lauantaina, tammikuuta 05, 2013

Vuosi 2012 peruutuspeilissä

Mitä viime vuodesta jäi käteen? Kamerapuolella oli vilkas vuosi kamerajulkistuksia ja etenkin ns. full frame oli taas vahvasti edustettuna uusissa kameroissa. Kaikilta isoilta järkkärivalmistajilta tuli ainakin yksi täyden kennon runko, lisäksi nähtiin esimerkiksi uusi Sonyn RX1 täydenkennon pokkari. Minä sen sijaan uin jälleen kerran vastavirtaan ja vaihdoin täyden kennon runkoni pienempään Olympus OM-D:hen. Vieläkään ei kaduta, päinvastoin - Olppari oli mielestäni täyden kennon rummutuksista huolimatta viime vuoden tärkein tulokas. Mikroneljäkolmoset kasvoivat vihdoinkin täysi-ikäiseksi. Blogin raati valitseekin OM-D E-M5:n yksimielisesti vuoden kameraksi 2012.  Muitakaan vaihtoehtoja ei ollut. Saatan valita sen myös vuoden kameraksi 2013.



Viime vuoden toinen teema itselläni oli tulostamisen koukeroihin perehtyminen. Yleensä kantapään kautta mutta kyllä tuloksiakin alkaa näkyä. Tähän pätee sama kuin kaikkeen muuhunkin opetteluun eli tekemällä oppii, ei nettiä selaamalla. Uskoisin että tässä suhteessa seiväshyppy ja tulostaminen ovat samanlaisia aktiviteetteja.

No mutta, tulipas höpötettyä valheita, hankinhan minä viime vuonna full framenkin - nimittäin sen Minoltan X-9:n. Filmikameroiden kanssa pelleily oli vuoden kolmas teema joka jatkunee säännöllisen epäsäännöllisesti tänäkin vuonna.

Mitähän muuta on luvassa alkaneenna vuonna täällä blogissa filmiräpellyksen lisäksi? Aika näyttää, ei nyt aleta tekemään mitään uuden vuoden lupauksia. Ainakin pyrin kirjoittelemaan uusista ja vanhemmistakin Micro 4/3 -romppeista fiiliksiäni sitä mukaa kun sellaisia kokeiltavaksi osuu. Ja koska erilaiset kuvausprojektit ovat hauskoja, voisi kehitellä sellaisen. Suosittelen samaa muillekin!

Jaa niin, yksi asia lienee melko varma. Nimittäin se että näitä koiran kuvia osuu tänne blogiin tänäkin vuonna.

Olympus OM-D E-M5, Panasonic/Leica 45mm, Olympus FL-36R

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti