhyttä syväterävyysaluetta ja kauniin epäterävää taustaa. No, onhan se omiaan juuri tuollaisiin kuviin. Mutta on sillä lyhyellä teleobjektiivilla muutakin käyttöä, kunhan hiukan viitsii himmentää syväterävyyden vuoksi. Tässä asiassa kroppirunko on itseasiassa parempi, sillä riittävä syväterävyys saadaan aikaiseksi isommalla aukolla kuin täydenkoon kennolla. Puhumattakaan keskikoon kameroista. Himmennettynä lyhyt tele onkin oivallinen erilaisten yksityiskohtien poimimiseen ja monesti ns. maisemakuvissakin sen kanssa on helpompi rajata kuvasta pois turhia elementtejä. Silti maisemakuvan voi sommitella samaan tapaan kuin laajiksellakin asetellen mielenkiinnon kohteita eri etäisyyksille kuva-alalle. Kun laajiksen kanssa kuvaaja joutuu kyykistelemään hankalissakin paikoissa sommitellessaan, pikkutelen kanssa pärjää helpommin hiukan laiskempikin kaveri.

Sorsia Espoonjoella
Sony a57, 50mm, f8, ISO 400

Kuljeskelin koiran kanssa Espoonjoen rannalla ja koska taivas oli tasaisen harmaa (valitettavan tavallista taas viime aikoina) niin ajattelin kuvata pelkästään Sonyn 50-millisellä a57:ssa. Valoa alkaa jo päivisin riittämään, kuvasin lähinnä ISO 400 ja f8 nurkilla ja käsivaralta. Ylläolevassa sorsakuvassa 50-millinen toimittaa ihan perinteistä maisemaobjektiivin virkaa aukolla kahdeksan. Kuvassa on tarpeeksi "syvyyttä" vaikka telellä kuvasinkin. Alkavassa räntäsateessa pehmeä vastavalo näytti kivalta.

Talven törröttäjiä Espoonjoen penkalla
Sony a57, 50mm, f5.6, ISO 400

Tässä kuvassa taas aukolla f5.6 sama kakkula esittää kykyään poimia mielekiintoisia yksityiskohtia maisemasta. Varsinkin kun taivas on harmaa, on ihan turha ottaa joka kuvaan mukaan puoli ruutua tasaisen harmaata niinkuin laajakulmalla helposti tulee tehtyä. Jättämällä horisontin pois saa kuvista joskus mielenkiintoisempia. Tässäkään kuvassa ei ole kikkailtu kapealla syväterävyydellä mutta on toki hyödynnetty teleobjektiivin tuomaa kompressioefektiä. Juuri satanut lumi peittää kivasti kaikenlaisen roskan. Kameran tekemää jpg:tä on jälkikäsitelty vielä Aftershot Pro:ssa.

Taskussa oli mukana myös se 24-millinen Minolta mutta enpä viitsinyt alkaa räntäsateessa objektiivia vaihtamaan. Jälleen kerran paras objektiivi on se joka on mukana ja kamerassa kiinni.

Päivän kuva - Sony A57 ja ISO 6400

Mihin sitä salamavaloa enää tarvitaan?
Sony A57, 50mm, f2, ISO 6400

Mitä ihmeellistä tässä kuvassa nyt sitten on? No, ihmettelinpähän vain itsekseni kuinka hyviä nämä nykykamerat oikein ovat. Ylläoleva on nimittäin kuvattu varsin heikossa sisävalossa, siis ihan normaalissa kotivalaistuksessa. Kuva on Sony A57:n tekemä jpeg, ISO 6400 (!) ja Sony 50/1.4 himmennettynä aukolle f2. Ja siinä se. Taustalla olleen valkoisen seinän säädin jälkikäsittelyssä likaisen harmaasta valkoisemmaksi. Tällä(kin) kameralla voi ihan hyvin kuvata mustia koiria hiilikellarissa käsivaralta!

