Eläintarhazoomi

Ensi alkuun määritelmä: aikanaan puhuttiin eläintarhazoomeista, joilla tarkoitettiin yleensä objektiivia, jonka polttoväli oli suunnilleen 70-200mm ja valovoima yleensä sietä heikommasta päästä, jossain f5.6 nurkilla. Ajatus oli siis, että eläintarhassa käydään aurinkoisella kelillä jolloin valovoima riittää hyvin ja eläimet ovat sen verran lähellä että kaksisata milliä riittää hyvin niiden kuvaamiseen. Tärkeä ominaisuus oli myös se, että linssi oli kooltaan ja painoltaan sopiva mukaan pakattavaksi. Ja tietenkin sopuhintainen, eihän kukaan eläintarhavisiittiä varten viitsi hankkia kallista lasia.

Panasonic 45-200mm f4-5.6

Veikeä veijari Varsovan eläintarhassa (mangusti)
Panasonic GF1 ja 45-200mm, f7.1, 1/400, ISO 200

 
Aiemmin olen jo kirjoitellut Panasonicin 45-200mm zoomista ensituntumaa. Kaikki kirjoittamani pätee edelleen, lasi täytää kaikki eläintarhazoomin määritelmät, paitsi että sen kuvakulma tietenkin yltää 400mm-e pituuksiin m4/3 runkojen 2x-kroppikertoimen huomioiden. Erittäin teräviä kuvia, toimiva optinen vakaaja, kevyt kantaa mukana ja puoli-ilmainen moniin muihin objektiiveihin verrattuna, suosittelen tätä lasia ehdottomasti kaikille jotka haluavat edullisesti pitkän "hyvän sään" zoomin m4/3-kameransa nokalle.

Leijona Varsovan eläintarhassa
Panasonic GF1 ja 45-200mm, f6.3, 1/1000, ISO 200

Objektiivin kuvanlaatu paranee jos malttaa himmentää edes yhden pykälän maksimiaukolta, mutta mitään järisyttäviä eroja en ole huomannut. Kuten aina pitkien putkien kanssa, laukaisutekniikan kassa kannattaa olla huolellinen jottei kuva tärähdä. Vakaaja auttaa asiassa hiukan ja nopea suljinaika vielä vähän, mutta parhaaseen laatuun päästäkseen kannattaa panostaa myös kuvaajan vakauteen. Ohessa muutama esimerkkikuva "aidossa ympäristössä" eli siis Varsovan eläintarhassa ottamiani kuvia Panasonicin GF1 ja 45-200mm -yhdistelmällä.

Tamron 70-300mm f4-5.6 Di USD

Käytän m4/3-järjestelmän lisäksi myös Sonyn täyden kennon järkkäriä. Tähän systeemiin selkeä valinta eläintarhazoomiksi on esimerkiksi vanha Minoltan 70-210mm f4 "beercan" zoomi, joka nauttii jo jonkinlaista kulttimainetta, osittain varmaankin lempinimensä johdosta. Näitä löytää käytettynä edelleen kohtuulliseen hintaan.

Uusissa objektiiveissa valinnan varaa onkin sitten vähemmän. APS-kokoisen Sonyn omistajalle on tarjolla edullinen 55-200mm zoomi, josta olen kuullut ihan hyvää mutta en ole lasia itse kokeillut. Täyden kennon kanssa valinnanvaraa on heikommin. Kaikkein edullisimmat n. 70-300-milliset zoomit eivät kokemukseni mukaan oikein piirrä täydenkennon 24MP:n veroisesti. Toinen kysymysmerkki on tarkennusnopeus, joka on usein varsin heikko vähänkään haastavammissa tilanteissa.

Yksi varteenotettava vaihtoehto on Tamronin 70-300-millinen f4-5.6 Di USD -objektiivi, joka muistuttaa varsin erehdyttävästi Sonyn vastaavaa lasia mutta on vain noin puolet sen hinnasta. Olen nyt hetken aikaa ehtinyt kokeilemaan lasia Sony a850:n nokalla ja pääpiirteittäin olen hyvin tyytyväinen hinta-laatusuhteeseen. USD-tarkennus on hiirenhiljainen ja nopea, myös "liikkuvaan maaliin" kuvaaminen onnistuu ihan hyvällä prosentilla. Kuvanlaadullisesti zoomi on skarppi ja kontrastikas välillä 70-200mm ja heikkenee sitten hieman pitkään päätyyn zoomatessa. Ihan kelvollista kuvaa sillä toki saa vielä 300mm asennossakin. Ison peilin tärähdys kysyy kuvaajalta vielä parempaa tekniikkaa kuin peilittömän kameran laukaiseminen. Sonyn DSLR-kameroissa vakaaja on rungossa, joten etsinkuvasta ei pysty arvioimaan vakaajan vaikutusta kuvaan. Toisaalta kirkkaan optisen etsimen kanssa liikkuvien kohteiden seuraaminen on mukavampaa kuin esimerkiksi GF1:n pienen sähköisen lisäetsimen läpi tihrustaminen.

Kalalokki lennossa, Porvoo
Sony a850, Tamron 70-300mm @ 200mm f5.6, 1/8000, ISO 500

Kaiken kaikkiaan Tamron on ominaisuuksiinsa ja kuvanlaatuunsa nähden yllättävän kompaktin kokoinen ja painoinen ja hintakin on sopiva eläintarhazoomia etsivälle.

Pitkissä teleobjektiiveissa riittää sitten tarjontaa sinne henkilöauton hintaluokkaan asti, eikä kumpikaan yllä esitellyistä objektiiveista ole esimerkiksi sääsuojattu. Varsinaiselle lintukuvaajalle nämä eivät varmaankaan kelpaisi vuosikausien työkaluksi tuuleen ja tuiskuun mutta harrastelijan satunnaisempaan tarpeeseen molemmat ovat mielestäni oikein hyviä vaihtoehtoja. Ja kun säät lämpenevät ja aurinko paistaa, mikäpä sen mukavampaa kuin maata vaikkapa laiturinnokassa lokkeja tähtäilemässä!

