Kuva & Kamera -messut 2013

Jos on kiinnostunut kameroista siinä määrin kuin minä niin on hyvä helpottaa oireita välillä pääsemällä hypistelemään uutuuskameroita oikein urakalla. Tähän tarjoutuikin mahdollisuus kun kipaisin kiertämässä Kuva&Kamera -messuilla lauantaina 9.3. (messut jatkuvat vielä sunnuntainakin). Tässä muutamia omia havaintojani messuilta.

Messuilla on esityksiä monella lavalla ja kiinnostavaa kuultavaa
riittää kaikentasoisille kuvaajille.

Päällimmäisenä messuista jäi mieleen se, että tällä kertaa erilaisia tulostusmateriaaleja oli paljon esillä sekä kotitulostajille, valokuvakirjan tekijöille että tilaustyönä tulostettavaksi. Erityisen vaikutuksen tekivät Lightpressin ChromaLuxe -metallitulosteet, joissa valokuva siis tehdään alumiinilevylle. Paitsi että ne olivat erittäin kauniita, alumiini on myös varsin kestävä ja jäykkä materiaali. Pitäisiköhän tilata seinälle joku kuva, olivat kyllä herkullisen näköisiä.

Fotonetin uutuus oli valokuvakirja, joka vedostetaan ns. oikealle valokuvapaperille ja täytyy sanoa että se oli erittäin hyvännäköinen varsinkin aidoilla nahkakansilla. Mukaan tarttui ilmainen kirjanteko-ohjelma CD:llä, täytynee kokeeksi tilata yksi sellainen. Jälki oli kaunista! Positiivista messuilla oli myös se, että näyttelykuvia oli esillä paljon ja monet niistä vieläpä oikein hienoja. Näissäkin huomiota kiinnitti se, että osa oli esillä tulostusmateriaalien esittelytarkoituksessa.

 Tavoistani poiketen kävin myös Nikonin osastolla, koska 36 megapikselin D800 hiukan kuitenkin on herättänyt kiinnostustani. Yritinkin nostaa D800:n pöydältä mutta totesin että minun hauiksellani ei sitä kameraa kyllä käytetä. Olisi se varmasti kova luu jos olisi sherpa ja aasi aina käytettävissä sen kuljettamiseen. Panasonicin GH3 sen sijaan tuntui istuvan käteen varsin mukavasti.

Sulantoblogistakin tuttu Matti Sulanto houkutteli mukaan valokuvauskursseille eteläiseen naapuriin kesällä. Käteen jäikin KS Koolituksen esitteet ensi kesän kursseista joita näytti olevan tarjolla monen tasoisille kuvantekijöille. Kannattaa tsekata kurssitarjonta oheisesta linkistä ja ilmoittautua ajoissa jos kurssit kiinnostavat!

Matti Sulanto esitteli Saarenmaan valokuvauskursseja ensi kesäksi.

 Samaan aikaan messukeskuksessa on monen muunkin alan messut, joten siellä saa tuhrattua vaikka koko päivän. Toinen vaihtoehto on ottaa kamera kauniiseen käteen ja mennä ulos, siellä nimittäin paistaa nykyään taas aurinko!

Tällaisia karvaisiakin kavereita on messukeskuksessa esillä, ja paljon muuta!

Miksi filmille?

Mikä ihmeen järki on kuvata filmille kun nykypäivänä kaikki on digitaalista ja kuvia kuitenkin esitellään lähinnä webissä? Sehän on työlästä ja hankalaa eikä tarvikkeitakaan saa enää mistään?

Vaikkei filmiä ja kehitteitä ihan Prismasta saakaan (joskus törmää kyllä vielä kinofilmirulliin ruokakauppojenkin hyllyissä) niin kyllä filmikuvaus voi ihan hyvin edelleen ja kaikkea tarvittavaa löytää webistä. Löytyy sekä kotimaisia että ulkomaisia vaihtoehtoja niin materiaalien kuin varusteidenkin hankkimiseen. Esimerkkeinä mainittakoon mm. kotimainen telefoto.fi ja saksalainen macodirect.de.

Full frame huippuoptiikalla taskuun

Kuvanlaatu

Kuvanlaadun suhteen ei filmille kuvaamisessa ole oikeastaan mitään järkeä. Piste. Toki erilaisilla filmeillä on omanlaisensa "look", joka voi miellyttää silmää. Usein sama on tehtävissä kyllä kuvankäsittelyssäkin, jos jaksaa. Erityisen iso filmikoko tarjoaa edelleen ehkä kuvanlaadullista etua mutta se kyllä vaatii sitten ammattimiehen otteita kuvanottohetkestä vedostamiseen asti.

