HLD-6 Lisäkahva Olympus OM-D:ssä

HLD-6 lisäkahvan molemmat osat kiinni Olympus OM-D E-M5:ssä.
Kamera näyttää aina kuvissa isommalta kuin se onkaan.

Olympus OM-D E-M5:n kanssa esiteltiin myös kameraan sopiva kaksiosainen lisä-/pystykuvauskahva. E-M5 on oikeastaan todella pienikokoinen kamera vaikka se muotoilunsa vuoksi näyttääkin kuvissa aina vähän isommalta - sitä kun aina mielessään vertaa menneiden vuosien filmijärkkäreihin jotka olivat saman näköisiä. Pieni kamera on monessa tilanteessa kiva, mutta varsinkin painavampien linssien kanssa kamera kaipaa ehkä vähän enemmän tarttumapintaa. Lisäkahvan vaakasuuntainen osa tuo juuri sopivasti lisää oikealle kädelle jotta kamerasta kiinni pitäminen tuntuu jämäkältä. Vaakaosassa on oma laukaisinnappinsa ja kierrettävä säätökiekko jonka toiminto on jälleen kerran konfiguroitavissa kamerasta käsin - hienoa. Kuvausote on mukava ja ainakaan omasta kamerastani en tule tätä kahvaa irroittamaan muulloin kun akun poistamisen yhteydessä. Juu, kahva pitää irrottaa jotta akkuluukun saa avattua.

Pelkkä vaakasuuntainen kahva riittää parantamaan kameran kuvausotetta huomattavasti.

Kun ruuvaa kiinni sitten sen toisenkin puolikkaan HLD-6:sta niin E-M5 muuttuu varsin ergonomiseksi kameraksi myös pystykuvien kuvaamiseen. Pystykahvassa on niinikään oma laukaisinnappinsa ja sen alla etusormelle säätökiekko. Samoin pystyotteen peukalolle on oma säätökiekkonsa. Näiden funktiot ovat jälleen kerran konfiguroitavissa kamerasta käsin. Lisäksi pystykahvassa on kaksi konffattavaa peukalonappia, fn1 ja fn2, lukituskytkin jolla pystysäätimet saa kytkettyä pois käytöstä, luukku sille toiselle akulle ja virtaliitin. Molemmissa kahvan osissa on normaali jalustakierre pohjassa.  Kuten runkokin, kahva on myös pöly- ja roisketiivis. Erityisesti pitemmillä objektiiveilla kuvaamiseen kahvaosat tuovat runkoon lisää kaivattua massaa ja käsivaralta kuvaaminen helpottuu mukavasti. Varsinkin yhteistyössä OM-D:n erinomaisen kuvanvakaajan kanssa.

Lisäkahvaan saa halutessaan kiinnitettyä vielä erikseen myytävän GS-4  -kämmenhihnan jolloin kamera istuu käteen kuin hansikas. Kämmenhihna maksaa vielä viitisen kymppiä lisää, olisihan sen voinut paketoida kahvan kanssa samaankin pakettiin...

HLD-6 ei ole ihan ilmainen noin kahden ja puolen sadan euron hintaisena mutta ehdottomasti hintansa arvoinen kapistus joka nostaa OM-D:n ergonomian vielä entistäkin paremmaksi. Suosittelen lämpimästi kaikille joilla tämä Olpparin huipputason mikrojärkkäri on usein ja monessa mukana!

Plussat:

• Erinomainen kuvausote, huomattava parannus pelkkään runkoon verrattuna
• Pelkkä vaakaosa ei kasvata kameran kokoa juuri ollenkaan
• Säätimien määrä ja konfiguroitavuus joka on muutenkin OM-D E-M5:n etu
• Kahdella akulla kuvausaika pitenee mukavasti
• Kaksiosainen rakenne mahdollistaa monta erilaista kuvausotetta tarpeen mukaan

Miinukset:

• Lisäkahvan osat on irroitettava jotta kamerassa olevan akun saa poistettua
• Hintava

