Päivän kuva

Donna luimuilee
Olympus OM-D E-M5, M.Zuiko 45mm, f3.5, ISO 400, salama

Päivän kuva

Saari sumussa, Porvoo
Olympus OM-D E-M5, 14mm, f8, ISO 200

Päivän kuvat, sumua

Sumua saaressa, Porvoo
Olympus OM-D E-M5, 45mm, f5.6, ISO 200

Näihin aikoihin vuotta aamu-unisenkin kannattaa herätä ajoissa joskus. Tuulettomina aamuina on joskus hienoja valokuvauksellisia sumuja. Testissä on pitkän odotuksen jälkeen Olympuksen erinomainen 45-millinen kakkula, josta kirjoittelen lisää myöhemmin. Jos olet suunnitellut lyhyen telen ostamista m4/3-systeemiin, nyt ei kannata enää odotella, sillä useimmissa kotimaisissa kameraliikkeissä tämä poikkeuksellisen hyvä ja valovoimainen lasi on hopeisena versiona alennusmyynnissä!

Piippu sumussa, Porvoo
Olympus OM-D E-M5, 45mm, f4, ISO 200

Elämme jännittäviä aikoja mikroneljäkolmosissa, uusi OM-D E-M1 vaikuttaa kaiken saatavilla olevan materiaalin perusteella hienolta vekottimelta, samoin kuin tulossa oleva Olympuksen 12-40mm f2.8 zoomi sen vähän perusteella mitä webistä tällä hetkellä löytyy.

OM-D E-M5, vanhat objektiivit ja kuvanvakaaja

Olympus OM-D E-M5, Panasonic 20mm, f5, ISO 200

Huomionarvoinen juttu josta en kirjoittanut aikaisemmissa jutuissani mitään, on Olpparin rungossa olevan kuvanvakaajan käsin säädettävä polttoväli. Eli siis jos E-M5:n kanssa käyttää vanhoja manuaalilaseja adapterin kanssa, kannattaa kuvanvakaajalle konffata oikea polttoväli - ero vakaajan tehossa on huomattava.

Ominaisuus löytyy menusta 2, "Image stabilizer"-kohdasta jossa näkyy esimerkiksi "Focal length 50mm". Tätä pääsee vaihtamaan kun nykäisee nuolinäppäimellä vielä kerran oikealle. Kannattaa lukea sitä manuaalia...

Aiemmat tarinat ovat:
http://www.jariharjula.com/2013/01/minolta-md-200mm-f4-ja-olympus-om-d.html
http://www.jariharjula.com/2012/08/olympus-om-d-e-m5-ja-wanhat-objektiivit.html

Vuosi 2012 peruutuspeilissä

Mitä viime vuodesta jäi käteen? Kamerapuolella oli vilkas vuosi kamerajulkistuksia ja etenkin ns. full frame oli taas vahvasti edustettuna uusissa kameroissa. Kaikilta isoilta järkkärivalmistajilta tuli ainakin yksi täyden kennon runko, lisäksi nähtiin esimerkiksi uusi Sonyn RX1 täydenkennon pokkari. Minä sen sijaan uin jälleen kerran vastavirtaan ja vaihdoin täyden kennon runkoni pienempään Olympus OM-D:hen. Vieläkään ei kaduta, päinvastoin - Olppari oli mielestäni täyden kennon rummutuksista huolimatta viime vuoden tärkein tulokas. Mikroneljäkolmoset kasvoivat vihdoinkin täysi-ikäiseksi. Blogin raati valitseekin OM-D E-M5:n yksimielisesti vuoden kameraksi 2012.  Muitakaan vaihtoehtoja ei ollut. Saatan valita sen myös vuoden kameraksi 2013.

Viime vuoden toinen teema itselläni oli tulostamisen koukeroihin perehtyminen. Yleensä kantapään kautta mutta kyllä tuloksiakin alkaa näkyä. Tähän pätee sama kuin kaikkeen muuhunkin opetteluun eli tekemällä oppii, ei nettiä selaamalla. Uskoisin että tässä suhteessa seiväshyppy ja tulostaminen ovat samanlaisia aktiviteetteja.

No mutta, tulipas höpötettyä valheita, hankinhan minä viime vuonna full framenkin - nimittäin sen Minoltan X-9:n. Filmikameroiden kanssa pelleily oli vuoden kolmas teema joka jatkunee säännöllisen epäsäännöllisesti tänäkin vuonna.

Mitähän muuta on luvassa alkaneenna vuonna täällä blogissa filmiräpellyksen lisäksi? Aika näyttää, ei nyt aleta tekemään mitään uuden vuoden lupauksia. Ainakin pyrin kirjoittelemaan uusista ja vanhemmistakin Micro 4/3 -romppeista fiiliksiäni sitä mukaa kun sellaisia kokeiltavaksi osuu. Ja koska erilaiset kuvausprojektit ovat hauskoja, voisi kehitellä sellaisen. Suosittelen samaa muillekin!

