Eläintarhazoomi

Ensi alkuun määritelmä: aikanaan puhuttiin eläintarhazoomeista, joilla tarkoitettiin yleensä objektiivia, jonka polttoväli oli suunnilleen 70-200mm ja valovoima yleensä sietä heikommasta päästä, jossain f5.6 nurkilla. Ajatus oli siis, että eläintarhassa käydään aurinkoisella kelillä jolloin valovoima riittää hyvin ja eläimet ovat sen verran lähellä että kaksisata milliä riittää hyvin niiden kuvaamiseen. Tärkeä ominaisuus oli myös se, että linssi oli kooltaan ja painoltaan sopiva mukaan pakattavaksi. Ja tietenkin sopuhintainen, eihän kukaan eläintarhavisiittiä varten viitsi hankkia kallista lasia.

Panasonic 45-200mm f4-5.6

Veikeä veijari Varsovan eläintarhassa (mangusti)
Panasonic GF1 ja 45-200mm, f7.1, 1/400, ISO 200

 
Aiemmin olen jo kirjoitellut Panasonicin 45-200mm zoomista ensituntumaa. Kaikki kirjoittamani pätee edelleen, lasi täytää kaikki eläintarhazoomin määritelmät, paitsi että sen kuvakulma tietenkin yltää 400mm-e pituuksiin m4/3 runkojen 2x-kroppikertoimen huomioiden. Erittäin teräviä kuvia, toimiva optinen vakaaja, kevyt kantaa mukana ja puoli-ilmainen moniin muihin objektiiveihin verrattuna, suosittelen tätä lasia ehdottomasti kaikille jotka haluavat edullisesti pitkän "hyvän sään" zoomin m4/3-kameransa nokalle.

Leijona Varsovan eläintarhassa
Panasonic GF1 ja 45-200mm, f6.3, 1/1000, ISO 200

Objektiivin kuvanlaatu paranee jos malttaa himmentää edes yhden pykälän maksimiaukolta, mutta mitään järisyttäviä eroja en ole huomannut. Kuten aina pitkien putkien kanssa, laukaisutekniikan kassa kannattaa olla huolellinen jottei kuva tärähdä. Vakaaja auttaa asiassa hiukan ja nopea suljinaika vielä vähän, mutta parhaaseen laatuun päästäkseen kannattaa panostaa myös kuvaajan vakauteen. Ohessa muutama esimerkkikuva "aidossa ympäristössä" eli siis Varsovan eläintarhassa ottamiani kuvia Panasonicin GF1 ja 45-200mm -yhdistelmällä.

Tamron 70-300mm f4-5.6 Di USD

Käytän m4/3-järjestelmän lisäksi myös Sonyn täyden kennon järkkäriä. Tähän systeemiin selkeä valinta eläintarhazoomiksi on esimerkiksi vanha Minoltan 70-210mm f4 "beercan" zoomi, joka nauttii jo jonkinlaista kulttimainetta, osittain varmaankin lempinimensä johdosta. Näitä löytää käytettynä edelleen kohtuulliseen hintaan.

Uusissa objektiiveissa valinnan varaa onkin sitten vähemmän. APS-kokoisen Sonyn omistajalle on tarjolla edullinen 55-200mm zoomi, josta olen kuullut ihan hyvää mutta en ole lasia itse kokeillut. Täyden kennon kanssa valinnanvaraa on heikommin. Kaikkein edullisimmat n. 70-300-milliset zoomit eivät kokemukseni mukaan oikein piirrä täydenkennon 24MP:n veroisesti. Toinen kysymysmerkki on tarkennusnopeus, joka on usein varsin heikko vähänkään haastavammissa tilanteissa.

