torstaina, helmikuuta 28, 2013

Miksi filmille?

Mikä ihmeen järki on kuvata filmille kun nykypäivänä kaikki on digitaalista ja kuvia kuitenkin esitellään lähinnä webissä? Sehän on työlästä ja hankalaa eikä tarvikkeitakaan saa enää mistään?

Vaikkei filmiä ja kehitteitä ihan Prismasta saakaan (joskus törmää kyllä vielä kinofilmirulliin ruokakauppojenkin hyllyissä) niin kyllä filmikuvaus voi ihan hyvin edelleen ja kaikkea tarvittavaa löytää webistä. Löytyy sekä kotimaisia että ulkomaisia vaihtoehtoja niin materiaalien kuin varusteidenkin hankkimiseen. Esimerkkeinä mainittakoon mm. kotimainen telefoto.fi ja saksalainen macodirect.de.

Full frame huippuoptiikalla taskuun

Kuvanlaatu

Kuvanlaadun suhteen ei filmille kuvaamisessa ole oikeastaan mitään järkeä. Piste. Toki erilaisilla filmeillä on omanlaisensa "look", joka voi miellyttää silmää. Usein sama on tehtävissä kyllä kuvankäsittelyssäkin, jos jaksaa. Erityisen iso filmikoko tarjoaa edelleen ehkä kuvanlaadullista etua mutta se kyllä vaatii sitten ammattimiehen otteita kuvanottohetkestä vedostamiseen asti.

Aivan oma lukunsa on sitten tietenkin Lomografiatrendi jossa tieten tahtoen haetaan kaikenlaisia kuvanlaadullisia puutteita fiiliksen nimissä.

Käsityö

Filmin kanssa puuhastelu voi olla hauskaa, siinä on mahdollista keskittyä hetkeksi käsillä tekemiseen ruudun tuijottelun sijasta. Filmin onnistunut kehittäminen itse tuntuu nykyään melkein taikuudelta, mutta ei se ole edes vaikeaa. Eikä siihen tarvitse mitään pimiötä, tarkoitukseen tehtyjä hihallisia pusseja saa kaupasta ja osaavampi ompelee sellaisen ihan itsekin. Samoin vanhoilla kameroilla kuvaaminen sisältää usein paljon enemmän puuhastelua kun valotuksen ja tarkennuksen joutuu hoitamaan käsin. Kuvista tulee usein paljon harkitumpia tällä tavoin. Joka ruutuun pitää ikäänkuin panostaa paljon enemmän kun kamerassa ei ole automatiikkaa eikä takanäyttöä.

Filmi ja kehittäminen tietysti maksaa jotain, mutta eipä niitä kustannuksia niin kauheasti tule kuitenkaan. Kekseliäs harrastaja ei tarvitse skanneriakaan jos sattuu omistamaan digijärkkärin makrolinssillä - pieniä määriä kuvia jaksaa digitoida ihan hyvin niilläkin. Diakehys (esimerkiksi) pitää negatiivin suorassa kuvaamista varten.

Automaattivalotus, ei pattereita


Kamerat

Tämä on ehkä itselleni loppujen lopuksi se kaikkein tärkein syy. Käytännössä kaikki filmille kuvaavat kamerat ovat nykyään melkein ilmaisia. Ai miten niin? No, tietenkin suurin osa niistä on ihan oikeastikin ilmaisia tai ostettavissa taskun pohjalla pyörivien kolikoiden hinnalla. Mutta jopa niitä oman aikansa huippuvehkeitä ja ammattilaislaitteita saa hyväkuntoisena ja huollettuna halvemmalla kuin vastaavia digikamoja. Mutta mikä tärkeintä, jos pitää kamerasta hyvää huolta siitä saa todennäköisesti myydessä suunnilleen saman verran kuin on aikanaan itse laitteesta maksanut. Toisin kuin nopeasti vanhenevien digikameroiden kanssa, filmikameran voi "vuokrata" itselleen käytännössä ilmaiseksi - olettaen että jaksaa nähdä vähän vaivaa sen ostamisessa ja myymisessä. Kannattaa toki huomioida että filmikameran myyminen voi kestää pitkäänkin koska kysyntää on melko vähän.

Keskikoon filmi kiinnostaa? Kokeile linnunpöntöllä!

Samoin käytettyjen hyllyihin on jäänyt ns. "orpoja" järjestelmiä joiden objektiivit eivät enää sovi mihinkään nykyjärjestelmään, kuten esimerkiksi Minoltan ja Canonin käsitarkenteiset systeemit. Pikkurahoilla voi löytää kokonaisen kamerajärjestelmän parilla rungolla ja kassillisella aikansa huippuobjektiiveja. Tämä etu tosin on oikeastaan hukkunut peilittömien digikameroiden esiinmarssin myötä, niihin kun sovitteella saa kiinni käytännössä minkä tahansa järjestelmän linssejä.Mutta edelleenkin niistä toiset tuntuvat olevan halutumpia kuin toiset.

Muun muassa Minoltan käsitarkenteinen järjestelmä on jäänyt ns. "orvoksi"


Ylläoleva mahdollistaa sen että voi hankkia ammattitason kameran, erikoisenkin, ja kuvata sillä ihan omaksi ilokseen sen aikaa kun innostus kestää. Ja jos into lopahtaa, kameran voi laittaa myyntiin tai vaihtaa erilaiseen. Joskus joku kamera toimii inspiraation lähteenä kun joutuu tekemään asioita eri tavalla. Vanhat kamerat ovat tähän tarkoitukseen erityisen hyviä. Ja monet niistä ovat kyllä todella hienoja mekaanisia laitteita!