Jaa niin, yksi asia lienee melko varma. Nimittäin se että näitä koiran kuvia osuu tänne blogiin tänäkin vuonna.

Olympus OM-D E-M5, Panasonic/Leica 45mm, Olympus FL-36R

Minolta MD 200mm f4 ja Olympus OM-D

Minolta MD 200mm/f4 on ihan sopivan kokoinen OM-D:n nokalle

Saisiko m4/3-systeemille pitkää putkea halvalla esimerkiksi satunnaiseen lintukuvaamiseen? Kokeilin Minolta MD 200mm f4 -putkea Novoflexin sovitteella Olympuksen OM-D E-M5 rungossa nähdäkseni mihin tällaisella yhdistelmällä pystyy. Itse objektiivista maksoin vain pari kymppiä joten odotukset eivät olleet liian korkealla huolimatta objektiiviyksilön aivan iskemättömästä kunnosta. Kakkula lienee valmistettu joskus 80- ja 90-lukujen taitteessa.

200-milliseksi lasi on todella pienikokoinen ja istuu mukavasti Olpparin kanssa yhteen. Putkessa on mukava sisäänrakennettu vastavalosuojakin joka liukuu eteen-taakse mukavasti. Kuten käsitarkenteisen aikakauden objektiivit yleensäkin, tämäkin tuntuu jämäkältä ja kiinteältä, ei heilu, natise eikä kolise. Aikanaan Minoltan laseja pidettiin erittäin hyvinä ja tekivätpä he yhteistyötä legendaarisen Leicankin kanssa.

Valovoima on melko vaatimaton f4 mutta on sekin aukon verran enemmän kuin tyypillisen kuluttajazoomin f5.6. Nelosen aukko tuo m4/3:lla jo melkoisesti syväterävyyttä kuvaan joten taustan suhteen täytyy olla tarkkana.

Tarkentaminen

Käsin tarkentamisen tuntuma objektiivissa on hyvä ja Olpparin suurennustoiminto auttaa tarkkuuden suhteen. Liikkuvien kohteiden kanssa tällä yhdistelmällä ollaan kyllä helisemässä. Harjoittelulla tuntuma tosin varmasti paranee. Jälleen kerran toivoisi sitä focus peaking -toimintoa Olppariin mutta huhuiltua firmispäivitystä ei ole vieläkään kuulunut. Olen jo aikaisemminkin kirjoitellut manuaalilaseista OM-D:n kanssa: OM-D ja wanhat objektiivit.

Olpparin hyvä 5-akselinen kuvanvakaaja jeesaa pitkällä putkella käsivaralta kuvaamista hienosti, mutta suurennustoiminnon käytössä etsinkuva tuppaa heilumaan sen verran pahasti että parhaimmillaan tämä yhdistelmä olisi varmasti jalustan (tai ainakin yksijalan) päällä. Pitääpä kokeilla.

Testailin yhdistelmää kuvaamalla pikkulintuja hetken aikaa kotipihalla harmaan talvipäivän heikossa valossa. Tarkentaminen oli haastavaa, linnut kun eivät pysyneet pitkään aloillaan ja lisäksi kuvat tuntuivat alivalottuvan Olpparin automatiikalla hieman, valotuksen kompensaatio sitten auttoi tässä pulmassa. Alla yksi onnistuneempi ruutu harjoituksesta.

Punatulkku harmaana talvipäivänä
Olympus OM-D E-M5, Minolta MD 200mm, f4, ISO 1600

Mutinaa

Valitettavasti tälläkin vanhalla objektiivilla esiintyy täydellä aukolla varsin huomattavasti väriaberraatiota, joka korostuu alla- ja ylläolevan kaltaisissa kuvissa joissa risuja ja oksia on tarkennustason etu- ja takapuolella vaaleaa taivasta vasten. Vanhojen kakkuloiden pinnoitteet ja linssit eivät ole ihan nykypäivän tasolla näiden virheiden korjaamisessa. Erityisesti tarkennustason takana monissa kuvissa näkyi ihan kamalan vihreitä oksankiekuroita. Ahkerampi jaksaa näitä sitten ehkä korjailla kuvakäsittelyohjelmassa ja laiskempi muuntaa kuvan mustavalkoiseksi jolloin vääristymät haittaavat ehkä vähemmän.

Pihapuun purppuraisia ja vihreitä oksia, on siinä jotain tipujakin
Olympus OM-D E-M5, Minolta MD 200mm, f4, ISO 1600

Loppujen lopuksi

Eipä tästä luontokuvaajan ainoaksi pitkäksi putkeksi taida olla. Vertailussa esimerkiksi Panasonicin 45-200mm eläintarhazoomi (ensihuomioitani 45-200-millisestä täällä) pesee tämän kyllä suurinpiirtein kaikessa ja siinä on vieläpä vakaaja ja automaattitarkennus eikä se ole paljonkaan isompi! Hyvältä tämä Minolta kuitenkin näyttää Olpparin nokalla, ei varmasti ole moksiskaan pienestä kosteudesta eikä maksa paljon mitään. Näin ollen tätä voisi ajatella ehkä huonoihin olosuhteisiin rauhallisempia kohteita kuvatessa jos ei uskalla sitä kallista ja valovoimaista lasia ottaa laukusta esille. Toki jos tietää tarvitsevansa 400mm-e kuvakulmaa esimerkiksi kerran vuodessa niin kyllä tällä putkella sen tarpeen saa edullisesti täytettyä.