Langaton salama Panasonic GF-1:ssä?

Panasonic GF1, 14mm, f3.5, ISO 320

Yksi asia jossa Olympus on huomattavasti Panasonicia edellä m4/3-kameroissaan on salamakuvaaminen. Olympuksen langaton salamanohjaus löytyy kaikista kiinteällä salamalla varustetuista PEN-malleista, kun taas Panasonicilta ei mitään langatonta ohjausta löydy. Kuitenkin pikkusalamat ja m4/3-kamerat sopisivat hyvinkin monenlaiseen paikanpäällä tapahtuvaan kuvaamiseen kokonsa puolesta. Optinen orjakenno olisi yksi vaihtoehto, mutta ainakin Panasonicin GF-1 -mallissa yhdysrakenteinen salama välähtää aina useamman kerran (esisalama) joka haittaa aika merkitsevästi optisen orjakennon käyttöä - irtosalama kun välähtää sitten myös useamman kerran mikäli se vain ehtii latautua. Todennäköisemmin lataus ei riitä enää kuvanottohetkellä. Mikä siis avuksi jos käytössä onkin Panasonicin eikä Olympuksen kamerarunko?

Radiolaukaisimet

Myös Panasoniciin sopivia radiolaukaisimia löytyy monelta eri valmistajalta, eivätkä kaikki niistä ole edes kalliita. Itselläni on käytössä Pixel Soldier -niminen laukaisin ja vastaanotin, jotka olen joskus tilannut eBaysta. Sekä laukaisimia että vastaanottimia löytyy tältäkin valmistajalta eri merkkisille salamakengille, ja niitä voi jopa yhdistellä keskenään. Myös monilta muilta valmistajilta löytyy sopivia laukaisimia, joista ne tunnetummat merkit alkavat olla kyllä aika kalliita satunnaista käyttöä ajatellen.

Radiolaukaisimella saadaan siis yksi salama välähtämään halutulla hetkellä. Koska esimerkiksi Olympuksen salamavaloista löytyy optinen orjakenno, voidaan sen avulla väläyttää sitten useampiakin välkkyjä eikä näin ollen jokaiselle salamalle tarvita välttämättä omaa radiovastaanotinta. Toki optinen orjakenno on altis kaikille muillekin välähdyksille eikä sen kantama ole yhtä hyvä kuin radiolaukaisimilla. Tyypillisessä potrettikuvaamisessa tämä ei kuitenkaan haittaa.

Huonona puolena tällaisessa järjestelysä verrattuna esimerkiksi Olympuksen runkojen langattomaan salamaohjaukseen on tietenkin se, että salamatehoa ei pysty säätämään kamerasta käsin vaan jokaisen salamavalon on oltava manuaalimoodissa ja sen teho säädettävä erikseen. Toki jossain tilanteissa saattaa riittää myös automaattimoodi, mutta silloin kuvaajalla ei enää ole juurikaan mahdollisuutta vaikuttaa kuvan valaistukseen muutoin kuin suunnan osalta.

Toinen huono puoli joka liittyy nimenomaan GF-1 -mallilla kuvaamiseen on se, että radiolaukaisin vie salamakengän eikä sen kanssa yhtäaikaa pysty siis käyttämään erillistä etsintä vaan kuvaaminen on tehtävä takanäytöltä käsin. Osassa Panasonicin malleista tätä ongelmaa ei ole, sillä niistä löytyy kiinteä etsin salamakengän lisäksi.

Kirjoitin aiemmin myös vastaavasta salamakuvaamisesta Sonyn järjestelmällä, sen tekstin löytää täältä.

Ylläoleva esimerkkikuva on otettu Panasonic GF-1 -kameralla ja valaistu yhdellä Olympus FL-36R salamalla joka on laukaistu langattomasti Pixel Soldier radiolaukaisimella. Salamaa on hiukan pehmennetty Lumiquestin softboxilla. Vallitsevaa valoa on alivalotettu reilun aukon verran ja salama on ollut manuaalimoodissa. Koko kuvauskalusto mahtui kalastushaalarin taskuihin.

Valo tekee kuvan

Sadetta luvassa
Panasonic GF1, 45mm, f5.6, ISO 100

Erittäin synkät sadepilvet katkaisivat aurinkoisen lauantai-iltapäivän kuvausretken Porvoon saaristossa. Kun aurinko vielä paistoi rinteessä kasvaneeseen mäntyyn, syntyi herkullinen kontrasti lähestyviä synkänharmaita pilviä vasten. Nappasin muutaman ruudun, joista ylläoleva oli mielestäni paras - etualan koivut ovat jo jääneet varjoon ja luovat ikäänkuin kehykset auringonvalossa kylpevälle männylle. Objektiiviksi valitsin pisimmän mukanani olleen, eli Leican 45mm macron, joka toimii varsin hyvin tällaiseen kapeamman perspektiivin maisemakuvaamiseen. Kalustolla ei kuitenkaan ole merkitystä, sillä valo tekee kuvan ja kamera vain tallentaa sen. Syksyisin keli on usein kirkas ja sää vaihtelevaa, joka luo otolliset olosuhteet vaikkapa maisemien valokuvaamiselle, eli ei muuta kuin kamera kaulaan ja kuvaamaan vielä kun valoa riittää!

Panasonic GF1 - Erinomainen reissukamera

Harjus karkaa
Panasonic GF-1, 14mm, f5.6, ISO 160

 Vietin kesälomallani viikon Inarinjärvellä retkeilemässä ja kalastamassa. Koska kaiken piti mahtua reppuun yöpymisvarusteiden ynnä muiden mukaan, ylimääräiset tavarat piti karsia minimiin. Kuvanlaadusta ei onneksi tarvinnut tinkiä, sillä uskollinen Panasonic GF1 ei paljoa tilaa vie!