Yksi varteenotettava vaihtoehto on Tamronin 70-300-millinen f4-5.6 Di USD -objektiivi, joka muistuttaa varsin erehdyttävästi Sonyn vastaavaa lasia mutta on vain noin puolet sen hinnasta. Olen nyt hetken aikaa ehtinyt kokeilemaan lasia Sony a850:n nokalla ja pääpiirteittäin olen hyvin tyytyväinen hinta-laatusuhteeseen. USD-tarkennus on hiirenhiljainen ja nopea, myös "liikkuvaan maaliin" kuvaaminen onnistuu ihan hyvällä prosentilla. Kuvanlaadullisesti zoomi on skarppi ja kontrastikas välillä 70-200mm ja heikkenee sitten hieman pitkään päätyyn zoomatessa. Ihan kelvollista kuvaa sillä toki saa vielä 300mm asennossakin. Ison peilin tärähdys kysyy kuvaajalta vielä parempaa tekniikkaa kuin peilittömän kameran laukaiseminen. Sonyn DSLR-kameroissa vakaaja on rungossa, joten etsinkuvasta ei pysty arvioimaan vakaajan vaikutusta kuvaan. Toisaalta kirkkaan optisen etsimen kanssa liikkuvien kohteiden seuraaminen on mukavampaa kuin esimerkiksi GF1:n pienen sähköisen lisäetsimen läpi tihrustaminen.

Kalalokki lennossa, Porvoo
Sony a850, Tamron 70-300mm @ 200mm f5.6, 1/8000, ISO 500

Kaiken kaikkiaan Tamron on ominaisuuksiinsa ja kuvanlaatuunsa nähden yllättävän kompaktin kokoinen ja painoinen ja hintakin on sopiva eläintarhazoomia etsivälle.

Pitkissä teleobjektiiveissa riittää sitten tarjontaa sinne henkilöauton hintaluokkaan asti, eikä kumpikaan yllä esitellyistä objektiiveista ole esimerkiksi sääsuojattu. Varsinaiselle lintukuvaajalle nämä eivät varmaankaan kelpaisi vuosikausien työkaluksi tuuleen ja tuiskuun mutta harrastelijan satunnaisempaan tarpeeseen molemmat ovat mielestäni oikein hyviä vaihtoehtoja. Ja kun säät lämpenevät ja aurinko paistaa, mikäpä sen mukavampaa kuin maata vaikkapa laiturinnokassa lokkeja tähtäilemässä!

Taas filmitripillä - Olympus Trip 35

Kun tarpeeksi kauan horisee lähipiirissään kameroista, alkaa sitä leimautumaan jonkinlaiseksi kamerafriikiksi. Se ei ole pelkästään huono asia. Jonkin aikaa sitten sain puhelinsoiton, koska kaappien siivouksen yhteydessä oli löytynyt vanha kamera ja soittaja kysyi että haluaisinko sen. "No mitä siinä lukee?" kysyin. "Olympus Trip 35". "Jos se näyttää ehjältä niin tottakai, kiitos!"

Olympus Trip 35
Vanhempi metallinapilla varustettu malli

Ja ihan ehjähän se oli, totesin pari päivää myöhemmin, hyvin pidetty jopa. Alkuperäisessä Olympuksen nahkaisessa neverready-kotelossa, etutulppakin tallessa vielä. Ja minä kun tykkään näistä eilispäivän mekaanisista kompakteista kolmevitosista, kuten Rollei 35:sta.