Lisäys 29.1.2013: http://www.jariharjula.com/2013/01/om-d-e-m5-vanhat-objektiivit-ja.html


Plussat:

• Mukavan pieni 400mm-e kuvakulmaan nähden
• Mekaaninen ja tukeva rakenne
• Hyvä tarkennustuntuma
• Skarppi lasi kohdalleen tarkennettuna ja tuettuna
• Näitä löytää edullisesti käytettyjen markkinoilta

Miinukset:

• Väriaberraatiot varsin voimakkaita
• 400 mm-e alkaa olla aika pitkä putki käsivaralta kuvaamiseen ja tarkentamiseen

Pitkiä putkia?

Mutta missä viipyvät nopeat ja pitkät putket m4/3-systeemiin? Luulisi että mm. juuri luonnossa liikkujat arvostaisivat kevyttä systeemiä, mutta toistaiseksi tarjolla on hitaita zoomeja ja Panasonicin "melkein pitkä" 35-100mm f2.8 zoomi jonka hintalappu onkin sitten tuhannen euron paikkeilla. Esimerkiksi tällainen kompakti 200-millinen f4 automaattitarkenteisena sopisi varmasti monelle lintubongarille reppuun sääsuojatun pikkurungon kanssa.

HLD-6 Lisäkahva Olympus OM-D:ssä

HLD-6 lisäkahvan molemmat osat kiinni Olympus OM-D E-M5:ssä.
Kamera näyttää aina kuvissa isommalta kuin se onkaan.

Olympus OM-D E-M5:n kanssa esiteltiin myös kameraan sopiva kaksiosainen lisä-/pystykuvauskahva. E-M5 on oikeastaan todella pienikokoinen kamera vaikka se muotoilunsa vuoksi näyttääkin kuvissa aina vähän isommalta - sitä kun aina mielessään vertaa menneiden vuosien filmijärkkäreihin jotka olivat saman näköisiä. Pieni kamera on monessa tilanteessa kiva, mutta varsinkin painavampien linssien kanssa kamera kaipaa ehkä vähän enemmän tarttumapintaa. Lisäkahvan vaakasuuntainen osa tuo juuri sopivasti lisää oikealle kädelle jotta kamerasta kiinni pitäminen tuntuu jämäkältä. Vaakaosassa on oma laukaisinnappinsa ja kierrettävä säätökiekko jonka toiminto on jälleen kerran konfiguroitavissa kamerasta käsin - hienoa. Kuvausote on mukava ja ainakaan omasta kamerastani en tule tätä kahvaa irroittamaan muulloin kun akun poistamisen yhteydessä. Juu, kahva pitää irrottaa jotta akkuluukun saa avattua.

Pelkkä vaakasuuntainen kahva riittää parantamaan kameran kuvausotetta huomattavasti.

Kun ruuvaa kiinni sitten sen toisenkin puolikkaan HLD-6:sta niin E-M5 muuttuu varsin ergonomiseksi kameraksi myös pystykuvien kuvaamiseen. Pystykahvassa on niinikään oma laukaisinnappinsa ja sen alla etusormelle säätökiekko. Samoin pystyotteen peukalolle on oma säätökiekkonsa. Näiden funktiot ovat jälleen kerran konfiguroitavissa kamerasta käsin. Lisäksi pystykahvassa on kaksi konffattavaa peukalonappia, fn1 ja fn2, lukituskytkin jolla pystysäätimet saa kytkettyä pois käytöstä, luukku sille toiselle akulle ja virtaliitin. Molemmissa kahvan osissa on normaali jalustakierre pohjassa.  Kuten runkokin, kahva on myös pöly- ja roisketiivis. Erityisesti pitemmillä objektiiveilla kuvaamiseen kahvaosat tuovat runkoon lisää kaivattua massaa ja käsivaralta kuvaaminen helpottuu mukavasti. Varsinkin yhteistyössä OM-D:n erinomaisen kuvanvakaajan kanssa.

Lisäkahvaan saa halutessaan kiinnitettyä vielä erikseen myytävän GS-4  -kämmenhihnan jolloin kamera istuu käteen kuin hansikas. Kämmenhihna maksaa vielä viitisen kymppiä lisää, olisihan sen voinut paketoida kahvan kanssa samaankin pakettiin...