Pienenpienessä kameralaukussani oli mukana varsinainen reissukuvaajan perussetti:

• Panasonic GF-1 runko
• Panasonic 14mm ja 20mm pannukakut
• Polarisaatiosuodin ja lähilinssi, molemmat 46mm kierteillä kuten objektiivitkin
• Irtonainen puoliharmaasuodin
• Kaksi akkua kameraan
• Muistikortteja
• Pöytäjalusta

Sateenkaaria Inarilla
Panasonic GF-1, 14mm, f3.5, ISO 160

Tällä varustuksella pärjäsi mainiosti kaikissa eteen tulleissa tilanteissa pois lukien eläinten kuvaaminen, koska pitkää putkea en pakannut mukaan. Mutta niitä kauniita Lapin valoja sain talteen sitäkin enemmän ja hienoja matkamuistokuvia reissulta. Tavallaan yksikin pannukakku olisi riittänyt, mutta samalla kun sain mukaan valovoimaa ja laajakulmaa, sain myös varaobjektiivin siltä varalta että toinen olisi reissussa vioittunut. Vyö ja henkselit -miehelle suosittelisin toki myös vararungon ottamista mukaan vaurioiden varalle.

Kamera toimi koko reissun moitteettomasti vaikka se oli käytännössä koko viikon ulkolämpötiloissa, ja yöt olivat jo varsin kylmiä, vain muutaman asteen verran plussan puolella. En käyttänyt takanäyttöä juuri ollenkaan kuvien katseluun eikä kummassakaan objektiivissa ollut kuvanvakaajaa, jolloin mukanani olleet kaksi akkua riittivät mainiosti koko viikoksi.

Jos miettii tulevia reissuja ja kuvauskaluston pakkaamista, niin ainoat lisäykset kameralaukkuun olisivat oikeastaan vararunko ja pitempi putki, esimerkiksi Panasonicin 45-200mm zoomi joka on vielä kohtuullisen kokoinen ja painoinen, tällöin saisi myös yllättäen nähdyistä eläimistä ja linnuista kuvia, joskin kaksi kameraa kaulassa roikkumassa haitannee jo kalastamista sen verran että pitäisi miettiä kumpi harrastus on retken pääasia.

Inarinjärven auringonlasku
Panasonic GF-1, 14mm, f3.2, ISO 320

Kaiken kaikkiaan tuli todistetuksi, että juuri tällaisille reissuille pienet mikrojärjestelmäkamerat pienine objektiiveineen ovat omimmillaan - kuvanlaadusta ja ominaisuuksista ei tarvitse juuri tinkiä mutta koko järjestelmä mahtuu erittäin pieneen tilaan ja kulkee mukana vaivattomasti. Kaikki ylläolevat kuvat näyttävät upeilta 35cm leveinä printteinä, niitä kelpaa sitten synkkinä syysöinä katsella ja suunnitella tulevia kalaretkiä!

Päivän kuva

Lokki
Panasonic GF-1, 200mm, f6.3, ISO 100

Päivän kuva

Nuuksio
Panasonic GF1, 14mm, f5.6, ISO 160

Digipaaston jälkipyykki

Vantaankoski
Panasonic GF1, 14mm, f7.1, ISO 100

Digipaasto tuli päätökseensä, ja hyvä niin. Olen tyytyväisenä palannut kuvaamaan digikameroillani ja arvostan niitä tänään ehkä hiukan enemmän kuin pari kuukautta sitten.

Päällimmäinen asia joka paastosta jäi mieleen on se, että ennen olivat sekä kamerat että miehet rautaa. Rollei on luotettava ja kompaktin kokoinen mutta samalla myös painava ja varsin rajoittunut vekotin. Saadakseen sen kanssa hyviä kuvia pitää tietää mitä tekee. Pitää myöskin osata visualisoida lopputulosta jo etukäteen ja ymmärtää miten koko prosessi kulkee jotta saa aikaiseksi edes suurinpiirtein sellaisia kuvia kuin haluaa. Toisaalta tällainen askeettinen työkalu juuri tuo esille niitä perusasioita.

Kinofilmi ja kuluttajatason filmiskanneri eivät kyllä oikein oikeuta kaikkea sitä vaivaa jota filmille kuvaaminen, kehittäminen ja skannaaminen vaativat, ainakaan jos asiaa arvioi puhtaasti lopputulosten valossa. Kokonaan eri asia on sitten se hidas kiiruhtaminen, fiilistely ja käsityöläismeininki joka hommaan liittyy - nykyaikana on kyllä suorastaan lumoavaa tehdä käsillään jotain konkeettista eikä tuijottaa ruutua. Tuijotus tuli tässä projektissa toki vastaan siinä skannerin kohdalla ja siitä eteenpäin. Pitäisikö sitten vetää sama projekti uusiksi isommalla filmikoolla tai paremmalla skannerilla? Ehkäpä, miksei. Mutta ei nyt ihan heti ainakaan. Onhan tuossa tuo Yashicaflex odottelemassa...

Filmin kehittäminen on hauskaa ajanvietettä mutta vaatii aika paljon jos sen haluaa tehdä oikeasti hyvin ja ennustettavasti kerrasta toiseen. Projektin aikana tuli luettu myös Ansel Adamsin klassikko The Negative. Siinä selitettyjä asioita voi sekä lukea sellaisenaan ja hyödyntää tosissaan filmille kuvatessa tai yhtä hyvin soveltaa digitaalisenkin työnkulun ohjeina - Zone System on toki hyvä valotuksen ymmärtämisen pohja RAW-kuvaajalle. Kaiken kaikkiaankin paaston aikana aloin ehkä eri tavalla ymmärtämään mustavalkokuvan estetiikkaa, vaikka toki olen mustavalkoisesta valokuvasta pitänyt aina.


Tärkeimpänä opetuksena digipaastosta olkoon kuitenkin tämä: Kameramainokset sivuun ja ulos ottamaan kuvia!