Kuinka monella autoharrastajalla on 50-luvulla valmistettu auto käytännön syistä? Ehkä jollakin on, mutta tuskin kovinkaan monella. Toki valokuvaajallakin voi olla jokin hyvin erityinen käytännön tarve jonka täyttäminen digikameralla on kallista tai mahdotonta - silloin voi hyvin käyttää filmikameraa tällaiseen tarpeeseen. Esimerkkinä nyt tulee mieleen vaikkapa tilanne jossa ei ole minkäänlaista sähkötöpseliä käytettävissä pitkiin aikoihin kuten hiihtovaellus pohjoisnavalle. Tai tarve perspektiivin korjailuominaisuuksille kamerassa (tätä voi tosin paikkailla ohjelmistoilla nykyään ihan hyvin). Digikamerat ovat usein melko huono vaihtoehto esimerkiksi siihen että kamera on "aina mukana" vaikkapa auton hanskalokerossa mutta sitä tarvitaan kuitenkin vain kerran kuukaudessa - usein akku onkin tyhjä!

Pitäisikö kokeilla?

No miksei? Pienellä investoinnilla rahaa (jos ei satu kamoja jo löytymään omista tai sukulaisten kaapeista) ja isommalla määrällä aikaa voi uppoutua eilispäivän kuvaamismenetelmiin ja kuka tietää vaikka matkan varrella saisi pari hyvää kuvaakin? Mikä tahansa tekosyy kuvien ottamiselle on hyvä tekosyy.

sunnuntaina, helmikuuta 10, 2013

Lyhyen teleobjektiivin käyttökelpoisuudesta

Aiempaan artikkeliini Sonylla kahden objektiivin taktiikalla liittyen ajattelin vielä hiukan ylistää sitä kuinka monikäyttöinen tuollainen tavallinen 50mm f1.4 -putki onkaan myös APS-kroppirungolla. Helposti sen käyttö tulee rajattua vain sellaisiin muotokuviin, joissa kohde on metrin-parin päässä kuvaajasta, kuvataan täydellä aukolla tai vain hiukan himmentäen ja tavoitellaan lyhyttä syväterävyysaluetta ja kauniin epäterävää taustaa. No, onhan se omiaan juuri tuollaisiin kuviin. Mutta on sillä lyhyellä teleobjektiivilla muutakin käyttöä, kunhan hiukan viitsii himmentää syväterävyyden vuoksi. Tässä asiassa kroppirunko on itseasiassa parempi, sillä riittävä syväterävyys saadaan aikaiseksi isommalla aukolla kuin täydenkoon kennolla. Puhumattakaan keskikoon kameroista. Himmennettynä lyhyt tele onkin oivallinen erilaisten yksityiskohtien poimimiseen ja monesti ns. maisemakuvissakin sen kanssa on helpompi rajata kuvasta pois turhia elementtejä. Silti maisemakuvan voi sommitella samaan tapaan kuin laajiksellakin asetellen mielenkiinnon kohteita eri etäisyyksille kuva-alalle. Kun laajiksen kanssa kuvaaja joutuu kyykistelemään hankalissakin paikoissa sommitellessaan, pikkutelen kanssa pärjää helpommin hiukan laiskempikin kaveri.

Sorsia Espoonjoella
Sony a57, 50mm, f8, ISO 400

Kuljeskelin koiran kanssa Espoonjoen rannalla ja koska taivas oli tasaisen harmaa (valitettavan tavallista taas viime aikoina) niin ajattelin kuvata pelkästään Sonyn 50-millisellä a57:ssa. Valoa alkaa jo päivisin riittämään, kuvasin lähinnä ISO 400 ja f8 nurkilla ja käsivaralta. Ylläolevassa sorsakuvassa 50-millinen toimittaa ihan perinteistä maisemaobjektiivin virkaa aukolla kahdeksan. Kuvassa on tarpeeksi "syvyyttä" vaikka telellä kuvasinkin. Alkavassa räntäsateessa pehmeä vastavalo näytti kivalta.

Talven törröttäjiä Espoonjoen penkalla
Sony a57, 50mm, f5.6, ISO 400

Tässä kuvassa taas aukolla f5.6 sama kakkula esittää kykyään poimia mielekiintoisia yksityiskohtia maisemasta. Varsinkin kun taivas on harmaa, on ihan turha ottaa joka kuvaan mukaan puoli ruutua tasaisen harmaata niinkuin laajakulmalla helposti tulee tehtyä. Jättämällä horisontin pois saa kuvista joskus mielenkiintoisempia. Tässäkään kuvassa ei ole kikkailtu kapealla syväterävyydellä mutta on toki hyödynnetty teleobjektiivin tuomaa kompressioefektiä. Juuri satanut lumi peittää kivasti kaikenlaisen roskan. Kameran tekemää jpg:tä on jälkikäsitelty vielä Aftershot Pro:ssa.

Taskussa oli mukana myös se 24-millinen Minolta mutta enpä viitsinyt alkaa räntäsateessa objektiivia vaihtamaan. Jälleen kerran paras objektiivi on se joka on mukana ja kamerassa kiinni.