Aivan oma lukunsa on sitten tietenkin Lomografiatrendi jossa tieten tahtoen haetaan kaikenlaisia kuvanlaadullisia puutteita fiiliksen nimissä.

Käsityö

Filmin kanssa puuhastelu voi olla hauskaa, siinä on mahdollista keskittyä hetkeksi käsillä tekemiseen ruudun tuijottelun sijasta. Filmin onnistunut kehittäminen itse tuntuu nykyään melkein taikuudelta, mutta ei se ole edes vaikeaa. Eikä siihen tarvitse mitään pimiötä, tarkoitukseen tehtyjä hihallisia pusseja saa kaupasta ja osaavampi ompelee sellaisen ihan itsekin. Samoin vanhoilla kameroilla kuvaaminen sisältää usein paljon enemmän puuhastelua kun valotuksen ja tarkennuksen joutuu hoitamaan käsin. Kuvista tulee usein paljon harkitumpia tällä tavoin. Joka ruutuun pitää ikäänkuin panostaa paljon enemmän kun kamerassa ei ole automatiikkaa eikä takanäyttöä.

Filmi ja kehittäminen tietysti maksaa jotain, mutta eipä niitä kustannuksia niin kauheasti tule kuitenkaan. Kekseliäs harrastaja ei tarvitse skanneriakaan jos sattuu omistamaan digijärkkärin makrolinssillä - pieniä määriä kuvia jaksaa digitoida ihan hyvin niilläkin. Diakehys (esimerkiksi) pitää negatiivin suorassa kuvaamista varten.

Automaattivalotus, ei pattereita

Kamerat

Tämä on ehkä itselleni loppujen lopuksi se kaikkein tärkein syy. Käytännössä kaikki filmille kuvaavat kamerat ovat nykyään melkein ilmaisia. Ai miten niin? No, tietenkin suurin osa niistä on ihan oikeastikin ilmaisia tai ostettavissa taskun pohjalla pyörivien kolikoiden hinnalla. Mutta jopa niitä oman aikansa huippuvehkeitä ja ammattilaislaitteita saa hyväkuntoisena ja huollettuna halvemmalla kuin vastaavia digikamoja. Mutta mikä tärkeintä, jos pitää kamerasta hyvää huolta siitä saa todennäköisesti myydessä suunnilleen saman verran kuin on aikanaan itse laitteesta maksanut. Toisin kuin nopeasti vanhenevien digikameroiden kanssa, filmikameran voi "vuokrata" itselleen käytännössä ilmaiseksi - olettaen että jaksaa nähdä vähän vaivaa sen ostamisessa ja myymisessä. Kannattaa toki huomioida että filmikameran myyminen voi kestää pitkäänkin koska kysyntää on melko vähän.

Keskikoon filmi kiinnostaa? Kokeile linnunpöntöllä!

Samoin käytettyjen hyllyihin on jäänyt ns. "orpoja" järjestelmiä joiden objektiivit eivät enää sovi mihinkään nykyjärjestelmään, kuten esimerkiksi Minoltan ja Canonin käsitarkenteiset systeemit. Pikkurahoilla voi löytää kokonaisen kamerajärjestelmän parilla rungolla ja kassillisella aikansa huippuobjektiiveja. Tämä etu tosin on oikeastaan hukkunut peilittömien digikameroiden esiinmarssin myötä, niihin kun sovitteella saa kiinni käytännössä minkä tahansa järjestelmän linssejä.Mutta edelleenkin niistä toiset tuntuvat olevan halutumpia kuin toiset.

Muun muassa Minoltan käsitarkenteinen järjestelmä on jäänyt ns. "orvoksi"

Ylläoleva mahdollistaa sen että voi hankkia ammattitason kameran, erikoisenkin, ja kuvata sillä ihan omaksi ilokseen sen aikaa kun innostus kestää. Ja jos into lopahtaa, kameran voi laittaa myyntiin tai vaihtaa erilaiseen. Joskus joku kamera toimii inspiraation lähteenä kun joutuu tekemään asioita eri tavalla. Vanhat kamerat ovat tähän tarkoitukseen erityisen hyviä. Ja monet niistä ovat kyllä todella hienoja mekaanisia laitteita!