Trip on varsin helppo kamera kaiken kaikkiaan. Siinä on seleenikennolla toimiva valotusmittari, joka täysin mekaanisesti valitsee sekä suljinajan että aukon valon mukaan. "A"-asennossa kuvaajalla ei siis ole mitään muuta valittavaa kuin tarkennusetäisyys ja sommittelu. Tarkennuksestakin on tehty mahdollisimman helppoa, sillä tarkennusrenkaassa on vain neljä vaihtoehtoa. Pää, kaksi päätä, ukkelit ja vuoret. Suomeksi siis (ja tämän voi tarkistaa tarkennusrenkaan kääntöpuolelta) 1m, 1.5m, 3m ja ääretön. Kun lisäksi selvittää itselleen hiukan kameran mekaniikkaa niin pääsee jo pitkälle näinkin vähillä säädöillä. Hienointa Tripissä näin vuosikymmenten jälkeen on tietenkin se, että se ei tarvitse minkään valtakunnan patteria toimiakseen - todellinen ekokamera toimii aurinkovoimalla. Valotuksen saa "lukittua" painamalla laukaisimen puoleen väliin, jonka jälkeen kuvan voi sommitella uudelleen. Tätä kannattaa harjoitella esimerkiksi vastavaloon kuvattaessa, sillä kamera tuntuu muuten valottavan aikalailla huippuvalojen perusteella. Toinen vaihtoehto on kääntää filmiherkkyyden valitsinta objektiivin nokalla muutama pykälä pienemmälle, kunhan muistaa sitten siirtää sen takaisin. Negafilkalla dynamiikkaa kuitenkin riittää!

Bussipysäkillä
Olympus Trip 35, Kodak Portra 400NC
Epson V500 ja Vuescan

Tripissä on vain kaksi valotusaikaa, 1/40 ja 1/200, joista kamera jollain sumealla logiikalla valitsee sopivamman. Linssi on 2.8-valovoimainen neljäkymmentämillinen, oikein sopiva moneen tilanteeseen, varsinkin lomakuvaamiseen, johon kamera nimensä mukaisesti on alunperin tarkoitettukin. Etsimestä voi ensin tarkistaa, näkyykö lomakumppanista pää ja hartiat, puolivartalo vai kokovartalo ja sitten vain valitaan tarkennus sen mukaan. Maisemakuvia varten käännetään rengas sitten vuoristoasentoon.



Mikäli valo ei riitä f2.8 ja 1/40 sekunnin valotuksella, etsimeen nousee punainen lippu ja kamera ei suostu ottamaan kuvaa ollenkaan! Tässä tilanteessa kekseliäs kuvaaja voi vielä kääntää aukkorenkaan "A"-asennosta kohtaan 2.8 jolloin kamera luulee kuvaavansa salamavalolla ja käyttää suljinaikaa 1/40 ja siis aukkoa 2.8. Kuva alivalottuu, mutta mikäli valo melkein riittää, negafilkalle saa sitten ainakin jotain talteen.

Asetelma talvipuutarhasta
Olympus Trip 35, Kodak Portra 400NC
Epson V500 ja Vuescan, mustavalkokonversio Bibblessä

Samoihin aikoihin kävin Balderin salissa vuosittaisella kamerakirppiksellä, josta mukaani tarttui viisi rullaa vanhentunutta Kodakin Portra 400NC:tä. "Match made in heaven", siis taivaassa tehty tulitikku, ajattelin ja lähdin Portra-Tripille.

Talvipuutarhassa vastavaloon
Olympus Trip 35, Kodak Portra 400NC
Epson V500 ja Vuescan

Oheiset kuvat on kaikki otettu Olympus Tripillä Portra nelisataselle ja skannattu Epson V500-tasoskannerilla, josta kirjoittelinkin jo aiemmin oman artikkelinsa tänne, mutta sanottakoon tässäkin vielä että laatu riittää kinofilmistäkin moneen käyttöön ja homma pelittää helposti (jopa tällä Linuxilla). Kehitytin rullat Tunnin Kuvassa Espoossa joka toimi nimensä mukaisesti. Harmillisesti siellä näköjään leikataan rullat viiden kuvan pätkiksi vaikka Epsoniin mahtuisi kuusi... pitänee ensi kerralla kysyä erikoiskohtelua.

Talvipuutarhan kukkaloistoa
Olympus Trip 35, Kodak Portra 400NC
Epson V500 ja Vuescan

Vielä huomio Epsonin pitimillä skannaamiseen liittyen: kannattaa hiukan nähdä vaivaa jotta saa kuprulla olevat negatiivit suoriksi ennen skannausta. Annoin omieni olla paksun kirjan välissä yön yli joka jonkin verran auttoi asiaan. Tämä ei sitten ole mikään arkistolaitoksen hyväksymä menettelytapa negatiivien kanssa!