Olympus FL-300R pikkusalama testissä

Olympus FL-300R

Kokeilin Olympuksen uutta pikkusalamaa OM-D:n kanssa. Olympuksen rungoillahan voi ohjata langattomasti kaikkia R-merkinnällä varustettuja Olympuksen salamavaloja. Tehojen ym. säätö tapahtuu mukavasti kameran takanäytöltä käsin, eli kuvaajan ei tavitse kiivetä tuikun luokse tekemään säätöjä jos kuvaustilanne vaatii muutoksia. Pikkusalamasta valitaan vain liukukytkimellä "RC"-kanavaksi joko A tai B ja kamerarungossa sitten kyseiselle kanavalle voidaan säätää TTL tai manuallitila ja haluttu välähdysteho. OM-D:n salamakenkään kiinnitetään kameran mukana tullut minisalama joka toimii ohjaimena muille tuikuille.

Tämä FL-300R on erittäin pienikokoinen josta tietenkin aiheutuu muutamia hankaluuksia. Salama käyttää AAA-kokoisia pattereita toisin kuin kaikki muut salamat, joissa on melkein aina käytössä AA-koko. No, tällä on salamasta saatu pienempi niin menköön. Mutta kameralaukkuun pitää sitten mahdollisesti varata kahden eri koon pattereita jos aikoo käyttää muunkinlaisia salamavaloja yhdessä tämän kanssa.

Pikkusalaman mukana tulee kuvassakin näkyvä irroitettava jalusta jonka pohjassa on normaali jalustakierre. Itse salamassa on nivel, jolla sitä voi kääntää ylös-alas -suunnassa esimerkiksi heijastamista varten. Sivusuunnassa salamaa ei voi kiertää. Taaksepäin kallistettuna ja salamakenkään kiinnitettynä tuikku kylläkin osuu kuvaajan otsaan.

Lisäksi FL-300R:ssä on vielä sisäänrakennettu laajishajotin jonka saa liu'utettua välähdyspään eteen salaman sivulla olevasta napista.Kovin tehokashan tämä tuikku ei ole joten minkään isojen tilojen valaisuun sitä ei kannata ainakaan yksinään harkita, mutta kun nykykameroiden korkeatkin ISO-herkkyydet ovat erittäin hyviä (juu, kaikkien kameroiden) niin eipä sitä valoa yleensä niin kauhean paljon tarvitsekaan lisätä.

Jos haluaa hyödyntää m4/3-järjestelmän pientä kokoa maksimaalisesti esimerkiksi reissun päällä ja kuitenkin valaista kuvansa irrallisilla salamavaloilla niin pari tällaista lamppua mahtuu varsin mukavasti mihin tahansa kameralaukkuun. Salama on niin kevytkin että sen voi vaikka teipata seinään niin ei tarvitse kantaa mitään valojalustojakaan mukanaan!

Tämän nopean omakuvan valaisin kahdella Olympuksen salamalla.
FL-300R elävöittää taustan valkoista seinää pahvista taivutellun snootin läpi.
Päävalona on FL-36R heijastettuna sateenvarjosta.

Plussat:

• Erittäin kompakti, mahtuu vaikka paidan taskuun
• Täysi tuki Olympuksen langattomalle salamaohjaukselle, valittavissa kaksi eri ryhmää
• Edullinen

Miinukset:

• Rajalliset säätömahdollisuudet
• AAA-pattereiden sijaan olisin halunnut AA-kokoiset
• Erikoisen muodon vuoksi tähän on hankala kiinnittää mitään tavallisia valonmuokkaimia

Päivän kuva ja pieni lahjavinkki

Joulukuusimetsää Espoossa
Minolta X-9, Minolta 50mm/1.7, f11, Ilford XP2 Super

Toinenkin rullallinen XP2:sta on skannattuna ja kaikki pelittää paitsi ehkä huurteenpoisto. Filmi on helppoa skannattavaa, ihan perussäädöillä pääsee jo pitkälle. Samoin Minolta X-9 tuntuu edelleen hyvältä kädessä. Erityismaininnan ansaitsee vielä kerran se etsinkuva joka on todella iso ja kirkas. Valitettavan pimeää ja harmaata tämä vallitseva säätyyppi tällä hetkellä vaan on.