Tiesitkö muuten, että Sony A57:llakin saa mustavalkokuviin värisuotimen? "Custom white balance" - menusta löytyy se optio jolla voi asettaa värivirheiden korjausta kuviin ja kuinka ollakaan se vaikuttaa myös kameralla otettujen mustavalkoisten jpegien sävyihin - kokeile ja hämmästy! Eiköhän tuo sama optio löydy monesta muustakin Sonyn kamerasta.

Päivän kuva ja pieni lahjavinkki

Joulukuusimetsää Espoossa
Minolta X-9, Minolta 50mm/1.7, f11, Ilford XP2 Super

Toinenkin rullallinen XP2:sta on skannattuna ja kaikki pelittää paitsi ehkä huurteenpoisto. Filmi on helppoa skannattavaa, ihan perussäädöillä pääsee jo pitkälle. Samoin Minolta X-9 tuntuu edelleen hyvältä kädessä. Erityismaininnan ansaitsee vielä kerran se etsinkuva joka on todella iso ja kirkas. Valitettavan pimeää ja harmaata tämä vallitseva säätyyppi tällä hetkellä vaan on.

OM-D:hen on lupailtu uutta firmware-päivitystä tällä viikolla, saas nähdä tuleeko sen mukana jotain mukavia ylläreitä vai lisää "art filttereitä". Tarkoittaako art filter muuten sitä, että kuvasta suodatetaan kaikki taide pois? Focus peaking -toiminto olisi monella vanhojen lasien kanssa pelleilevällä ainakin toivelistalla. Jos firmispäivitys ei sellaista Olppariin tuo niin mm. trevinchow.com -blogissa on ohjeet kelvolliseen hätäratkaisuun (ja siinä muuten tarvitaan juuri tuollaista parjattua art filtteriä, kuinka ollakaan).

Näin joulun alla vielä vinkki visukintuille: Kun isoilla brändinimillä kirjailluista neopreenisistä kamerahihnoista saa pulittaa kymppikaupalla, saa samaan aikaan Clas Ohlsonilta mustan, brändäämättömän neopreenihihnan seitsemällä eurolla. Ostin itselleni yhden ja jäi harmittamaan etten ostanut saman tien useampaa - toivottavasti niitä tämänkin jälkeen vielä löytyy.

Ensimmäinen rulla skannattu: Minolta X-9 ja Ilford XP2 Super

Siperia opettaa
Minolta X-9, Minolta 50mm/1.7, f2.8, Ilford XP2 Super

Tämän jutun kuva on ensimmäiseltä rullalta jonka kuvasin manuaali-Minoltalla josta kirjoittelin  edellisessä jutussani. Kuvassa näkyy myös syy siihen miksi kamerahommat ovat jääneet välillä taka-alalle. Toisaalta kuvassa näkyy myös se, että nykyään on lähdettävä ulos kelissä kuin kelissä, joka saattaa olla kuvaamisharrastuksen kannalta hyväkin asia nettifoorumeiden selailun sijaan?

No, asiaan. Valotin ensimmäisen rullan EI 200 mukaan kuten nettiviisaus kertoi ja olen ihan tyytyväinen tuloksiin. Ilford XP2 Super ei todellakaan ole rakeista huippuvaloissa ja vaaleassa päässä muutenkaan, joten se sopii hienosti esimerkiksi uuden puhtaan lumihangen tapaisiin kohteisiin. Ja koska kyseessä on kromogeeninen filmi, sen skannaaminen on varsin iisiä - ihan perussäädöillä ja kuluttajatason tasoskannerilla (Epson V500) saa kelvollista tavaraa. En edes käyttänyt mitään multi-pass tai pölynpoistotoimintoja tällä kertaa. Lisäksi sain Tunnin kuvasta pyydettyä negat nyt kuuden kuvan pätkinä joka nopeutti skannaamista entisestään (pro tip).

Printtailin rullalta pari kuvaa A4-paperille ja ne näyttivät ihan hyvältä. Skannauksen jälkeen säädin vähän kontrastia, turautin kunnolla terävöitystä ja kloonailin pois pölyjä - helppoa verrattuna aikaisempiin yrityksiini saada itsekehitetystä Tri-X:stä jotain tulostuskelpoista aikaiseksi samalla skannerilla.