HLD-6 ei ole ihan ilmainen noin kahden ja puolen sadan euron hintaisena mutta ehdottomasti hintansa arvoinen kapistus joka nostaa OM-D:n ergonomian vielä entistäkin paremmaksi. Suosittelen lämpimästi kaikille joilla tämä Olpparin huipputason mikrojärkkäri on usein ja monessa mukana!

Plussat:

• Erinomainen kuvausote, huomattava parannus pelkkään runkoon verrattuna
• Pelkkä vaakaosa ei kasvata kameran kokoa juuri ollenkaan
• Säätimien määrä ja konfiguroitavuus joka on muutenkin OM-D E-M5:n etu
• Kahdella akulla kuvausaika pitenee mukavasti
• Kaksiosainen rakenne mahdollistaa monta erilaista kuvausotetta tarpeen mukaan

Miinukset:

• Lisäkahvan osat on irroitettava jotta kamerassa olevan akun saa poistettua
• Hintava

Olympus FL-300R pikkusalama testissä

Olympus FL-300R

Kokeilin Olympuksen uutta pikkusalamaa OM-D:n kanssa. Olympuksen rungoillahan voi ohjata langattomasti kaikkia R-merkinnällä varustettuja Olympuksen salamavaloja. Tehojen ym. säätö tapahtuu mukavasti kameran takanäytöltä käsin, eli kuvaajan ei tavitse kiivetä tuikun luokse tekemään säätöjä jos kuvaustilanne vaatii muutoksia. Pikkusalamasta valitaan vain liukukytkimellä "RC"-kanavaksi joko A tai B ja kamerarungossa sitten kyseiselle kanavalle voidaan säätää TTL tai manuallitila ja haluttu välähdysteho. OM-D:n salamakenkään kiinnitetään kameran mukana tullut minisalama joka toimii ohjaimena muille tuikuille.

Tämä FL-300R on erittäin pienikokoinen josta tietenkin aiheutuu muutamia hankaluuksia. Salama käyttää AAA-kokoisia pattereita toisin kuin kaikki muut salamat, joissa on melkein aina käytössä AA-koko. No, tällä on salamasta saatu pienempi niin menköön. Mutta kameralaukkuun pitää sitten mahdollisesti varata kahden eri koon pattereita jos aikoo käyttää muunkinlaisia salamavaloja yhdessä tämän kanssa.

Pikkusalaman mukana tulee kuvassakin näkyvä irroitettava jalusta jonka pohjassa on normaali jalustakierre. Itse salamassa on nivel, jolla sitä voi kääntää ylös-alas -suunnassa esimerkiksi heijastamista varten. Sivusuunnassa salamaa ei voi kiertää. Taaksepäin kallistettuna ja salamakenkään kiinnitettynä tuikku kylläkin osuu kuvaajan otsaan.

Lisäksi FL-300R:ssä on vielä sisäänrakennettu laajishajotin jonka saa liu'utettua välähdyspään eteen salaman sivulla olevasta napista.Kovin tehokashan tämä tuikku ei ole joten minkään isojen tilojen valaisuun sitä ei kannata ainakaan yksinään harkita, mutta kun nykykameroiden korkeatkin ISO-herkkyydet ovat erittäin hyviä (juu, kaikkien kameroiden) niin eipä sitä valoa yleensä niin kauhean paljon tarvitsekaan lisätä.

Jos haluaa hyödyntää m4/3-järjestelmän pientä kokoa maksimaalisesti esimerkiksi reissun päällä ja kuitenkin valaista kuvansa irrallisilla salamavaloilla niin pari tällaista lamppua mahtuu varsin mukavasti mihin tahansa kameralaukkuun. Salama on niin kevytkin että sen voi vaikka teipata seinään niin ei tarvitse kantaa mitään valojalustojakaan mukanaan!

Tämän nopean omakuvan valaisin kahdella Olympuksen salamalla.
FL-300R elävöittää taustan valkoista seinää pahvista taivutellun snootin läpi.
Päävalona on FL-36R heijastettuna sateenvarjosta.

Plussat:

• Erittäin kompakti, mahtuu vaikka paidan taskuun
• Täysi tuki Olympuksen langattomalle salamaohjaukselle, valittavissa kaksi eri ryhmää
• Edullinen

Miinukset:

• Rajalliset säätömahdollisuudet
• AAA-pattereiden sijaan olisin halunnut AA-kokoiset
• Erikoisen muodon vuoksi tähän on hankala kiinnittää mitään tavallisia valonmuokkaimia

Päivän kuva ja pieni lahjavinkki

Joulukuusimetsää Espoossa
Minolta X-9, Minolta 50mm/1.7, f11, Ilford XP2 Super

Toinenkin rullallinen XP2:sta on skannattuna ja kaikki pelittää paitsi ehkä huurteenpoisto. Filmi on helppoa skannattavaa, ihan perussäädöillä pääsee jo pitkälle. Samoin Minolta X-9 tuntuu edelleen hyvältä kädessä. Erityismaininnan ansaitsee vielä kerran se etsinkuva joka on todella iso ja kirkas. Valitettavan pimeää ja harmaata tämä vallitseva säätyyppi tällä hetkellä vaan on.