Voimakolmikko

Aikanaan puhuttiin tietynlaisista bändeistä nimellä "power trio". Panasonicin m43-kameroihin on nyt saatavilla mielestäni sellainen.

Voimakolmikko muodostuu tietenkin seuraavista objektiiveista:

• 14mm f2.5 pannukakku
• 20mm f1.7 pannukakku
• 45mm f2.8 macro

Kolmikko painaa yhteensä noin 400 grammaa, joka on vähemmän kuin tyypillinen peilijärkkärin lasi yksinään. Kun tähän laskee päälle GF1:n grammat kuvauskunnossa, koko satsin yhteispaino jää vieläkin jonnekin kahdeksansadan gramman alapuolelle! Kaikki kolme ovat erittäin skarppeja ja tarpeeksi valovoimaisia. Lisäksi kolmikko kattaa melkein kaikki kuvaustarpeet, poislukien pitkät polttovälit. Mitäpä muuta sitä enää kuvaaja tarvitsee? Kaikki tämä tosiaan kulkee mukana vaikkapa takin taskuissa ihan huomaamatta ja kuvanlaatu riittää vaikka mihin. On helppo kuvitella, että esimerkiksi retkeilevät valokuvaajat, jotka joutuvat kuljettamaan kamerakalustoa lihasvoimin pitkiäkin aikoja kaikkien muiden varusteiden lisäksi, toivottavat tällaisen varustuksen enemmän kuin tervetulleeksi. Myös tavallisempiin tilanteisiin tämä paketti tuo käytännöllisyyttä ja kuljettamisen helppoutta, jolloin kameravarusteet ovat useammin mukana silloin kun niitä tarvitsee - myös se makroputki.

Jos itse alan grammoja viilaamaan, kolmikosta jää kotiin tuo 45mm makro ja mukaan tulee sen sijaan yksi lähilinssi niitä lähikuvia varten sekä kaksi pannaria - kokonainen kamerajärjestelmä yhdessä takintaskussa!

Panasonic 14mm f2.5

14mm pannari on siis uusin lisäys patteristoon ja palaan siihen vielä tarkemmin. Bibblestä ei vielä löydy korjausparametreja kyseiselle lasille, joten arviointi on jpeg-kuvien varassa toistaiseksi, mutta kaikinpuolin hyvästä lasista on kyse.

GF1, 14mm, f5.6, ISO 100

Leican 45mm f2.8 Macro-Elmarit ensituntumalta

Tällä kertaa kokeiltavanani on Leican ja Panasonicin yhteistyönä micro-4/3:lle syntynyt Leica DG Macro-Elmarit 1:2.8/45 ASPH. Loksautin sanahirviön takana majailevan objektiivin kiinni Panasonicin GF1:een ja kokeilin mihin siitä on.

Tuntuma ja speksit

Kyseessä on siis makro-objektiivi ja sen suurin kuvaussuhde onkin vaikuttavat 1:1, eli kuva-alan saa täytettyä kennon kokoisella kohteella. Lähin tarkennusetäisyys on 15 senttiä kennon tasosta, eli lähimmillään kohde on vain reilun viiden sentin päässä etulinssistä, objektiivi kun itsessään on 63mm pitkä. Painoksi ilmoitetaan 225 grammaa joka on oikeasti tosi vähän tällaiselle putkelle. Mukana tulee suojapussukka ja kulmikas muovinen vastavalosuoja joka on kyllä varsin lyhyt mutta ajanee asiansa sivuvalojen kanssa. Ikävää sinänsä, vastavalosuojaa ei saa muotonsa vuoksi käännettyä takaperin objektiivin nokalle kuljetusta varten. Etulinssi ei pyöri tarkennettaessa joka on hyvä uutinen polarisaatiosuotimien käytössä.

Muutoin objektiivi on varsin jämäkän tuntuinen, tarkennusrengaskin tuntuu paremmalta käteen kuin muissa Panasonicin kakkuloissa. Objektiivissa on kaksi ulkoista kytkintä, toinen tarkennuksen rajoittimelle (FULL/LIMIT) ja toinen kuvanvakaajalle (ON/OFF). Kuvanvakaaja tuntuu hiukan auttavan käsivarakuvaamisessa normaaleilla kuvaamisetäisyyksillä mutta varsinaisessa lähikuvaamisessa sen hyöty on aika vähäinen - usein lähikuvaamisessa suurempi ongelma on se, että ohut syväterävyysalue huojuu edestakaisin ja tälle seikalle vakaaja ei osaa tietenkään tehdä mitään. Tuskinpa kukaan vakavissaan varsinaisia makrokuvia käsivaralta kuvaakaan.

Leican brändi ei ole liikaa esillä

Suodinkierre on 46mm eli sama kuin Panasonicin pannukakuissa (20mm ja 14mm). Kolmistaan nämä lasit muodostavatkin melkoisen power-trion pienikokoisina ja valovoimaisina objektiiveina. Koko kolmikko mahtuu takin taskuihin kevyesti ja silloin kyydissä on jo 28mm, 40mm ja 90mm kinovastaavat polttovälit, mukana on valovoimaa, laajakulmaa, lähitarkenteisuutta, melkein kaikkea mitä kuvaaja tarvitsee. Ainoastaan pitkä putki puuttuu, mikään lintukuvaajan kombinaatio tämä ei ole. Mutta pisteet suodinkierteen valinnasta, pienet asiat ratkaisevat joskus kentällä kuvatessa - näille kolmelle riittää yhdet ja samat (pienet!) filtterit.

Tarkennus toimii moitteettomasti ja on hiljaisempi kuin 20mm pannukakussa. Myös käsin tarkentaminen on helppoa ja tuntuma on hyvä, vaikka tässä kuten muissakin m4/3-laseissa tarkentaminen tapahtuu epäsuorasti tarkennusmoottoria pyörittämällä (focus-by-wire).