Koska negatiiveista tuli kuitenkin aika tummia, ajattelin valottaa seuraavan rullan EI 250 mukaan ja katsoa miltä se sitten näyttää. Valoa on nyt vaan sen verran vähän täällä Suomenniemellä tähän aikaan vuodesta että saa nähdä koska ehdin rullallisen kuvaamaan. Onneksi satoi tuo luonnollinen heijastin maahan näinkin aikaisin niin ei tarvitse ihan säkkipimeässä tarpoa.

Ei muuta kuin häntä heiluen ulos ja kuvaamaan!

Päivän kuva - Olympus OM-D E-M5

Keltaiset kaislat sumussa, Porvoo
Olympus OM-D E-M5, Panasonic 20mm f1.7, f5.6, ISO 200

Olen nyt kuvannut Olympuksen OM-D E-M5:llä (olisiko sille voinut antaa yksinkertaisemman mallimerkinnän?) muutaman kuukauden verran ja kyllähän se vaikuttaa kaikin puolin erinomaiselta kameralta. Etenkin nyt kun siihen saa akkujakin ihan kaupasta! Vaikka kameran tärkein ominaisuus lienee kuitenkin ne sillä syntyvät kuvat - joko kamerasta tulee luotettava kumppani tai sitten sen kanssa on ongelmia jolloin se jää yhä useammin kotiin ja kuvia syntyy entistä vähemmän. Olppari tuntuu tässäkin mielessä hyvältä - GF1:n jälkeen se täyttää juuri saman tarpeen mutta on kaikessa vielä vähän parempi. Varsinkin kaksi säätökiekkoa hyvällä tuntumalla ja huomattavasti parempi sähköinen etsin sisäänrakennettuna.

Nyt kun täällä pohjolan perukoilla taas alkaa olla lähinnä pimeää niin luvassa lienee talven mittaan taas jotain filmien kanssa räpeltämistä. Valon vähyys tuntuisi pelaavan mieluummin digikameran puolesta, eikö niin? Ei aivan. Pimeänä vuodenaikana on paljon enemmän aikaa esimerkiksi istuskella skannerin kanssa taistelemassa. Katsotaan nyt sitten mitä tällä kertaa tapahtuu. Aikaisemman digipaaston modus operandi oli "lonkkalaukauksia Rollei kolmevitosella ja itsekehitettyä Tri-X:ää". Rakeita ja suttuahan siitä syntyi. Jospa tällä kerralla kokeilisi jotain muuta... ajatuksia ainakin on.

Olympus OM-D E-M5 ensihuomioita

Kokosin tähän kiinnostuneille omia ensimmäisiä havaintojani Olympus OM-D E-M5 -kamerasta. En ala toistelemaan kameran ominaisuuksia, sen luettelon jokainen löytää varmasti haluamaltaan kamerasivustolta. Nämä ovat siis henkilökohtaisia huomioitani, satunnaisessa järjestyksessä.

Kuvanvakaaja, varsinkin lähikuvauksessa

Olympuksen uusi 5-akselinen kuvanvakaaja rungossa on selvä kehitysaskel. Aiemmin minulla on ollut Sonyn runkovakaajia sekä Panasonicin optiikoissa olevia vakaajia. Tämä OM-D:n vakaaja tuntuu toimivan paremmin, käsivaralta pystyy käyttämään tosi pitkiä valotusaikoja kuvien tärähtämättä - siis verrattuna esimerkiksi GF1-runkoon ja vakaajalla varustettuun samaan objektiiviin. Tässä tapauksessa vertaan nyt Pana/Leica 45mm macro-objektiivia molemmissa rungoissa.