OM-D:hen on lupailtu uutta firmware-päivitystä tällä viikolla, saas nähdä tuleeko sen mukana jotain mukavia ylläreitä vai lisää "art filttereitä". Tarkoittaako art filter muuten sitä, että kuvasta suodatetaan kaikki taide pois? Focus peaking -toiminto olisi monella vanhojen lasien kanssa pelleilevällä ainakin toivelistalla. Jos firmispäivitys ei sellaista Olppariin tuo niin mm. trevinchow.com -blogissa on ohjeet kelvolliseen hätäratkaisuun (ja siinä muuten tarvitaan juuri tuollaista parjattua art filtteriä, kuinka ollakaan).

Näin joulun alla vielä vinkki visukintuille: Kun isoilla brändinimillä kirjailluista neopreenisistä kamerahihnoista saa pulittaa kymppikaupalla, saa samaan aikaan Clas Ohlsonilta mustan, brändäämättömän neopreenihihnan seitsemällä eurolla. Ostin itselleni yhden ja jäi harmittamaan etten ostanut saman tien useampaa - toivottavasti niitä tämänkin jälkeen vielä löytyy.

Päivän kuva - Olympus OM-D E-M5

Keltaiset kaislat sumussa, Porvoo
Olympus OM-D E-M5, Panasonic 20mm f1.7, f5.6, ISO 200

Olen nyt kuvannut Olympuksen OM-D E-M5:llä (olisiko sille voinut antaa yksinkertaisemman mallimerkinnän?) muutaman kuukauden verran ja kyllähän se vaikuttaa kaikin puolin erinomaiselta kameralta. Etenkin nyt kun siihen saa akkujakin ihan kaupasta! Vaikka kameran tärkein ominaisuus lienee kuitenkin ne sillä syntyvät kuvat - joko kamerasta tulee luotettava kumppani tai sitten sen kanssa on ongelmia jolloin se jää yhä useammin kotiin ja kuvia syntyy entistä vähemmän. Olppari tuntuu tässäkin mielessä hyvältä - GF1:n jälkeen se täyttää juuri saman tarpeen mutta on kaikessa vielä vähän parempi. Varsinkin kaksi säätökiekkoa hyvällä tuntumalla ja huomattavasti parempi sähköinen etsin sisäänrakennettuna.

Nyt kun täällä pohjolan perukoilla taas alkaa olla lähinnä pimeää niin luvassa lienee talven mittaan taas jotain filmien kanssa räpeltämistä. Valon vähyys tuntuisi pelaavan mieluummin digikameran puolesta, eikö niin? Ei aivan. Pimeänä vuodenaikana on paljon enemmän aikaa esimerkiksi istuskella skannerin kanssa taistelemassa. Katsotaan nyt sitten mitä tällä kertaa tapahtuu. Aikaisemman digipaaston modus operandi oli "lonkkalaukauksia Rollei kolmevitosella ja itsekehitettyä Tri-X:ää". Rakeita ja suttuahan siitä syntyi. Jospa tällä kerralla kokeilisi jotain muuta... ajatuksia ainakin on.

Olympus OM-D E-M5 ja wanhat objektiivit

Tänään testailin miten uusi Olympus OM-D E-M5 toimii yhdessä vanhojen käsitarkenteisten objektiivien kanssa. Jostain syystä näiden wanhojen linssien kanssa on hauska leikkiä. Tämä juttu on tavallaan jatkoa OM-D E-M5 huomioilleni, joiden ensimmäinen osa löytyy täältä.
Kuten jotkut lukijat saattavat muistaa, kirjoittelin aikoinaan samasta aiheesta GF1:n kanssa, ja ne jutut löytyvät allaolevista linkeistä:
Wanhaa lasia GF1:een osa 1
Wanhaa lasia GF1:een osa 2
Noista ajoista moni asia on ehtinyt muuttumaan, minulla on nyt mm. tuo PanaLeican 45mm macro joten pikkutelen puutteen takia ei näitä manuaalilaseja tarvita. Mutta sitten itse asiaan:

Olympus OM-D E-M5 ja manuaalilasit sovitteella

Verrattuna GF1:een Olympuksella on etuna rungossa oleva kuvanvakaaja, jolloin kaikista näistä sovittimella käytetyistä objektiiveistakin tulee vakaajallisia. Ja kun tuo Olympuksen vakaaja toimii vieläpä erittäin tehokkaasti niin homma pelittää hienosti.