OM-D:hen on lupailtu uutta firmware-päivitystä tällä viikolla, saas nähdä tuleeko sen mukana jotain mukavia ylläreitä vai lisää "art filttereitä". Tarkoittaako art filter muuten sitä, että kuvasta suodatetaan kaikki taide pois? Focus peaking -toiminto olisi monella vanhojen lasien kanssa pelleilevällä ainakin toivelistalla. Jos firmispäivitys ei sellaista Olppariin tuo niin mm. trevinchow.com -blogissa on ohjeet kelvolliseen hätäratkaisuun (ja siinä muuten tarvitaan juuri tuollaista parjattua art filtteriä, kuinka ollakaan).

Näin joulun alla vielä vinkki visukintuille: Kun isoilla brändinimillä kirjailluista neopreenisistä kamerahihnoista saa pulittaa kymppikaupalla, saa samaan aikaan Clas Ohlsonilta mustan, brändäämättömän neopreenihihnan seitsemällä eurolla. Ostin itselleni yhden ja jäi harmittamaan etten ostanut saman tien useampaa - toivottavasti niitä tämänkin jälkeen vielä löytyy.

Ensimmäinen rulla skannattu: Minolta X-9 ja Ilford XP2 Super

Siperia opettaa
Minolta X-9, Minolta 50mm/1.7, f2.8, Ilford XP2 Super

Tämän jutun kuva on ensimmäiseltä rullalta jonka kuvasin manuaali-Minoltalla josta kirjoittelin  edellisessä jutussani. Kuvassa näkyy myös syy siihen miksi kamerahommat ovat jääneet välillä taka-alalle. Toisaalta kuvassa näkyy myös se, että nykyään on lähdettävä ulos kelissä kuin kelissä, joka saattaa olla kuvaamisharrastuksen kannalta hyväkin asia nettifoorumeiden selailun sijaan?

No, asiaan. Valotin ensimmäisen rullan EI 200 mukaan kuten nettiviisaus kertoi ja olen ihan tyytyväinen tuloksiin. Ilford XP2 Super ei todellakaan ole rakeista huippuvaloissa ja vaaleassa päässä muutenkaan, joten se sopii hienosti esimerkiksi uuden puhtaan lumihangen tapaisiin kohteisiin. Ja koska kyseessä on kromogeeninen filmi, sen skannaaminen on varsin iisiä - ihan perussäädöillä ja kuluttajatason tasoskannerilla (Epson V500) saa kelvollista tavaraa. En edes käyttänyt mitään multi-pass tai pölynpoistotoimintoja tällä kertaa. Lisäksi sain Tunnin kuvasta pyydettyä negat nyt kuuden kuvan pätkinä joka nopeutti skannaamista entisestään (pro tip).

Printtailin rullalta pari kuvaa A4-paperille ja ne näyttivät ihan hyvältä. Skannauksen jälkeen säädin vähän kontrastia, turautin kunnolla terävöitystä ja kloonailin pois pölyjä - helppoa verrattuna aikaisempiin yrityksiini saada itsekehitetystä Tri-X:stä jotain tulostuskelpoista aikaiseksi samalla skannerilla.

Koska negatiiveista tuli kuitenkin aika tummia, ajattelin valottaa seuraavan rullan EI 250 mukaan ja katsoa miltä se sitten näyttää. Valoa on nyt vaan sen verran vähän täällä Suomenniemellä tähän aikaan vuodesta että saa nähdä koska ehdin rullallisen kuvaamaan. Onneksi satoi tuo luonnollinen heijastin maahan näinkin aikaisin niin ei tarvitse ihan säkkipimeässä tarpoa.

Ei muuta kuin häntä heiluen ulos ja kuvaamaan!

Minolta X-9 / X-300s

Minolta X-9, MD 50mm/f1.7, MD 200mm/f4 ja limppu Ilford XP2 Superia

Viimeksi arvelin että päivien pimetessä saattaa taas filmikärpänen päästä puraisemaan kun pitkinä iltoina on aikaa räpeltää skannerinkin kanssa. Noh, ylläolevassa kuvassa näkyy sitten seuraavan filmihölmöilyn kalustovalinta. Sain puoli-ilmaiseksi aivan iskemättömässä kunnossa olevan Minolta X-9 -rungon ja yhtä hyväkuntoisen Minolta MD 200mm f4 -objektiivin. Entuudestaanhan laatikosta löytyy Minoltan MD 50mm f1.7 -normaalilasi. Käsitarkenteiset Minoltat ovat kyllä ehkäpä hinta-laatusuhteeltaan paras filmijärjestelmä nykyään - lasit ovat huippukamaa ja hinnat pohjamudissa. Adapterilla nämäkin kakkulat saa toki kiinni peilittömiin mutta peilijärjestelmiin näitä sovitettaessa tarvitaan adapteri jossa on lasia joka on aina kompromissi kuvanlaadun suhteen.