Talvipuutarhassa
Olympus Trip 35, Kodak Portra 400NC
Epson V500 ja Vuescan, mustavalkokonversio Bibblessä

Olympus Trip 35 on hauska kamera, kun sen filosofiaan ja rajoitteisiin hiukan perehtyy. Eikä näitä ole hankalaa löytää, Trippejä valmistettiin kai miljoonia, joista ainakin osa on säilynyt nykypäiviin asti käyttökunnossa. Esimerkiksi katukuvaajalla tämä olisi oivallinen peli, tarkennus vain siihen kahden ukkelin kohdalle ja kuvaamaan. Automaattivalotus tuntuu toimivan erittäin hyvin ja laukaisukin on hiirenhiljainen. Eikä patteri lopu koskaan!

Epson V500 - filmiskannausta Linuxilla, helposti

Epsonin V500 ei ole enää kovin uusi malli, eikä valmistajansa ykköspyssy muutenkaan, mutta nykyään varsin sopuhintainen. Ostin V500:n itselleni alennuksesta 169 euron hintaan päästäkseni skannaamaan sekä kino- että keskikoon filmiä.

Polttopuita hakemassa, Porvoo
Rollei 35, Kodak 400TX
Skannattu Epson V500:lla ja Vuescan-softalla

Paketissa tuli mukana Epsonin oma skannaussofta Windows- ja Mac-alustoille samoin kuin Adobe Photoshop Elements, joten kokeilin ensin skannaamista joutilaalla Windows-koneella. Epsonin oma ohjelmisto oli oikea helppokäyttöisyyden ilmentymä ja varsin nopeasti olinkin jo skannaamassa.

Linuxillekin löytyy ajurit Epsonin sivujen kautta, joten ei kun asentamaan. Vuescan oli netistä lukemani perusteella sopiva valinta skannaamiseen joten latasin ja asensin sen. Jälleen kerran kaikki toimi niinkuin pitääkin ja pääsin skannaamaan samantien asennuksen jälkeen. Ja kaikki skannerin ominaisuudet tuntuivat olevan käytettävissä. Vuescanin kokeiluversio laittaa kuvat täyteen ärsyttäviä vesileimoja joten päädyin hyvin nopean kokeilun jälkeen maksamaan pyydetyn 39 euroa lisenssistä - softa kun tuntui toimivan hienosti.

Kinofilmin kanssa erityisen mukavaa on se, että sekä Epsonin oma ohjelmisto että Vuescan osaavat skannata 12 ruutua kerrallaan mukana tuleessa pitimessä - nyhräämisen määrä vähenee merkittävästi verrattuna aikaisempiin kokemuksiini Plustekin laitteesta jolla piti käsin siirtää filmiä ruutu kerrallaan muutaman minuutin välein. Epsonin voi jättää säädöistä riippuen pariksi kymmeneksi minuutiksi puhisemaan itsekseen ja tehdä jotain muuta odotellessa. Kinorulla skannautuu siis kolmella vedolla!

Mukana tulee kaksi pidikettä joista toiseen mahtuu keskikoon filkkaa 6x12cm (eli esimerkiksi kaksi 6x6 ruutua kerrallaan) ja toiseen sitten joko neljä kehystettyä kinodiaa tai kaksi kuuden kuvan kinonegatiiviliuskaa. Pidikkeet ovat vähän muovisen oloisia rimpuloita mutta ajavat asiansa. Parempia pidikkeitä en ole päässyt vielä kokeilemaan joten en osaa sanoa paljonko laatu sellaisten kanssa parantuisi.