Käsin tarkentamisen avuksi OM-D:ssä on "magnify" eli suurennustoiminto, jonka voi konfiguroida esimerkiksi fn1- tai fn2-nappulalle. Itse tein MySet-säädön manuaalilaseilla kuvaamista varten, johon asetin sitten suurennustoiminnon mukavasti peukalolle osuvalle fn1-napille. Nappia painamalla näkee siis suurennoksen kuva-alalta (paikka säädettävissä) jonka avulla käsin tarkentamisen saa kohdalleen. Mutta sitten pikku huomio joka ainakin onnistui hämäämään minua ensialkuun pahemman kerran: magnify-toiminnon käynnistämiseksi fn1-nappia pitää painaa hyvin nopeasti, jos nappi on pohjassa pitempään niin suurennos ei mene päälle. Tästä jää ensin se fiilis että kamerassa tai suurennustoiminnossa olisi jotain vikaa! Asia piti oikein tarkistaa Internetin kaikkitietäviltä keskustelupalstoilta ennenkuin uskoin että kyseessä on kameran "ominaisuus". Muut toiminnot samassa napissa toimivat ihan normaalisti - tässä voisi olla jotain firmiksellä korjattavissa olevaa... Oikeasti Sonyistä löytyvä "focus peaking" -toiminto on kyllä mielestäni käsin tarkentamiseen parempi kuin suurennus (sen kun saisi firmispäivityksenä vielä) mutta kyllä tälläkin tulee ihan hyvin toimeen.

Sähköinen etsin on hyvä näiden manuaalilasien kanssa myös siksi että etsinkuva ei hämärry vaikka objektiivi olisikin koko ajan himmennettynä pienemmälle aukolle. Itseasiassa syväterävyyden esikatselu on ikäänkuin käytössä koko ajan! Optisissa etsimissä valoa tulee pienemmällä aukolla vain yksinkertaisesti vähemmän etsimeen ja kuvaaminen on hankalampaa. Yleensä niiden kanssa joutuukin toimimaan siten että tarkentaa (ja jopa sommittelee) kuvan täydellä aukolla ja sitten vasta himmentää ennen laukaisua - näinhän automaattisetkin peilikamerat toimivat. Siinä ei tahdo sormet enää riittää nopeissa tilanteissa!

A-automatiikalla Olympus osaa valottaa kuvat automaattisesti vaikkei kamera valitusta aukosta mitään tiedäkään.

Testikuvia

Alla sitten testikuvasarja Minolta MD 50mm f1.7 -objektiivilla. Kaikissa kuvissa suljinaika on ollut 1/160 ja ISO 200. Aukkoa on himmennetty täydeltä 1.7 aukolta aina aukolle 16 asti ja FL-36R salaman tehoa on säädetty joka kuvaan siten että valotus nallen valaistulla puolella on (pitäisi olla) sama. Kuvasin jpg-kuvia kameran monotone-asetuksella ilman mitään erikoisempia säätöjä.

Kuvat ovat screenshotteja Bibble-ohjelmasta ja niissä näkyy Bibblen suurennuslasi. Tarkennus on noihin nallen silmän edessä oleviin karvoihin. Kuvia klikkaamalla ne aukeavat hiukan suuremmiksi vertailua varten. Terävimmillään tämä yhdistelmä näyttäisi olevan tuossa f8 paikkeilla jonka jälkeen diffraktio alkaa syömään terävyyttä.

Lisäys 29.1.2013: http://www.jariharjula.com/2013/01/om-d-e-m5-vanhat-objektiivit-ja.html 

f1.7

f2.8

f4

f5.6

f8

f11

f16

Olympus OM-D E-M5 ensihuomioita

Kokosin tähän kiinnostuneille omia ensimmäisiä havaintojani Olympus OM-D E-M5 -kamerasta. En ala toistelemaan kameran ominaisuuksia, sen luettelon jokainen löytää varmasti haluamaltaan kamerasivustolta. Nämä ovat siis henkilökohtaisia huomioitani, satunnaisessa järjestyksessä.

Kuvanvakaaja, varsinkin lähikuvauksessa

Olympuksen uusi 5-akselinen kuvanvakaaja rungossa on selvä kehitysaskel. Aiemmin minulla on ollut Sonyn runkovakaajia sekä Panasonicin optiikoissa olevia vakaajia. Tämä OM-D:n vakaaja tuntuu toimivan paremmin, käsivaralta pystyy käyttämään tosi pitkiä valotusaikoja kuvien tärähtämättä - siis verrattuna esimerkiksi GF1-runkoon ja vakaajalla varustettuun samaan objektiiviin. Tässä tapauksessa vertaan nyt Pana/Leica 45mm macro-objektiivia molemmissa rungoissa.

"Taistelevat luteet"
Olympus OM-D E-M5, Panasonic-Leica 45mm f2.8 macro, f4, ISO 200

Ylläoleva kuva olkoon kontribuutioni kansallisromanttiseen kulttuuriperintöön nimeltään "Taistelevat luteet". Olin ajatellut testata uutta Olympustani kuvaamalla juuri kukkimaan alkaneita auringonkukkia mutta kun huomasin kukkien olevan täynnä kaikenlaista elämää päädyinkin joustavasti sitten kuvaamaan noita ötököitä. Ja ilokseni huomasin että Olpparin vakaaja toimii hienosti lähikuvien kuvaamisessa käsivaralta. Harmillisesti tässä kuvassa ei syväterävyys ihan ole riittänyt, mutta ainakin nuo Olympuksen paljonpuhutut värit siinä on! Sähköinen etsinkin on tällaisten kuvaamisessa kova sana, kameraa ei tarvitse nostaa silmältä ollenkaan kuvatessa.