"Taistelevat luteet"
Olympus OM-D E-M5, Panasonic-Leica 45mm f2.8 macro, f4, ISO 200

Ylläoleva kuva olkoon kontribuutioni kansallisromanttiseen kulttuuriperintöön nimeltään "Taistelevat luteet". Olin ajatellut testata uutta Olympustani kuvaamalla juuri kukkimaan alkaneita auringonkukkia mutta kun huomasin kukkien olevan täynnä kaikenlaista elämää päädyinkin joustavasti sitten kuvaamaan noita ötököitä. Ja ilokseni huomasin että Olpparin vakaaja toimii hienosti lähikuvien kuvaamisessa käsivaralta. Harmillisesti tässä kuvassa ei syväterävyys ihan ole riittänyt, mutta ainakin nuo Olympuksen paljonpuhutut värit siinä on! Sähköinen etsinkin on tällaisten kuvaamisessa kova sana, kameraa ei tarvitse nostaa silmältä ollenkaan kuvatessa.

Ergonomia ja käytettävyys

Kamera on yllättävän pieni kun sitä pitelee kädessään, kuvissa se näyttää isommalta. Ja tämä on hyvä asia - pannariobjektiivin kanssa kombo sujahtaa helposti taskuun. Säätimet ja nappulat ovat hyvillä paikoilla ja helppokäyttöisiä ja takaseinän peukalotuki tekee kuvausotteesta hyvän vaikka kamera onkin pienikokoinen.

Erityisesti Olympuksen "MySet"-säädöt ansaitsevat maininnan, kameraan kun on helppo konffata talteen erilaiset perussäädöt erilaisiin kuvaustilanteisiin, esimerkiksi MySet 1:ssä minulla on "perus"säädöt, MySet 2:ssa on "action"-säädöt ja MySet 3:ssa muotokuvasäädöt. Kamera on todella räätälöitävissä kunkin kuvaajan ja tilanteen tarpeisiin. Vielä kun nuo MySetit voisi nimetä itse!

Pieni mukava ominaisuus on mm. se, että kameran takanäytöltä kuvaa zoomatessa kuva zoomautuu automaattisesti siihen kohtaan johon kuvatessa tarkennuspiste oli asetettu. Yksinkertainen pikku asia, joka kuitenkin monesta kamerasta puutuu.

Langaton salama

Olympuksen langaton salamanohjaus on myös kiva asia, jos tykkää kuvata pikkusalamavaloilla. Rungon mukana tuleva tuikku osaa ohjata Olympuksen R-merkinnällä varustettuja salamalaitteita langattomasti ja säätäminen tapahtuu helposti kameran takanäytöltä. Alla vielä kuva kärsivällisesti poseeraavasta nallesta jonka räpsäisin tätä salamaominaisuutta kokeillessani.

Olympus OM-D E-M5, Panasonic-Leica 45mm f2.8 macro, f2.8, ISO 200
Valaistu langattomasti yhdellä FL-36R salamalla

Valituksen aihetta 

Kamerarunko on julkaistu jo aikoja sitten ja nykyään sitä löytää jo ihan kamerakauppojen hyllyiltäkin, mutta vara-akut ovatkin sitten mahdottomia löytää. Käsittämätöntä kuinka vaikeaa niiden kauppoihin saaminen voi olla. Ja tämä kamera vielä kuluttaa akkua kiivaampaan tahtiin kuin moni muu joten vara-akuille olisi kyllä tarvetta.

Tässä nyt ensimmäisiä havaintojani uudesta rungostani, jatkossa varmaankin kirjoittelen vielä lisää. Jos et vielä lukenut aiempaa juttuani Olympuksen hankinnan syistä, löydät sen täältä.

Klassikko kestää ajan hammasta - Minolta 50mm f2.8 macro

Minolta 50mm f2.8 macro

Yksi suosikkiobjektiiveistani on Minoltan 50-millinen f2.8 macro, jonka olen hankkinut käytettynä joskus 90-luvulla. Jo silloin se näytti siltä että sitä on todella käytetty eikä pidetty ainoastaan vitriinissä. Ulkoasustaan huolimatta linssillä sai toistuvasti hyviä kuvia, joten en ole siitä raaskinut koskaan luopua.