Testikuvia

Alla ensimmäisiä testikuviani, ne on otettu jalustalta ihan  normaalissa huoneen valossa ja pienennetty jpg-muotoon ilman sen kummempia kikkailuja.

Panasonic GF1, Leica 45mm, f11, ISO 200

100% osasuurennos edellisestä

Skarpeimmillaan objektiivi on omien epätieteellisten testikuvieni perusteella f5.6 kohdilla, jonka jälkeen diffraktio alkaa vähitelleen syömään terävyyttä. Lasin kanssa meneekin varmasti hetki optimoidessa, lähikuvissa kun usein olisi tarpeen saada mahdollisimman paljon syväterävyysaluetta mutta liika himmentäminen heikentää kuitenkin terävimpien osien terävyyttä. Ihan niinkuin muillakin kamera/objektiivi -yhdistelmillä, tälläkin kuvaamiseen saa varmasti ajan kanssa tuntuman siitä minkälaiselle aukolle missäkin tilanteessa uskaltaa himmentää. Toisaalta objektiivi on myös erittäin terävä jo täydellä f2.8 aukolla joten mikäli syväterävyyttä ei kuvassa kaipaa, tällä voi ihan hyvin kuvata luukut auki!

Panasonic GF1, Leica 45mm macro, f8, ISO 200

100% osasuurennos edellisestä

Kaiken kaikkiaan kyseessä on loistava objektiivi, jonka ainoa varsinainen haittapuoli on sen kova hinta. En vielä päässyt kokeilemaan kuinka hyvin objektiivi soveltuu muotokuvatyyppisiin tilanteisiin mutta eiköhän sekin hetki joskus tule ja siitä silloin sitten lisää.

Jos kuvaa m4/3:lla, tykkää lähikuvauksesta eikä ole vielä kirjoittanut joulupukille niin tässä on kyllä oivallinen toive. Hyvää joulunodotusta kaikille blogini lukijoille!

Plussat ja miinukset

+ Erittäin skarppi
+ Pienikokoinen ja kevyt makro-objektiiviksi
+ Sama 46mm suodinkierre kuin pannukakuissakin

- Kallis
- Melko turhanoloinen vastavalosuoja

Ei savua ilman tulta

Panasonic GF1, 20mm, f4.5, ISO 200

Syyskuvia

Panasonic GF1, 20mm, f5.6, ISO 100

Panasonic GF1, 20mm, f4, ISO 100

Bodomin rannat ovat hiljentyneet syksyyn ja tämä Panasonicin 20-millinen pannukakku kasvaa vaan päivä päivältä enemmän kiinni minuun. Tahtoo sanoa siis sitä, että tykkään objektiivista ja sen 40mm vastaavasta kuvakulmasta todella paljon.

Taideteos

Panasonic GF1, 20mm, f4.5, ISO 200

LVF-1 - Sähköinen etsin GF1:een

Niin hyvä kamera kuin Panasonic GF1 onkin, olin kaipaillut oikeaa etsintä siihen, takanäytöltä kuvaaminen ei oikein tuntunut luontevalta. Minulla olikin mahdollisuus kokeilla sekä Panasonicin LVF1 -sähköistä etsintä että Olympuksen 17mm pannukakulle tarkoitettua optista etsintä kameran päällä.

Panasonic LVF1 sähköinen etsin

Vaihtoehto: Olympus VF-1 optinen etsin

Olin lukenut harrastajapalstoilta että tuon Olympuksen etsimen rajausviivat vastaavat itseasiassa varsin hyvin Panasonicin 20mm pannukakun kuvakulmaa. Tämä osoittautui myös todeksi - viivat olivat suurinpiirtein kohdillaan 4:3 kuvasuhteella kun vertasin takanäytön näkymää etsimen rajaukseen. Varmasti ainakin ihan tarpeeksi tarkasti katu- ja muuhun tilannekuvaukseen jossa ei rajata ihan millintarkasti vaan tarkoitus on vain saada nopeasti kuva rajattua ennenkuin tilanne menee ohi. Optisen etsimen kuva on kirkas ja sen läpi katselee mielellään. Minulla oli kuitenkin mielessä kaksi ongelmaa jotka vaativat ratkaisua: halusin etsimen GF1:een koska takanäytöltä kuvaaminen ei tunnu oikealta ja johtaa usein kameran pitämiseen omituisissa, vähemmän tukevissa asennoissa mutta lisäksi käytän Minoltan 50mm käsitarkenteista objektiivia sovittimella GF1:ssä ja sen tarkentamiseen halusin myös apuvälinettä.

Olympuksen VF-1 olisi hyvä valinta 20mm pannukakulla kuvaamiseen, mutta muilla polttoväleillä kuvaamiseen siitä ei ole mitään apua. Lisäksi VF-1:stä ei ole mitään hyötyä tarkentamisen kanssa, etsin kun on täysin erillinen eikä sisällä mitään elektroniikkaa.

Panasonic LVF-1

Panasonicin LVF1 on siis sähköinen etsin jonka voi hankkia irrallisena lisäosana GF1:een. Siinä on pystysuunnassa 90 astetta kallistettava 202.000 pikselin näyttö, diopterikorjaus sekä nappi jolla voi valita haluaako kuvan takanäytölle vai etsimeen. Painoa vekottimella on vain parikymmentä grammaa, mutta kameran päälle salamakentään kiinnittyvänä se tekee kameran profiilista kyllä paljon korkeamman ja samalla vähemmän taskuun sopivan. Etsimen mukana paketissa tulee kotelo jossa etsin säilyy mukavasti silloin kun se ei ole käytössä. Kotelon saa myös näppärästi kiinni kamerahihnaan jos niin haluaa.

Tuo pikselimäärä on ensialkuun pettymys, etsimen kuva on kyllä kirkas mutta siinä on heikko resoluutio ja selvää värivirhettä sinisen suuntaan. Eikä kuva ole kovin suuri - vertailukelpoinen suurennos on 0.52x kroppikertoimen huomioiden.