Kuinka monella autoharrastajalla on 50-luvulla valmistettu auto käytännön syistä? Ehkä jollakin on, mutta tuskin kovinkaan monella. Toki valokuvaajallakin voi olla jokin hyvin erityinen käytännön tarve jonka täyttäminen digikameralla on kallista tai mahdotonta - silloin voi hyvin käyttää filmikameraa tällaiseen tarpeeseen. Esimerkkinä nyt tulee mieleen vaikkapa tilanne jossa ei ole minkäänlaista sähkötöpseliä käytettävissä pitkiin aikoihin kuten hiihtovaellus pohjoisnavalle. Tai tarve perspektiivin korjailuominaisuuksille kamerassa (tätä voi tosin paikkailla ohjelmistoilla nykyään ihan hyvin). Digikamerat ovat usein melko huono vaihtoehto esimerkiksi siihen että kamera on "aina mukana" vaikkapa auton hanskalokerossa mutta sitä tarvitaan kuitenkin vain kerran kuukaudessa - usein akku onkin tyhjä!

Pitäisikö kokeilla?

No miksei? Pienellä investoinnilla rahaa (jos ei satu kamoja jo löytymään omista tai sukulaisten kaapeista) ja isommalla määrällä aikaa voi uppoutua eilispäivän kuvaamismenetelmiin ja kuka tietää vaikka matkan varrella saisi pari hyvää kuvaakin? Mikä tahansa tekosyy kuvien ottamiselle on hyvä tekosyy.

Lyhyen teleobjektiivin käyttökelpoisuudesta

Aiempaan artikkeliini Sonylla kahden objektiivin taktiikalla liittyen ajattelin vielä hiukan ylistää sitä kuinka monikäyttöinen tuollainen tavallinen 50mm f1.4 -putki onkaan myös APS-kroppirungolla. Helposti sen käyttö tulee rajattua vain sellaisiin muotokuviin, joissa kohde on metrin-parin päässä kuvaajasta, kuvataan täydellä aukolla tai vain hiukan himmentäen ja tavoitellaan lyhyttä syväterävyysaluetta ja kauniin epäterävää taustaa. No, onhan se omiaan juuri tuollaisiin kuviin. Mutta on sillä lyhyellä teleobjektiivilla muutakin käyttöä, kunhan hiukan viitsii himmentää syväterävyyden vuoksi. Tässä asiassa kroppirunko on itseasiassa parempi, sillä riittävä syväterävyys saadaan aikaiseksi isommalla aukolla kuin täydenkoon kennolla. Puhumattakaan keskikoon kameroista. Himmennettynä lyhyt tele onkin oivallinen erilaisten yksityiskohtien poimimiseen ja monesti ns. maisemakuvissakin sen kanssa on helpompi rajata kuvasta pois turhia elementtejä. Silti maisemakuvan voi sommitella samaan tapaan kuin laajiksellakin asetellen mielenkiinnon kohteita eri etäisyyksille kuva-alalle. Kun laajiksen kanssa kuvaaja joutuu kyykistelemään hankalissakin paikoissa sommitellessaan, pikkutelen kanssa pärjää helpommin hiukan laiskempikin kaveri.

Sorsia Espoonjoella
Sony a57, 50mm, f8, ISO 400

Kuljeskelin koiran kanssa Espoonjoen rannalla ja koska taivas oli tasaisen harmaa (valitettavan tavallista taas viime aikoina) niin ajattelin kuvata pelkästään Sonyn 50-millisellä a57:ssa. Valoa alkaa jo päivisin riittämään, kuvasin lähinnä ISO 400 ja f8 nurkilla ja käsivaralta. Ylläolevassa sorsakuvassa 50-millinen toimittaa ihan perinteistä maisemaobjektiivin virkaa aukolla kahdeksan. Kuvassa on tarpeeksi "syvyyttä" vaikka telellä kuvasinkin. Alkavassa räntäsateessa pehmeä vastavalo näytti kivalta.

Talven törröttäjiä Espoonjoen penkalla
Sony a57, 50mm, f5.6, ISO 400

Tässä kuvassa taas aukolla f5.6 sama kakkula esittää kykyään poimia mielekiintoisia yksityiskohtia maisemasta. Varsinkin kun taivas on harmaa, on ihan turha ottaa joka kuvaan mukaan puoli ruutua tasaisen harmaata niinkuin laajakulmalla helposti tulee tehtyä. Jättämällä horisontin pois saa kuvista joskus mielenkiintoisempia. Tässäkään kuvassa ei ole kikkailtu kapealla syväterävyydellä mutta on toki hyödynnetty teleobjektiivin tuomaa kompressioefektiä. Juuri satanut lumi peittää kivasti kaikenlaisen roskan. Kameran tekemää jpg:tä on jälkikäsitelty vielä Aftershot Pro:ssa.

Taskussa oli mukana myös se 24-millinen Minolta mutta enpä viitsinyt alkaa räntäsateessa objektiivia vaihtamaan. Jälleen kerran paras objektiivi on se joka on mukana ja kamerassa kiinni.