Objektiivien tarkennustuntuma on mahtava, tarkennusrenkaat kääntyvät sulavasti. Vaikka MD oli Minoltan objektiivisarjoista se myöhempi jossa kaikki osat eivät olekaan metallia, on näissä silti ihan erilainen fiilis kuin nykyisissä muovikomposiitti-ihmeissä. Silti objektiivit ovat varsin kohtuullisen kokoisia ja painoisia. Ajattelin jossain vaiheessa kokeilla tuota 200-millistä adapterilla Olympus OM-D:ssä: 400-millisen kuvakulma ja f4 valovoima muutamalla kympillä!

Minolta X-9

X-9 on Minoltan käsitarkenteisista rungoista viimeisenä markkinoille tuotu, vaikka X-700:sta valmistettiinkin pidempään. X-9 oli mallimerkintä Amerikan markkinoilla ja sama kamera tunnettiin Euroopassa mallimerkinnällä X-300s (tosin jossain lähteissä sanotaan että 300s:ssä ei ollut syväterävyyden esikatselunappia). Runko tuli myyntiin niinkin myöhään kuin vuonna 1990 ja se näkyy jo muotokielessä ja muovisissa osissa verrattuna vanhempiin kameroihin joissa käytännössä kaikki on metallia. Jos tästä järjestelmästä etsii itselleen elinikäistä kumppania saattaa tuo mainittu X-700 esimerkiksi olla parempi vaihtoehto, mutta itse haksahdin tähän harrastajatason runkoon "kun halvalla sain". Kuka muistaa Sulo Vilenin? Ja kamera on tosiaan melko varmasti käyttämätön, en löytänyt mistään merkkiäkään käytön jäljistä, en edes paristokotelon kannesta johon aina jää jotain ruuvausjälkiä kun koskaan ei ole sopivaa kolikkoa käsillä.

Hyvä paikka aloittaa Minoltan käsitarkenteiseen järjestelmään tutustuminen on esimerkiksi rokkorfiles.com.

X-9 / X-300s pähkinänkuoressa:

• Käsitarkenteinen, 95% etsinkuva, jossa tarkennuksen avuksi mattalasi, mikroprisma ja diagonaalinen leikkokuva, 0.84X suurennos
• Minolta SR -bajonetti (yhteensopiva MC- ja MD -objektiivien kanssa)
• Sähköinen suljin, 1sek. - 1/1000sek. 
• Aukon esivalinta-automatiikka ja käsisäätö
• Valotuksen lukitus
• Keskustapainotteinen TTL-valonmittaus
• ISO 12 - 3200, käsivalinta
• Etsimessä näkyy sekä valittu aika että suljinaika, kameran ehdottama suljinaika (manuaalilla kuvatessa)
• Syväterävyyden tarkastusnappula
• Itselaukaisin 10sek.
• Virtalähteenä kaksi tavallista 1.5 voltin patteria, ei toimi ilman pattereita
• Paino 490 grammaa valmistajan mukaan ilman pattereita
• 140 x 90 x 51.5 mm
• Järjestelmän yhteensopivat "Auto" salamat sekä "Motor Drive 1 / Auto winder G" -virittimet

 [lähteenä mukana tullut alkuperäinen ohjevihkonen]

Tärkeimmät kriteerit jotka X-9 halvimmalla täytti olivat Rollikan ja Tripin jälkeen seuraavat: Hyvä etsin, mahdollisuus tarkentaa tarkasti, valonmittaus, 35mm filmikoko, laadukkaita laseja ja runko saatavilla pikkurahalla. On se vaan hassua kuinka hyvän etsinkuvan parilla kympillä saa verrattuna nykypäivän APS-kokoisiin digijärkkäreiden "tunneleihin"!

