Ubuntu, Spyder ja näytön kalibrointi

Porvoo
Panasonic GF1, 14mm, f5.6, ISO 100

Kylläpä lämmitti Linux-miehen sydäntä kun lainasin Spyder 3 -laitteen kalibroidakseni näyttöni ja homma pelitti kuin elokuvissa. Pakettien asentamisen jälkeen vain USB-johto kiinni ja "Color profiles" käyntiin. Yksinkertaisessa käyttöliittymässä tarvitsee vain valita näyttö, jolle profiilin haluaa luoda ja klikata "create profile for device". Tämän jälkeen valitaan enää näytön tyyppi ja luotavan profiilin tarkkuus. Mitä tarkemman profiilin haluaa, sitä kauemmin homma kestää. Näytön keskelle ilmestyy harmaa ruutu, jonka kohdalle Spyder sitten asetetaan ja mittaus voi alkaa. Kannattaa varata hiukan kärsivällisyyttä, sillä vaikka en aikaa ottanutkaan, arvioni mukaan profiilin tekemiseen meni vartin verran ja välillä prosessi näyttää siltä ettei mitään tapahdu.

Mittauksen valmistuttua profiili tallentuu ~/.color/icc -hakemistoon ja sen voi asettaa oletusprofiiliksi niin halutessaan. Kyseisestä hakemistosta profiilin voi sitten poimia esimerkiksi Bibblen käyttöön. Kiinnostuneille vielä tiedoksi, että käytössä oli Ubuntun versio 10.04. Ja sanottakoon nyt vielä kerran, että ei homma ainakaan tämän helpommin voisi enää toimia - Linuxia on turha karsastaa valokuvaajan käyttöjärjestelmänä enää tällaisten hardware-asioiden takia.

Päivän kuva

Nuuksio
Panasonic GF1, 14mm, f5.6, ISO 160

Digipaaston jälkipyykki

Vantaankoski
Panasonic GF1, 14mm, f7.1, ISO 100

Digipaasto tuli päätökseensä, ja hyvä niin. Olen tyytyväisenä palannut kuvaamaan digikameroillani ja arvostan niitä tänään ehkä hiukan enemmän kuin pari kuukautta sitten.

Päällimmäinen asia joka paastosta jäi mieleen on se, että ennen olivat sekä kamerat että miehet rautaa. Rollei on luotettava ja kompaktin kokoinen mutta samalla myös painava ja varsin rajoittunut vekotin. Saadakseen sen kanssa hyviä kuvia pitää tietää mitä tekee. Pitää myöskin osata visualisoida lopputulosta jo etukäteen ja ymmärtää miten koko prosessi kulkee jotta saa aikaiseksi edes suurinpiirtein sellaisia kuvia kuin haluaa. Toisaalta tällainen askeettinen työkalu juuri tuo esille niitä perusasioita.

Kinofilmi ja kuluttajatason filmiskanneri eivät kyllä oikein oikeuta kaikkea sitä vaivaa jota filmille kuvaaminen, kehittäminen ja skannaaminen vaativat, ainakaan jos asiaa arvioi puhtaasti lopputulosten valossa. Kokonaan eri asia on sitten se hidas kiiruhtaminen, fiilistely ja käsityöläismeininki joka hommaan liittyy - nykyaikana on kyllä suorastaan lumoavaa tehdä käsillään jotain konkeettista eikä tuijottaa ruutua. Tuijotus tuli tässä projektissa toki vastaan siinä skannerin kohdalla ja siitä eteenpäin. Pitäisikö sitten vetää sama projekti uusiksi isommalla filmikoolla tai paremmalla skannerilla? Ehkäpä, miksei. Mutta ei nyt ihan heti ainakaan. Onhan tuossa tuo Yashicaflex odottelemassa...

Filmin kehittäminen on hauskaa ajanvietettä mutta vaatii aika paljon jos sen haluaa tehdä oikeasti hyvin ja ennustettavasti kerrasta toiseen. Projektin aikana tuli luettu myös Ansel Adamsin klassikko The Negative. Siinä selitettyjä asioita voi sekä lukea sellaisenaan ja hyödyntää tosissaan filmille kuvatessa tai yhtä hyvin soveltaa digitaalisenkin työnkulun ohjeina - Zone System on toki hyvä valotuksen ymmärtämisen pohja RAW-kuvaajalle. Kaiken kaikkiaankin paaston aikana aloin ehkä eri tavalla ymmärtämään mustavalkokuvan estetiikkaa, vaikka toki olen mustavalkoisesta valokuvasta pitänyt aina.