Ergonomia ja käytettävyys

Kamera on yllättävän pieni kun sitä pitelee kädessään, kuvissa se näyttää isommalta. Ja tämä on hyvä asia - pannariobjektiivin kanssa kombo sujahtaa helposti taskuun. Säätimet ja nappulat ovat hyvillä paikoilla ja helppokäyttöisiä ja takaseinän peukalotuki tekee kuvausotteesta hyvän vaikka kamera onkin pienikokoinen.

Erityisesti Olympuksen "MySet"-säädöt ansaitsevat maininnan, kameraan kun on helppo konffata talteen erilaiset perussäädöt erilaisiin kuvaustilanteisiin, esimerkiksi MySet 1:ssä minulla on "perus"säädöt, MySet 2:ssa on "action"-säädöt ja MySet 3:ssa muotokuvasäädöt. Kamera on todella räätälöitävissä kunkin kuvaajan ja tilanteen tarpeisiin. Vielä kun nuo MySetit voisi nimetä itse!

Pieni mukava ominaisuus on mm. se, että kameran takanäytöltä kuvaa zoomatessa kuva zoomautuu automaattisesti siihen kohtaan johon kuvatessa tarkennuspiste oli asetettu. Yksinkertainen pikku asia, joka kuitenkin monesta kamerasta puutuu.

Langaton salama

Olympuksen langaton salamanohjaus on myös kiva asia, jos tykkää kuvata pikkusalamavaloilla. Rungon mukana tuleva tuikku osaa ohjata Olympuksen R-merkinnällä varustettuja salamalaitteita langattomasti ja säätäminen tapahtuu helposti kameran takanäytöltä. Alla vielä kuva kärsivällisesti poseeraavasta nallesta jonka räpsäisin tätä salamaominaisuutta kokeillessani.

Olympus OM-D E-M5, Panasonic-Leica 45mm f2.8 macro, f2.8, ISO 200
Valaistu langattomasti yhdellä FL-36R salamalla

Valituksen aihetta 

Kamerarunko on julkaistu jo aikoja sitten ja nykyään sitä löytää jo ihan kamerakauppojen hyllyiltäkin, mutta vara-akut ovatkin sitten mahdottomia löytää. Käsittämätöntä kuinka vaikeaa niiden kauppoihin saaminen voi olla. Ja tämä kamera vielä kuluttaa akkua kiivaampaan tahtiin kuin moni muu joten vara-akuille olisi kyllä tarvetta.

Tässä nyt ensimmäisiä havaintojani uudesta rungostani, jatkossa varmaankin kirjoittelen vielä lisää. Jos et vielä lukenut aiempaa juttuani Olympuksen hankinnan syistä, löydät sen täältä.

Kennokokokysymys

Minulla on viime aikoina ollut käytössäni kolmen eri kennokoon kameraa ja koska niistä yksi sai nyt lähteä, ajattelin hiukan kirjoitella omia näkemyksiäni aiheesta josta on kirjoitettu kyllä jo varmaan ihan liikaakin.

Luovuin siis taannoin täydenkennon kamerastani ja vaihdoin senkin m4/3:een. APS-C -kokoinen Sony jäi edelleen käyttööni noiden peilittömien lisäksi. Vaihdon jälkeen minulla on siis vain "vajaakennoisia" kameroita. Miksi ihmeessä?

Aiemmin täydenkennon kameroilla oli selkeä etumatka kuvanlaadussa, dynamiikassa, resoluutiossa ja kohinassa. Mielestäni ero on kaventunut, tai ainakin pienemmät kennot ovat tulleet niin paljon paremmiksi että erot, jotka eivät tietenkään sinänsä ole kadonneet minnekään ovat muuttuneet monenlaisessa kuvaamisessa merkityksettömiksi. Pienikennoisillakin kameroilla saa hyviä kuvia ISO 1600 -herkkyyksillä. Suurempia en juuri koskaan tarvitse. Megapikseleitä on nykyään ihan tarpeeksi jo rungossa kuin rungossa jos tarkoitus ei ole kuvata mitään julistekokoisia tulosteita.

Omakohtaisesti olen lisäksi huomannut että hyvä objektiivi vaikuttaa kuvanlaatuun selvästi enemmän kuin hiukan parempi runko. Tämän jälkeen oli helppo inventoida mille järjestelmille itseltäni löytyy parhaat lasit. Omalla linssivalikoimallani täydenkennon Sony meni hiukan hukkaan ja vaikka siihen löytyykin markkinoilta aivan huippuluokan lasia (Zeiss) ovat ne myös hinnoiltaan huippuluokkaa. Mikroneljäkolmosiin sen sijaan itselläni on mukavasti hyviä objektiiveja omaan käyttööni ja lisääkin löytyy tarvittaessa vieläpä kohtuuhinnoilla. Ja nämä kakkulat on lisäksi alusta pitäen suunniteltu digirunkoihin.