Minolta 600si, 50mm, Fuji 400
Epson V500 ja Vuescan

Muutamien kokeilujen jälkeen olen itse skannaillut kinonegatiiveja seuraavanlaisilla säädöillä:

• 3200 DPI josta sitten pudotetaan 1600:aan ohjelmallisesti
• multi-exposure
• Multipass 2
• Pölynpoisto tasolla medium, mikäli kyseessä värinega. MV-negalle pölynpoisto ei hopeakiteiden takia toimi.

Ylipäätään suosittelen skannerin hankkineita kokeilemaan rauhassa kaikkia vaihtoehtoja, aina ei ole itsestään selvää miten mikäkin säätö vaikuttaa kuviin, minkälaiseen käyttöön skannattuja kuviaan haluaa käyttää ja millä säädöillä oikeasti on jotain muutakin merkitystä kuin skannaamisaikojen piteneminen.

Plussat:

• Helppokäyttöiset softat sekä Win- että Linux-alustoille
• 12 kinoruudun kertaskannaus
• Riittävä kuvanlaatu hyvistä kinonegatiiveistä suunnilleen A4-printtiin asti

Miinukset:

• Oikeat filmiskannerit pesevät tämän kuvanlaadussa
• Manuaalien heikko taso, säätöjä joutuu opiskelemaan yrityksen ja erehdyksen kautta
• Pöly, kuten aina

Kaiken kaikkiaan V500 helpotti kinonegojen kelvollista skannaamista niin paljon että vanhojen kameroiden kanssa pelleily on taas hauskaa!

Bibble 5 ja AfterShot Pro

Ensilumi
Sony a850, 24mm, f8, ISO 400

Meille Linuxia käyttäville valokuvaharrastajille on ollut niukka valikoima RAW-kelpoisia kuvankäsittelyohjelmia, joista Bibble 5 on ollut ehdoton suosikkini. Ikävä uutinen olikin, että Corel on ostanut Bibble Labsin ja 5.2.3 jää ohjelmiston viimeiseksi versioksi. Tätä en ehtinyt harmitella kuin pari päivää, kun sitten Corel julkaisi AfterShot Pro -ohjelmansa, joka jatkaa siitä mihin Bibble 5 jäi. Ja mikä parasta, Corel lupaa (ainakin vielä) jatkaa Linux-alustan tukea myös uudella ohjelmistolla.

Latasin AfterShot Pro:n kokeiluversion eilen ja ensimmäiset havaintoni eivät ole kovin innostavia:

• Bibblen .xmp -tiedostojen perusteella kuvista tulee aivan eri näköisiä, värit ja kontrastit ovat käyttökelvottomia. Jos siis haluan tehdä vanhoista RAW-kuvistani uusia jpg-tiedostoja, joudun tekemään koko prosessoinnin alusta alkaen uudestaan. Tai sitten käytän niihin edelleen Bibble 5.2.3:sta ainakin niin kauan kun se pysyy kondiksessa. Helppo valinta.
• Ainakin Sony a850:n raakakuvista tulee uudella AfterShot Pro:lla huonomman näköisiä, mutta tämä saattaa toki johtua siitä, että asioita pitäisi tehdä eri tavalla - jatkan tutkimuksia tähän liittyen. Ainakin rakeisissa varjoissa syntyy kummallisia magentan värisiä artefakteja kuviin, jollaisia Bibblellä kehitettäessä ei synny. Jos kyseessä on bugi, toivotaan että se korjataan pian. Jos vika taas on käyttäjässä, toivotaan että opin paremman työnkulun uudella ohjelmalla.

AfterShot Pro:n käyttöliittymä on melkein Bibblen kopio, jonka takia olisikin kiva jatkaa AfterShotin parissa eikä opetella taas uutta softaa ihan alusta pitäen.

Epson R3000 ja Ubuntu valokuvien tulostamisessa

Erkki
Sony a850, 50mm, f2, ISO 800

Linux-käyttäjillä on usein hieman lapsipuolen asema kun aletaan puhumaan oheislaitteista. Aiemmin kirjoittelin onnellisena monitorin kalibroinnista Ubuntun kanssa. Iloinen yllätys oli että homma toimii nykyään Linuxillakin ihan hienosti.