Tärkeimpänä opetuksena digipaastosta olkoon kuitenkin tämä: Kameramainokset sivuun ja ulos ottamaan kuvia!

Päivän kuva

Rollei 35, Kodak 400TX

Digipaasto jatkuu

"Mikä kumman kamera tuo on?"
Rollei 35, Tri-X

Rollei kolmevitosen kanssa tapahtuva kymmenen viikon digipaasto jatkuu. Ja alkaa tehdä hyvää - perusasiat kuten kuvien sisältö kiinnostavat enemmän kuin megapikkelssi. Samoin valottamis-kehittämisprosessi alkaa löytämään muotoaan ja negatiiveista saa jo enemmän irti. Plustekin skannerilla ainakaan sellaisesta ylivalotetusta ja -kehitetystä negatiivista on tosi vaikeaa saada mitään kovin siistiä ulos. Loivemmat negat toimivat paremmin. Lisäksi olen valinnut tälle projektille ns. stand-kehityksen eli filmi likoaa kehitteessä ilman kummempia heilutteluja tunnin verran joka tekee hiukan eri näköisiä negatiiveja - varjokohdista ei tarvitse huolehtia mutta huippuvalot kyllä sitten kehittyvät ihan läpitunkemattoman mustiksi joiden kanssa skanneri on kummissaan. Siispä valottaessa pitää olla tarkkana huippuvalojen kanssa, ehkä hieman toisin kuin "yleinen totuus" negan valottamisesta menee. Voipa olla että skannerinkin kanssa olisi vielä opeteltavaa...

Havaintoja Rollei-rullilta

Rollei 35, Kodak 400TX

Muutama rullallinen itsekehitettyä mustavalkofilkkaa Rolleilla kuvattuna on takana. Projekti on tähän mennessä jo herättänyt muutamia havaintoja ja ajatuksia:

Kameroista

Rolleilla on kiva kuvata. Sulkimen ääni on vain vaimea räpsähdys täsmälleen sillä hetkellä kun kuvaajan sormi painaa laukaisimesta. Kuvia ei pysty tirkistelemään kuvaustilanteessa, on luotettava siihen mitä teki ja näki. Tämä auttaa ainakin minua ikäänkuin keskittymään kuvaamiseen eikä otettujen kuvien murehtimiseen. Huomaan että olen alkanut räpsimään kuvia ihan tavallisissa tilanteissa joissa "ei ole mitään kuvattavaa". Kamera on kuin tehty perinteiseen katukuvaamiseen - pieni ja hiljainen, etukäteen asteikolta tarkennettu. Voi kun olisi olemassa digitaalinen Rollei 35.

Samaan aikaan olen kuitenkin huomannut kaipaavani digikameroitani. Nykypäivän kamerat ovat kyllä melkoisia ihmeitä verrattuna menneiden aikojen veljiinsä. Ihan tavallinen digipokkarikin pesee kinofilmikamerat monessa asiassa kunhan vain saa sen ensin taipumaan tahtoonsa. Merkittävin syy vanhalla filmikameralla kuvaamiseen onkin ehkä juuri käyttöliittymän selkeys ja tottelevaisuus - mikään automatiikka ei yritä vesittää kuvaajan tekemiä valintoja. Kuvanlaadulla sen sijaan ei kinofilmille kuvaamista kannata enää yrittää perustella ihan jo sen vaivailloisuuden vuoksi.

Kehittämisestä

Filmin kehittäminen on hauskaa, lähes maagista puuhastelua johon kuuluu prosessin ajan kestävä jännitys. Miten kuvat onnistuivat? Oliko kehitysprosessi parempi vai huonompi kuin edellisellä kerralla? Onnistuikohan se yksi ruutu vai ei? Lopulta kun filmin ripustaa kuivumaan, huomaa että ainakin jonkinlaisia kuvia on saatu aikaiseksi - sitä onnistumisen riemua! Kaikenlainen käsin väsääminen on rentouttavaa vaihtelua ainaisen ruudun tuijottamisen sijaan. Kuvat, ihan tavallisetkin, tuntuvat arvokkaammilta kun niiden eteen on nähty niin paljon vaivaa.