Full framesta luopumisen jälkeen minulla ei myöskään ole enää yhtään digijärkkäriä jossa olisi optinen etsin. Mielestäni sähköisillä etsimillä (EVF) on monta etua optisiin etsimiin nähden ja omassa kuvaamisessani näen nuo edut tärkeämpinä kuin optisen etsimen edut. Urheilukuvaajat lienevät perustellusti eri mieltä. Yleisesti ottaen kaikkien APS-C-järkkärien optiset etsimet ovat ihan kauheita tunneleita. Sony a850:ssä oli kyllä erinomainen optinen etsin niihin verrattuna, mutta ei siitä voinut esimerkiksi valotusta tietenkään arvioida. Sähköisissä etsimissä näkee livenä valotuksen säätöjen vaikutuksen kuvaan, jota lisäksi voi höystää tarpeen mukaan esimerkiksi "focus peaking" tai "highlight/shadow" -korostuksilla, histogrammilla tai mitä informaatiota kukin nyt tarvitseekaan. Pelkällä takanäytöllä en kyllä tulisi toimeen, mielestäni kamerassa pitää olla "oikea" etsin. Laukaiseminenkin on vakaampaa kun kamera on tuettuna nenään/otsaan/poskeen käsien lisäksi.

Edellisestä seuraa myös se, että yhdessäkään kamerassani ei ole enää heiluvaa peiliä. Tämä sinänsä hieno mekaaninen keksintö on kyllä jo hiukan eilispäivää, vai mitä? Heiluvan peilin puuttuessa kamerani ovat hiljaisempia ja saattaapa käsivaralta kuvatessa tärähdysherkkyyskin olla pienempi. Kaiken kaikkiaan oletan että tilaavievä hienomekaaninen peili jää lähitulevaisuudessa historiaan osana kameroiden luonnollista kehityskaarta. Peilitön kamera on helpompi suunnitella ja halvempi valmistaa ja samalla voidaan suunnitella järjestelmiä joissa objektiivi on lähempänä kennoa.

Yksi syy täyskennoisen kameran puolesta olisi varmasti erittäin kapean syväterävyysalueen havittelu, esimerkiksi muotokuvauksessa tai muutoin efektinä. Pienempikennoisilla ei koskaan saavuteta samanlaista vaikutelmaa kun täysikennoisilla tai varsinkaan sitä suuremmilla keskikoon kameroilla. Itselleni tämä ei ollut niin tärkeää että olisin sillä perustellut itselleni täydenkennon systeemin (ja siihen kuuluvien objektiivien) omistamisen. Harvemmin mainittu sitten on tämän asian kääntöpuoli, eli se että pienemmillä kennoilla saavutetaan enemmän syväterävyyttä suuremmalla aukolla joka on huomionarvoinen etu esimerkiksi käsivaralta maisemia kuvatessa, varsinkin iltahämärissä. Lomakuvaajalle on melkoinen etu jos maisemia voi kuvata aukolla f5.6 eikä esimerkiksi f16 kun kuitenkaan ei ole sitä jalustaa matkassa mukana.

Sekalainen käsivaralta kuvattu lomamaisemakuva Norjasta,
Sony a57 ja 18-55mm kittizoomi

Sama etu vaikuttaa muuten myös lähikuvauksessa jossa syväterävyysalue on aina erittäin kapea. Pienikennoisella saattavat hyönteisen molemmat silmät mahtua syväterävyysalueelle aukolla joka mahdollistaa vielä käsivaralta räpsäisyn.

Viimeinen ja ehkä tärkein pointti itselleni on kuitenkin se, että hyvälaatuinen täyden kennon kamerarunko muutaman laadukkaan ja valovoimaisen objektiivin kera on helposti pari kiloa painavampi paketti kuin vastaava peilitön vaihtoehto. Kennokoon vaikutus kannettavan tavaran määrään kertautuu linssivalikoiman kasvaessa. Ja reissuun lähtiessä pitää sitten aina pohtia mitä ottaisi mukaan ja mitä jättäisi kotiin. Uusi Olympus OM-D E-M5 -runkoni ja voimakolmikko mahtuu helposti takin taskuihin, eikä silti tarvitse tinkiä kuvanlaadusta tai rungon ominaisuuksista. Ja kuten niin usein on todettu, paras kamera on se joka on mukana, ei se joka jätettiin kotiin.

[Tuo mainittu voimakolmikkoni pärjäsi muuten hienosti lensrentalsin testeissä:
http://www.lensrentals.com/blog/2012/05/wide-angle-micro-43-imatest-results
http://www.lensrentals.com/blog/2012/05/standard-range-micro-43-imatest-results ]