Tästä innostuneena olinkin sitten valmis ottamaan seuraavan haasteen vastaan, nimittäin korkealaatuisen valokuvatulostamisen Linux-ympäristössä. Arvelin, että homma ei toimisi ihan suoraan laatikosta. Ensimmäinen kysymys olikin sitten tulostimen valinta. Valokuvien tulostamiseen kelpoisia kotikäyttäjän malleja löytyy käytännössä kolmelta valmistajalta, Epsonilta, Canonilta sekä HP:ltä. Koska näistä valmistajista yksi tarjoaa verkkosivuillaan suoraan ladattavaksi myös ajurit Linuxille, merkin valinta oli helppo - Epson on ainoa joka muistaa myös meitä Linux-käyttäjiä! Ajuri asentuu kuten mikä tahansa Ubuntu-paketti.

Mallin valitseminenkin oli pienen verkkoselailun jälkeen melko selvää. Epsonin uudessa R3000 -mallissa oli kaikki haluamani ominaisuudet:

• A3+ -kokoinen tulostus ja tuki paksummille taidepapereille
• Pigmenttimusteet, tarpeeksi eri mustia
• Matta- ja valokuvamustan kasetit yhtäaikaa printterissä, ei tarvetta vaihdella
• Laadukas tulostusjälki, myös mustavalkoisissa
• Ne Linux-ajurit
• Isommat mustekasetit kuin aiemmassa R2880-mallissa

Värinhallinta, GIMP ja paperien profiilit

Koska työnkulku oli jo aiemmin värihallittu monitorin osalta, oli seuraava suuri kysymys että saanko käytössäni olevilla ohjelmilla tulostettua käyttäen eri paperinvalmistajien icc-profiileja. Kunkin paperinvalmistajan sivuilta saa ladattua omalle tulostimelle ja paperille tehdyn väriprofiilin. Näitä kannattaa käyttää!

Olen tulostanut GIMPistä käsin seuraavanlaisella työnkululla:

1. Valmis kuva skaalataan oikean kokoiseksi. GIMPissä tämä tapahtuu "Image"-valikon "Scale image"-toiminnolla. Olen käyttänyt 360ppi:tä, ja kuvan koko sitten valitun paperin mukaan. Omasta mielestäni tulosteet ovat arvokkaamman oloisia kun reunoille jättää tarpeeksi "marginaalia" mutta tämä on tietenkin makuasia.
2. Seuraavaksi muunnetaan kuva valitun paperin profiiliin. GIMPissä valitaan siis "Image" - "Mode" - "Convert to color profile". Avautuvassa dialogi-ikkunassa sitten "Select profile from disk" ja klikataan oikea profiili. Lisäksi valitaan "perceptual" ja "black point compensation".
3. Nyt kuva on valmis tulostettavaksi.
4. Seuraavaksi avataan tulostusdialogi eli "File" -valikosta "Print", valitaan oikea printteri.
5. "Page setup" - välilehdellä ainakin Epsonin tapauksessa valitaan oikea paperilaatu. Olen tulostanut lähinnä Cansonin Rag Photographiquelle, jolloin sopiva valinta on "Velvet Fine Art Paper". Tarkistetaan myös että "Paper source" on oikein, Epsonilla "Front - fine art" koska käytössäni on ns. taidepaperia joka ladataan R3000:seen edestä.
6. "Image settings" -välilehdellä tarkastetaan että kuva sopii paperille ja marginaalit ovat oikein.
7. "Job"-välilehdellä ei ole mitään ihmeempää merkitystä tässä tilanteessa.
8. "Advanced"-välilehdellä on tärkeää valita oikea muste. Mattapaperin tapauksessa siis "Matte black ink". "Color" ja "Quality" valitaan tulostettavan kuvan mukaan. Seuraava valinta eli "Mode" onkin sitten ehkä kaikkein tärkein. Koska kuva on jo aiemmin muunnettu oikeaan profiiliin, tässä pitää valita "Off (no color adjustment)". Muussa tapauksessa ajuri tekee vielä toisen muunnoksen valitun paperityypin perusteella ja lopputulos näyttää aika pahalta. Tuli kokeiltua.
9. Kun kaikki on valittu kohdalleen, painetaan "Print"-nappia ja kuva tulostuu! Otetaan kuppi kahvia ja ihaillaan upeaa tulostusjälkeä.