Skannaamisesta

Skannaaminen on ihan oma taiteenlajinsa, joka vaatisi enemmän harjoittelua, kokeilemista ja perehtymistä. Olen tähän Rollei-projektiin ottanut sellaisen workflown jossa pyrin skannaamaan kaikki ruudut ilman sen kummempia säätöjä, keskinkertaisella resoluutiolla. Tällä tavalla rullallisen skannaus ei kestä tuhottomasti ja kaikki kuvat ovat keskenään yhteneväisiä. Jälkikäsittelyn tietokoneella olen myöskin karsinut minimiin - projektin ajatuksenahan ei ollut alunperinkään mikään kuvanlaadun optimointi vaan harkittu tauko digikuvaamisesta ja analogisen prosessin opettelu.

Tämä on se prosessin vaihe josta en tykkää yhtään, välillä tuntuu että skannatussa ruudussa ei ole muuta terävää kuin pölyt!

Projekti jatkuu

Kun kerran on itselleen tällaisen projektin päättänyt ottaa niin aion sen myös kulkea läpi. Tällä hetkellä päällimmäinen fiilis on se, että nykyisissä digirungoissani ei ole mitään vikaa - kunhan vain pääsisi taas kuvaamaan niillä. Mutta ensin fiilistellään loppuun tämä Rollei-projekti.

Rollei, Rodinal ja Rakeet

Postimies Pate toi mukanaan kymmenen rullaa Kodakin Tri-X -filmiä, kehitteet ja purnukat sun muut. Tarkoituksena olisi nyt keväällä siis päästä sinuiksi Rollei kolmevitosen kanssa ja samalla verestää muistoja filminkehityksestä. Oikeastaan olen mielessäni hahmotellut tämän oikein projektiksi - aikanaan Mike Johnston muotoili yhdenlaisen kuvaamisharjoituksen Sunday Morning Photographerissa, joka on jäänyt mieleen. Kertaalleen olen moisen harjoituksen yrittänyt tehdäkin, omalla tavallani. Ja nyt siis olisi tarkoitus raapaista uudemman kerran. Yritän keskittyä olennaiseen sillä tavalla että kun itse kehittelen Rolleilla arvaamalla tarkennettua Tri-X:ää Rodinalissa, ei kuvanlaatu pääse missään vaiheessa määrääväksi asiaksi, odotettavissa on raetta ja suttua. Pointti onkin enemmän jonkinlaisen peruskuvaamisen tehokuurin läpikäyminen. Suunnilleen rulla viikossa, kehitys ja skannaus, sen jälkeen seuraavalla viikolla poimitaan rullalta se yksi kuva paperille asti ja unohdetaan loput. Jos sitä vaikka sattuisi projektin kestäessä oppimaan taas jotakin. Ja onhan se aina hauskaa keksiä itselleen rajoituksia ja haasteita. Rollei 35 on osoittautunut mukavaksi käyttökameraksi, jota voi olla vaikea uskoa ellei ole itse sellaista kokeillut. Ja sillä kuvaaminen on oikeasti hauskaa!

Realistisesti ajatellen varmaankin projektin pari ensimmäistä rullaa menee kehitysprosessin hakemiseen ennenkuin tulokset ovat edes suunnilleen pallokentällä. Ainakin ensimmäinen testirullani oli epätasaisesti kehittynyt, mutta kyllä sieltäkin skanneri kuva-aihioita löysi. Allaolevan esimerkin jonka oikeassa reunassa epätasainen kehitys näkyy olen skannannut Plustek OpticFilm 7600 -skannerilla joka vaikuttaa ihan kelpo vekottimelta ainakin tähän projektiin. Rullallisen kerrallaan sillä jaksaa skannata mutta kun kelkkaa saa siirtää käsin ruutu kerrallaan niin kovin isoon digitoimisurakkaan en kyseistä vehjettä kyllä suosittelisi. Lisäksi tällaiseen työnkulkuun liitty loputon ja ainainen sota pölyä vastaan! Tarkoitukseni on kirjoitella joku dedikoitu juttu Plustekin laitteesta tänne blogiin kunhan vain saan aikaiseksi. Mutta nyt - rulla Rollikkaan ja ulos!

Kolmen klassikon kuva: Rollei 35, Tri-X, Rodinal.
Onhan näissä ihan oma fiiliksensä, pölyt ja kaikki!