Jotain kertoo sekin, että samaa objektiivia on valmistettu jo vaikka kuinka kauan, Sonyn nykymalliston 50mm f2.8 macro on edelleen käytännössä sama objektiivi kuin oma kakkulani, joka on valmistettu joskus 80-luvun loppupuolella.

Objektiivin aukkoväli on 2.8 - 32 ja himmentimessä on seitsemän lamellia. Se tarkentuu 20 senttiin jolloin suurennussuhde on 1:1. Objektiivin fyysinen pituus kasvaa lähelle tarkennettaessa joka kannattaa huomioida ennenkuin tarkentaa oman objektiivinsa päin kiveä! Tämä pidentyvä rakenne lienee myös ainakin tämän vuosimallin heikoin lenkki, oma objektiivini tuntuu hiukan hankaavan vastaan oikein lähelle tarkennettaessa - en ole silti koskaan huomannut että se vaikuttaisi mitenkään kuviin. Filtterikierre on 55mm ja etummainen elementti on erittäin syvällä objektiivin sisällä siten että siinä on ikäänkuin sisäänrakennettu vastavalosuoja - kätevää. Automaattitarkennus tapahtuu perinteisesti rungon moottorilla eikä ole sieltä nopeimmasta päästä kuten makrolinsseillä on tapana. Mitään mainittavia vääristymiä ei kuvissa ole, sekin makroille tyypillistä.

Parasta objektiivissa on kuitenkin sen piirto. Resoluutio on mahtava ja pientenkin yksityiskohtien kontrasti hyvä - jo täydellä aukolla kuvatessa. Pienellä himmentämisellä kuva paranee vielä hieman ja terävimmillään se tuntuisi olevan aukon f8 paikkeilla. Rajat eivät ole tulleet vastaan 24MP täyskennoisella eikä myöskään 16MP APS-C-kennoisella rungolla. Jo 6MP digirungolla aikanaan tämä objektiivi piirsi hienoja kuvia.

Nokkosperhonen
Sony a57, Minolta 50mm 2.8 macro

Etenkin nyt digiaikakaudella perustotuus siitä että hyvä lasi on aina arvokasta pitää paikkansa. Oma 50-milliseni on ollut itselläni jo kahdessa filmi- ja neljässä digirungossa ja on tuottanut aina vaan skarppeja kuvia. Ja alunperin olen ostanut lasin käytettynä! Kallishan se silti oli, muistaakseni noin tuhat markkaa. Jos päättäisin myydä objektiivini jota olen siis käyttänyt jo kolmella vuosikymmellä jäisin varmaankin voitolle - aika harva tekninen vempain säilyttää arvonsa yhtä hyvin. Väliin mahtuu jopa aikoja jolloin näytti siltä että kukaan ei enää tule valmistamaan kameroita joihin objektiivi sopisi.

Nykyään Sonyn valikoimasta löytyy vaihtoehdoksi esimerkiksi 30mm f2.8 makro-objektiivi kroppikennoisille kameroille joka on saanut paljon kehuja vaikka onkin edullinen mutta täydelle kennolle tällainen käytetty minoltan makro on edelleen erinomainen löytö. Uutena Sonyn 50mm f2.8 macro pyörii jossain viidensadan euron hinnoissa - uudessa versiossa erona tähän vanhaan on focus hold-nappula ja full/limit -tarkennusalueen valintakytkin.

Toki kannattaa muistaa että objektiivit ovat yksilöitä ja oma kappaleeni on varmasti sieltä paremmasta päästä. Joka tapauksessa mielestäni harrastajan kannattaa mieluummin sijoittaa vähät rahansa muutamaan hyvään objektiiviin, kamerarunkoja kun tulee ja menee. Käytettyjen kyttääminen on selvää säästöä molemmissa, varsinkin digirungot menettävät arvonsa käytettyjen markkinoilla nopeasti muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Käytetty objektiivi sen sijaan voi helposti säilyttää arvonsa vuosikausia. Myös käyttöarvonsa.

Päivän kuva

Lokki lentää kohti, Porvoo
Sony A57, 300mm, f6.3, ISO 200