LVF-1 kiinnitettynä GF1:n salamakenkään

LVF-etsimen näytölle saa käytännössä kaikki samat tiedot näkymään kuin takanäytöllekin, joten etsin on monikäyttöisempi kuin erilliset optiset etsimet. Etsimen kuva siis muuttuu esimerkiksi zoomatessa ihan samoin kuin takanäytönkin kuva. Etsinkuva on myös automaattisesti valitun kuvasuhteen muotoinen ja muutkin säädöt välittyvät kuvaan aivan kuten takanäytöllekin.

Kuvaamisesta tulee heti luontevampaa etsintä käyttäessä verrattuna takanäytöltä kuvaamiseen. Samalla katoaa kiusaus tirkistellä juuri ottamiaan kuvia näytötä ja tulee keskityttyä enemmän kuvaamiseen. Vaikka resoluutio onkin varsin heikko, kuvan sommittelu ja rajaaminen onnistuu hienosti. Etsin siis täyttää sille asettamani ensisijaisen tavoitteen.

Etsimen kyljessä on nappi, jolla kuva vaihtuu takanäytölle tai etsimeen. Mielestäni olisi ollut parempi, jos etsimen kanssa yhtäaikaa voisi takanäytöllä pitää näkyvillä ainakin tiedot kameran asetuksista kuten ISO, aika ja aukko jne. Nyt nämä asiat joutuu joko tarkistamaan etsimeen kurkkaamalla tai siirtämällä kuvan napinpainalluksella hetkeksi takanäytölle.

Käsin tarkentamisesta vielä

Erityisen hyvä LVF on kuvatessa vanhoilla käsitarkenteisilla objektiiveilla kuten allaolevassa kuvassa olevalla Minolta 50mm/f1.7 ja Novoflex-sovite -yhdistelmällä.

Kuvausotteesta tulee tukevampi, jolloin tarkentaminen ja kuvaaminen on vakaampaa (kuvakulma tällä yhdistelmällä vastaa 100mm objektiivia kinokoossa). Tämä johtuu varmasti siitä, että ote on normaali ja kamera on tuettu silmäkulmaan, nenään/poskeen ja molempiin käsiin. Takanäytöltä tarkennellessa ja tarkennuksen apusuurennos -toimintoa käyttäessa aiemmin kuva tärisi ja väpätti, nyt tarkentaminen onnistuu paremmin. Lisäpikselit etsimessä eivät silti haittaisi yhtään! Käsitarkenteisella objektiivilla kuvan ottaminen kulkee siis näin: Kohdistetaan kamera kohteeseen, painetaan peukalolla kerran säätörullaa jolloin etsinkuvaan tulee suurennos kuvan keskeltä, tarkennetaan, painetaan etusormella laukaisinta puoleenväliin jolloin koko kuva palautuu etsimeen, sommitellaan kuva etsimen ruudulla ja laukaistaan. Sormia ei tarvitse missään vaiheessa siirtää siis nappulalta toiselle ja kuvaaminen pienen totuttelun jälkeen sujuu ihan mallikkaasti.

Kelpaako se?

Loppujen lopuksi tykkäsin etsimestä, mutta siinä on kyllä rajoituksensa eli se ei välttämättä ole kaikkien mieleen. Olympuksen uudempiin micro-4/3-kameroihin (E-P2 ja E-PL1) on saatavilla paljon isomman resoluution sähköinen etsin joka saattaa vastata toisten käyttötarkoituksiin paremmin. Valitettavasti Olympuksen ja Panasonicin sähköiset etsimet eivät ole ristiin yhteensopivia toisin kuin objektiivit. Olettaisin, että Panasoniciltakin tulee jossain vaiheessa päivitetty paremman resoluution versio - mutta ainakin siihen asti pärjään varsin hyvin LVF1:n kanssa ja kuvaan sen kanssa mieluummin kuin ilman.

Plussat ja miinukset:

+ Kameran tuntuma paranee huomattavasti, ei tarvitse kuvata "käsivarren etäisyydeltä"
+ Tukevampi kuvausote jolloin mm. käsitarkenteisten objektiivien käyttö helpottuu
+ Kääntyvyys helpottaa joissakin erikoistilanteissa
+ Auringonpaiste ei aiheuta haittaavia heijastumia niinkuin takanäytöllä kuvatessa
+ Pieni koko ja keveys

- Heikko resoluutio ja pienehkö näyttöruutu
- Kuvaa ei saa yhtäaikaa etsimeen ja takanäytölle
- Melko hintava ominaisuuksiinsa nähden

Sienimetsässä GF1:n kanssa

Lyhyiden filmillekuvaamiskokeilujen jälkeen palasin taas digiaikaan. Mukavaltahan se GF1 tuntui käteen isompien ja hidastahtisempien vehkeiden jälkeen. Ja kuinka kivaa olikaan vaihtaa ISO-herkkyyttä lennossa kun syksyisessä metsässä alkoi valo käydä vähiin! Tällä kertaa näytti tulevan tällaisia symmetrisiä sommitelmia, alla muutama poiminta. Kuvat on käsitelty ja muunnettu mustavalkoisiksi Bibble vitosella, jos se jotakuta sattuu kiinnostamaan.

Panasonic GF1, 20mm, f2.2, ISO 800

Ylläolevasta kuvasta tykkäsin erityisesti - yhtenä projektiaihiona on ollut mielessä saada pari kolme kehystettävää mustavalkokuvaa mökin seinälle lähimaastojen maisemista ja tämä on ainakin ehdolla tuohon kolmikkoon. Katsotaan nyt sitten koska saan aikaiseksi ja vieläkö tämä silloin miellyttää. Omia kuviaan on hyvä aina hiukan sulatella, monesti niissä on aivan eri fiilis kun varsinainen kuvaustapahtuma on jo ehtinyt unohtumaan ja kuviaan tarkastelee ikäänkuin viileämmin.