Mikään puristin valinta tämä ei ole, kamera esimerkiksi vaatii virtaa toimiakseen. Eli mistään umpimekaanisesta ihmeestä ei ole kyse. Toisaalta patterit kestävät ikuisuuden ja varapatterit mahtuvat vaikka lompakkoon. Filmi loppuu kuitenkin ennemmin kuin virta. Puritaaneille ja patteriallergikoille valinnaksi sopinevat paremmin aikaisemmat Minoltan mekaaniset rungot kuten SR-T samalla objektiivikiinnityksellä.

Ilford XP2 Super

Ylläolevasta kuvasta jäi vielä esittelemättä ne valkoiset laatikot. Tällä kertaa valitsin filmikseni Ilford XP2 Superin, joka on mustavalkofilmi mutta kehitetään tavallisessa C-41 -prosessissa - eli siis esimerkiksi missä tahansa "tunnin kuvassa". Filmi on helpompaa skannattavaa kuin perinteiset mustavalkoemulsiot joissa hopeakiteet blokkaavat tehokkaasti mm. ICE-pölynpoiston käyttömahdollisuuden. Lisäksi XP2:lla on varsin laaja valotusvara, nimellinen herkkyys ISO 400 ja hienokokoinen rae - katsotaan sitten miltä kuvat näyttävät Epsonin V500:lla skannattuna...

Hyvä perusohje XP kakkosen käyttöön löytyy vaikkapa täältä: How to shoot Ilford XP2 Super

Pentti Sammallahti - Täällä kaukana

"here far away"

Postimies kiikutti Pentti Sammallahden uuden kirjan "Here far away" eli suomeksi "Täällä kaukana". Täytyy sanoa että en omista toista yhtä kaunista kirjaa kuin tämä - painojälki, sävyt, paperi - kaikki on kohdallaan! Kuvat suorastaan loistavat sivuilla, ja hienoja kuvia tässä kirjassa riittää. Sammallahti on yksi suosikeistani ja tämä kirja on varsinainen aarre hänen kuviensa ystäville.

Paitsi taide-esineenä kirja toimii myös hienona esimerkkinä siitä miltä mustavalkovalokuvat paperilla voivat näyttää kun printtipuoleen on perehdytty kunnolla ja homma tehty ns. viimeisen päälle. Tässä ehdoton joululahjavinkki mustavalkoisen valokuvan ystäville!

Päivän kuva - Olympus OM-D E-M5

Keltaiset kaislat sumussa, Porvoo
Olympus OM-D E-M5, Panasonic 20mm f1.7, f5.6, ISO 200

Olen nyt kuvannut Olympuksen OM-D E-M5:llä (olisiko sille voinut antaa yksinkertaisemman mallimerkinnän?) muutaman kuukauden verran ja kyllähän se vaikuttaa kaikin puolin erinomaiselta kameralta. Etenkin nyt kun siihen saa akkujakin ihan kaupasta! Vaikka kameran tärkein ominaisuus lienee kuitenkin ne sillä syntyvät kuvat - joko kamerasta tulee luotettava kumppani tai sitten sen kanssa on ongelmia jolloin se jää yhä useammin kotiin ja kuvia syntyy entistä vähemmän. Olppari tuntuu tässäkin mielessä hyvältä - GF1:n jälkeen se täyttää juuri saman tarpeen mutta on kaikessa vielä vähän parempi. Varsinkin kaksi säätökiekkoa hyvällä tuntumalla ja huomattavasti parempi sähköinen etsin sisäänrakennettuna.

Nyt kun täällä pohjolan perukoilla taas alkaa olla lähinnä pimeää niin luvassa lienee talven mittaan taas jotain filmien kanssa räpeltämistä. Valon vähyys tuntuisi pelaavan mieluummin digikameran puolesta, eikö niin? Ei aivan. Pimeänä vuodenaikana on paljon enemmän aikaa esimerkiksi istuskella skannerin kanssa taistelemassa. Katsotaan nyt sitten mitä tällä kertaa tapahtuu. Aikaisemman digipaaston modus operandi oli "lonkkalaukauksia Rollei kolmevitosella ja itsekehitettyä Tri-X:ää". Rakeita ja suttuahan siitä syntyi. Jospa tällä kerralla kokeilisi jotain muuta... ajatuksia ainakin on.