Printtien esittely webissä on mahdotonta, mutta esimerkiksi tämän jutun alussa oleva Erkki-koiran kuva näyttää Epsonilla Canson Rag Photographiquelle tulostettuna hienolta

Mutinaa musteista

Epsonin vahvana puolena aiempaan malliin verrattuna mainostetaan sitä, että sekä matta- että kiiltävä musta mustekasetti saavat olla koneessa yhtäaikaa ja tulostin osaa sitten itse vaihtaa oikean musteen käyttöön. Hienoa. Ongelma on kuitenkin se, että aina kun vaihdetaan mustetyyppiä, Epson suihkuttelee itsekseen tulostuspäät tyhjäksi väärästä musteesta ja täyttää ne oikealla. Tässä operaatiossa kuluu ihan tuhottomasti mustetta hukkaan. Ja koska musteet ovat aika hintavia, kannattaa etukäteen suunnitella tulostamisiaan sen verran ettei kovin usein ainakaan tarvitse vihtaa edes takaisin matasta kiiltävään. Erityisesti tämä tietenkin korostuu uuden tulostimen kanssa kun haluaa kokeilla kaikenlaisia paperilaatuja löytääkseen mieleisensä. Koska olen mieltynyt mattapintaisiin kuviin, olen päätynyt tulostamaan lähes yksinomaan Canson Rag Photographique 310gsm -paperille. Kirjoittelen varmaankin papereista enemmän tulevissa postauksissani.

Yhteenveto

Kaiken kaikkiaan olin jälleen kerran positiivisesti yllättynyt kuinka helposti taidetulostaminenkin onnistuu nykyään myös Linux-ympäristössä.

Plussat ja miinukset

+ Upeat tulosteet
+ Parhaat materiaalit käytettävissä
+ Nopea
+ Hiljainen

- Musteen tuhlaus vaihdettaessa mattamateriaalista kiiltävään

Langaton salama Panasonic GF-1:ssä?

Panasonic GF1, 14mm, f3.5, ISO 320

Yksi asia jossa Olympus on huomattavasti Panasonicia edellä m4/3-kameroissaan on salamakuvaaminen. Olympuksen langaton salamanohjaus löytyy kaikista kiinteällä salamalla varustetuista PEN-malleista, kun taas Panasonicilta ei mitään langatonta ohjausta löydy. Kuitenkin pikkusalamat ja m4/3-kamerat sopisivat hyvinkin monenlaiseen paikanpäällä tapahtuvaan kuvaamiseen kokonsa puolesta. Optinen orjakenno olisi yksi vaihtoehto, mutta ainakin Panasonicin GF-1 -mallissa yhdysrakenteinen salama välähtää aina useamman kerran (esisalama) joka haittaa aika merkitsevästi optisen orjakennon käyttöä - irtosalama kun välähtää sitten myös useamman kerran mikäli se vain ehtii latautua. Todennäköisemmin lataus ei riitä enää kuvanottohetkellä. Mikä siis avuksi jos käytössä onkin Panasonicin eikä Olympuksen kamerarunko?