Panasonic GF1, 20mm, f1.8, ISO 400

Hyvää syksyn jatkoa!

Wanhaa lasia GF1:een, osa II

Tämä teksti on jatkoa raportille, jonka kirjoitin aiemmin Minolta MD 50mm/f1.7 -objektiivin sovittamisesta Panasonic GF1-kameraan Novoflexin valmistaman adapterin avulla. Raportin ensimmäinen osa löytyy täältä.

Ensimmäisessä osassa ei ollut kovinkaan montaa testikuvaa, joten päätin kirjoittaa vielä ainakin tämän jatko-osan kiinnostuneille. Mitään ylitieteellistä testaamista en tässä hae, vaan ihan käytännön kokemuksia siitä, miten onnistuu vanhan käsitarkenteisen Minolta MD -objektiivin sovittaminen Panasonicin GF1-runkoon.

Adapterista vielä

Edellisellä kerralla unohtuikin kehua tuota Novoflexin adapteria, varmaankin siitä syystä että siihen ei joutunut kiinnittämään mitään huomiota. Adapteri istuu kameraan napakasti ja samoin objektiivi adapteriin. Yhdistelmä on helppo irrottaa rungosta ja tavallinen micro-4/3-takatulppa sopii yhdistelmään takatulpaksi säilytystä varten. "Kari" nosti kommentissaan esille myös sen seikan, että useimmissa peilikameroissa käytettäessä käsitarkenteisia objektiiveja sovittimella kamera kertoo valolla tai piippauksella kun tarkennus on sen mielestä kohdallaan - GF1:ssä ei tällaista ominaisuutta ole vaan tarkennus on katsottava itse etsimestä, joko suurennettuna tai normaalikokoisena. En tiedä olisiko tämä seikka korjattavissa firmwaressa, mutta olisihan se mukava ominaisuus ja nopeuttaisi varmaankin tarkentamista.

Testikuvia

Mutta sitten niitä kuvia. Ensimmäisenä testikuva jossa on perinteinen hankala kohde, ohuita risuja kirkasta taivasta vasten, kuvattu käsivaralta aukolla f5.6:



Ja seuraavaksi sitten 100%:n osasuurennos edellisestä kuvasta, silmämääräisesti oikein hyvää jälkeä:




Bokehista puhutaan nykyään paljon objektiivien yhteydessä, ja tässähän minulla on kyseessä juuri muotokuviin ja vastaaviin ajateltu objektiivi, joten taustan epäterävien alueiden piirto kiinnostaa erityisesti. Hiukan tässä häiritsee se, että himmenninlehtiä lienee vain 6 kappaletta jolloin taustan epäterävistä huippuvaloista tulee jo aukolla 2.8 selkeitä kuusikulmioita. Täydellä aukolla bokeh on ihan miellyttävä. Karhuherra Paddington poseeraa taas mallina seuraavissa kahdessa testikuvassa, joihin olen hakenut taustalle hankalia huippuvaloja (auringonpaiste puun oksiston läpi). Molempien kuvien oikeaan alalaitaan olen leikannut 100% osasuurennoksen taustasta. Ensin aukolla f1.7:



Ja samanlainen kuva, mutta nyt aukolla f2.8:



Syväterävyydestä vielä sen verran, että dofmaster-webbisaitin mainiolla laskurilla laskeskelin millaisia syväterävyysalueita tässä kokeiltu yhdistelmä tuottaa. Laskuri huomioi micro-4/3:n pienemmän kennokoon ja niinkutsutun kroppikertoimen automaattisesti. Täydellä aukolla f1.7 kohteen ollessa kahden metrin päässä, syväterävyysalue on kahdeksan senttiä. Yhden metrin etäisyydellä enää kaksi senttiä. Aukolla f2.8 syväterävyysalue kasvaa kahden metrin etäisyydellä 13 senttiin ja yhden metrin päässä 3 senttiin. Viiden metrin päässä syväterävyyttä riittää jo 85 senttiä.

Lopuksi vielä yksi kuva jossa objektiivi on oikeassa käyttötarkoituksessaan eli potrettikuva käsivaralta aukolla f2.8, ISO 200. Tässä oli mielestäni mukava pehmeä sivuvastainen valo:



Kaiken kaikkiaan objektiivi sovitteineen on vastannut odotuksiani ja saa kameralaukussa (-taskussa?) pysyvän paikan GF1:n potrettilasina. Mikäli vastaani kävelee muita Minolta MD-laseja sopuhintaan niin saatan hyvinkin kokeilla niitä muitakin. Laajakulmapäähän ei kyllä tällä menetelmällä löydy ratkaisua 2x kroppikertoimen takia. Ajatuksissani on vielä kokeilla tätä 50-millistä lähilinssin kanssa, josko se riittäisi kattamaan myös satunnaisen makro-objektiivin tarpeen, polttoväli olisi ihan sopiva ja lähikuvissa käsitarkennus ei haittaa senkään vertaa. Aiemmin kokeilemani Hoyan lähilinssi 20-millisen nokalla ainakin tuotti varsin hyvää laatua joten odotan innolla.

Wanhaa lasia GF1:een

Pikkutele GF1:een

Micro-4/3 -kameroihin on edelleen tarjolla melko kapea valikoima objektiiveja ja niistäkin suurin osa on varsin hintavia, vaikkakin myös erinomaisia ainakin perustuen omaan kokemukseeni 20mm f1.7 pannukakusta Panasonic GF1:n kanssa sekä internetin objektiivitesteihin. Haaveilin Leican 45mm f2.8 macro-objektiivista joka muodostaisi hyvän parin mainitulle 20-milliselleni, mutta yhdeksänsadan euron hintalappu ei tuntunut reilulta, olkoon kakkula miten hyvä tahansa. Lisäksi halusin pikkuteleen enemmän valovoimaa.