Radiolaukaisimet

Myös Panasoniciin sopivia radiolaukaisimia löytyy monelta eri valmistajalta, eivätkä kaikki niistä ole edes kalliita. Itselläni on käytössä Pixel Soldier -niminen laukaisin ja vastaanotin, jotka olen joskus tilannut eBaysta. Sekä laukaisimia että vastaanottimia löytyy tältäkin valmistajalta eri merkkisille salamakengille, ja niitä voi jopa yhdistellä keskenään. Myös monilta muilta valmistajilta löytyy sopivia laukaisimia, joista ne tunnetummat merkit alkavat olla kyllä aika kalliita satunnaista käyttöä ajatellen.

Radiolaukaisimella saadaan siis yksi salama välähtämään halutulla hetkellä. Koska esimerkiksi Olympuksen salamavaloista löytyy optinen orjakenno, voidaan sen avulla väläyttää sitten useampiakin välkkyjä eikä näin ollen jokaiselle salamalle tarvita välttämättä omaa radiovastaanotinta. Toki optinen orjakenno on altis kaikille muillekin välähdyksille eikä sen kantama ole yhtä hyvä kuin radiolaukaisimilla. Tyypillisessä potrettikuvaamisessa tämä ei kuitenkaan haittaa.

Huonona puolena tällaisessa järjestelysä verrattuna esimerkiksi Olympuksen runkojen langattomaan salamaohjaukseen on tietenkin se, että salamatehoa ei pysty säätämään kamerasta käsin vaan jokaisen salamavalon on oltava manuaalimoodissa ja sen teho säädettävä erikseen. Toki jossain tilanteissa saattaa riittää myös automaattimoodi, mutta silloin kuvaajalla ei enää ole juurikaan mahdollisuutta vaikuttaa kuvan valaistukseen muutoin kuin suunnan osalta.

Toinen huono puoli joka liittyy nimenomaan GF-1 -mallilla kuvaamiseen on se, että radiolaukaisin vie salamakengän eikä sen kanssa yhtäaikaa pysty siis käyttämään erillistä etsintä vaan kuvaaminen on tehtävä takanäytöltä käsin. Osassa Panasonicin malleista tätä ongelmaa ei ole, sillä niistä löytyy kiinteä etsin salamakengän lisäksi.

Kirjoitin aiemmin myös vastaavasta salamakuvaamisesta Sonyn järjestelmällä, sen tekstin löytää täältä.

Ylläoleva esimerkkikuva on otettu Panasonic GF-1 -kameralla ja valaistu yhdellä Olympus FL-36R salamalla joka on laukaistu langattomasti Pixel Soldier radiolaukaisimella. Salamaa on hiukan pehmennetty Lumiquestin softboxilla. Vallitsevaa valoa on alivalotettu reilun aukon verran ja salama on ollut manuaalimoodissa. Koko kuvauskalusto mahtui kalastushaalarin taskuihin.

Valo tekee kuvan

Sadetta luvassa
Panasonic GF1, 45mm, f5.6, ISO 100

Erittäin synkät sadepilvet katkaisivat aurinkoisen lauantai-iltapäivän kuvausretken Porvoon saaristossa. Kun aurinko vielä paistoi rinteessä kasvaneeseen mäntyyn, syntyi herkullinen kontrasti lähestyviä synkänharmaita pilviä vasten. Nappasin muutaman ruudun, joista ylläoleva oli mielestäni paras - etualan koivut ovat jo jääneet varjoon ja luovat ikäänkuin kehykset auringonvalossa kylpevälle männylle. Objektiiviksi valitsin pisimmän mukanani olleen, eli Leican 45mm macron, joka toimii varsin hyvin tällaiseen kapeamman perspektiivin maisemakuvaamiseen. Kalustolla ei kuitenkaan ole merkitystä, sillä valo tekee kuvan ja kamera vain tallentaa sen. Syksyisin keli on usein kirkas ja sää vaihtelevaa, joka luo otolliset olosuhteet vaikkapa maisemien valokuvaamiselle, eli ei muuta kuin kamera kaulaan ja kuvaamaan vielä kun valoa riittää!