Mieleeni juolahtikin vaihtoehtoinen tapa: maailmahan on täynnä hyvälaatuisia ja edullisia 50-millisiä normaaliobjektiiveja vanhoihin käsitarkenteisiin filmijärkkäreihin. Lisäksi micro-4/3 -kameroihin pystyy adapterien avulla sovittamaan lähes minkä tahansa järjestelmän objektiiveja, koska etäisyys linssistä kennolle on paljon lyhyempi kuin perinteisissä peilikameroissa. Ei muuta kuin sukellus internetin kamerasivuille asiaa tutkimaan.

Minolta MD 50mm f1.7 ja adapteri

Olen aina ollut Minoltan kameroiden ystävä joten luonnollisesti etsin itselleni Minoltan MD-objektiivin ja siihen sopivan adapterin. Huuto.netistä löysinkin sopivan objektiivin, Minolta MD 50mm f1.7:n ja Maitolaiturin verkkokaupasta Novoflexin valmistaman Minolta MD - Micro-4/3 -adapterin. Hintaa yhdistelmälle kertyi alle kuudesosa aiemmin mainitun Leican makro -objektiivin hinnasta ja lisäksi sain 1.7:n valovoiman 2.8:n sijaan. Toki menetin automaattitarkennuksen ja kuvanvakaajan mutta kaikkea ei voi saada. Ohessa muutama kuva yhdistelmästä. Objektiivi painaa vain 165 grammaa ja sen halkaisija on 64 millimetriä joten kokonsa puolesta se on oikein sopiva GF1:n kumppaniksi. Adapterin kanssa pituutta kertyy kuitenkin jonkin verran. Filtterikierre on 49mm ja lähin tarkennusetäisyys 45 senttiä.
Objektiivin omituisuutena mainittakoon se, että aukon valintarenkaassa on pykällykset muutoin puolen aukon välein, mutta f1.7:n jälkeen seuraava klikkaus onkin f2.8. Mekaanisesti lasi on huippulaatua nykykakkuloihin verrattuna, lähes kokonaan metallia ja lasia.

Kuinka se sitten toimii?

Kohtuullisen hyvä f1.7:n valovoima takaa sen, että myös micro-4/3:n kennolla päästään varsin kapeaan syväterävyysalueeseen (ks. oheiset testikuvat). Tätä nimenomaan hain, objektiivihan vastaa kuvakulmaltaan 100-millistä objektiivia perinteisessä 35mm filmirungossa, eli kyseessä on lyhyt teleobjektiivi. Kaikenpuolin sopiva potrettikuvaamiseen ja yksityiskohtien poimimiseen siis. Koska micro-4/3 -kameran kenno käyttää vain keskikohdan objektiivin piirtoympyrästä, terävyys on silmämääräisesti erinomainen aivan nurkasta nurkkaan. Mitään vinjetointia ei myöskään esiinny, onhan objektiivi alunperin tarkoitettu paljon suuremmalle "kennolle". Ainoastaan suurimmalla f1.7 aukolla kuva on hiukan pehmeämpi kuin enemmän himmennettynä, mutta mitenkään epäteräväksi en sitäkään sanoisi. Täydellä aukolla potretteja kuvatessa itse asiassa pidän enemmän sen verran pehmeästä piirrosta etteivät ihon kaikki epätasaisuudet toistu lääketieteellisellä tarkkuudella. Tästä usein pitävät myös potrettien mallitkin.

Kuva karhuherra Paddingtonista täydellä aukolla:

f1.7 ISO 100

Sama kuva aukolla 2.8, tästä voi jo laskea kaikki naamakarvat jos haluaa:

f2.8 ISO 100

Tarkennus tapahtuu manuaalisesti. GF1:ssä voi valintarullan napsautuksella suurentaa etsinkuvan keskikohdan, joka auttaa tarkassa tarkentamisessa. Valitettavasti 100mm vastaavalla kuvakulmalla käsien tärinä alkaa jo haitata operaatiota hiukan mutta kyllä tarkennuksen saa juuri siihen mihin sen haluaa. Lisäksi, koska himmennys tapahtuu objektiivista käsin, on syväterävyyden esikatselu ikäänkuin aina käytössä. Etsinkuva ei kuitenkaan himmene, koska kameran sähköinen etsin osaa kompensoida suoraan himmennyksen. Liikkuvaan maaliin on kuitenkin turha kuvitella tarkentavansa tällä menetelmällä, silloin pitää vain yrittää valita pienempi aukko jolla syväterävyyttä saa kasvatettua. Minulla ei ole LVF-lisäetsintä kamerassa mutta se varmaankin hiukan auttaisi sekä tärinään että tarkentamiseen muutenkin.

Fyysisesti adapteri ja kakkula ovat jo sen verran isoja ettei kamera tietenkään mahdu enää juuri minkäänlaiseen taskuun. Alla on vielä kuva lintuperspektiivistä josta yhdistelmän mittasuhteet selviävät paremmin. Siinä mielessä pannukakkuobjektiivit ovat ainoa oikea valinta GF1:n seuraksi. Odottelenkin innolla tulossa olevaa Panasonicin 14mm pannaria.

Kaikinpuolin olen hankintaani tyytyväinen näin ensituntumalta ja aion kuvata objektiivilla jatkossa paljonkin. Lupaan myös laittaa lisää tällä yhdistelmällä otettuja kuvia tänne blogiin kunhan ehdin kuvaamaan muutakin kuin pehmoleluja.

Plussat:
+ Hyvä valovoima
+ Terävyys reunasta reunaan
+ Sopiva polttoväli

Miinukset:
- Käsitarkennus, suurella aukolla hiukan hankalaa saada tarkasti kohdalleen.
- Vain aukon esivalinta -automatiikka (mutta sitä minä käytän aina muutenkin).

Raportin toinen osa löytyy täältä.

Lähilinssi GF-1:ssä

Kokeilin kuvata GF-1:llä ja 20mm pannarilla lähikuvia, Hoyan +4 lähilinssin avustuksella. Aukko f/5.6, ISO 200.