Sonyllä kahden objektiivin taktiikalla - Minolta 24mm 2.8 ja Sony 50mm 1.4

Monelle riittää pelkkä kittizoomi. Mutta entä jos halajaa kiinteäpolttovälisten lasien suorituskykyä ja haluaa silti pitää kanniskeltavan lasitavaran määrän kohtuullisena? Puritaanille riittää tietenkin silloin yksi ainoa objektiivi. Yleensä se on silloin (taas kerran täysikennoisin termein) 35mm-e tai 50mm-e, ellei kuvaamiskohteiden valinta vaadi jotain erikoisempaa. Lintukuvaajalla se ainoa voisi olla varmaankin 300mm-e ja arkkitehtuurikuvaajalla taas joku laajis-tilt-shift. Peruskuvaajalle mielestäni hyvä kompromissi on löytää kaksi sopivan hintaista ja painoista kakkulaa joista toinen on lievä laajakulma ja toinen lyhyt potrettitele.

Sony alpha a57, Sony 50mm f1.4 ja Minolta 24mm f2.8

APS-C -kokoisille Sonyn rungoille varsin kompakti ja kelvollinen kahden lasin setti muodostuu itselläni vanhasta Minoltan 24mm 2.8 AF:stä ja Sonyn 50mm 1.4:stä. Toki tuon viisikymppisen valmistaja voisi olla sekin Minolta, itselläni vain sattuu olemaan tuo Sonyn versio. Mutta jostain syystä Sony ei ole tuonut erinomaista ja kompaktia 24-millistä uudelleen markkinoille vaan tarjolla on ainoastaan hulppean hintainen Zeiss 24mm f2 - varmasti mahtava lasi kyllä mutta joku budjettioptiokin olisi paikallaan. Ihmettelen kovasti ettei Sonyn "easy choice" -sarjasta löydy pientä ja muovista APS-kokoisille tarkoitettua 24-millistä! Tai ylipäätään kroppirungoille tarkoitettuja kiinteäpolttovälisiä laajiksia. Toistaiseksi siis nuuka Sony-kuvaaja joutuu etsimään kompaktin kakkosnelosensa käytettyjen markkinoilta.


Minolta 24mm f2.8 faktat

24-millinen täydenkennon automaattitarkenteinen objektiivi jota Minolta valmisti kahtena eri versiona (alkuperäinen ja uudempi RS-versio, joka itselläni on). Pienin aukko f22, seitsemän himmenninlamellia ja 55mm suodinkierre. Lähin tarkennusetäisyys on 25 senttiä. Suodinkierre ei pyöri tarkennettaessa. Objektiivi on vain 44 milliä pitkä ja painaa 215 grammaa, eli erittäin kompaktin kokoinen. Mukaan kuuluu myös muovinen vastavalosuoja, jota kannattaa käyttää sillä kakkula on aika herkkä vastavaloheijastumille. APS:llä lasi on varsin skarppi ja kontrastikas jo täydellä aukolla nurkkia lukuunottamatta mutta nekin paranevat f4:lle himmennettäessä. Tynnyrivääristymää esiintyy kuvan laidoilla jonkin verran mutta se on helposti korjattavaa laatua sellaisissa kuvissa joissa korjailua kaivataan. 36mm-e kuvakulma on mukava yleislasi kaikenlaiseen kuvaamiseen - maisemaakin mahtuu kuvaan eivätkä ihmisten kasvot vielä vääristy pahemmin.

Sony 50mm f1.4 faktat

50-millinen täydenkennon automaattitarkenteinen objektiivi, jota aiemmin on valmistettu myös Minoltana parinakin eri versiona. Aukkoväli 1.4 - 22, seitsemän himmenninlamellia ja 55mm suodinkierre joka ei pyöri tarkennettaessa. Lähin tarkennusetäisyys 45 senttiä. Maksimipituus 46 milliä ja paino 220 grammaa ilman vakiovarusteena tulevaa vastavalosuojaa. Kaikin puolin skarppi lasi, täydellä aukolla tosin pehmeähkö mutta ei häiritsevästi. 75mm-e kuvakulma APS-C:llä on hyvä yksityiskohtien poimimiseen, mahdollisesti lyhyellä syväterävyydellä korostettuna ja muotokuviin juuri passeli.

Veljekset kuin ilvekset
Minolta 24mm f2.8 ja Sony 50mm f1.4

Dynaaminen Duo?

Tämä kaksikko tuo siis käyttöön kroppikennolla 35mm-e ja 75mm-e kuvakulmat joilla pärjää varsin monessa tilanteessa. Hätätilassa voi vielä kokeilla uudempien Sonyrunkojen "älykkäällä" digitaalisella telekonvertterilla kaventaa kuvakulmaa entisestään. Lisäksi mukana on f1.4 valovoimaa. Parivaljakolla on molemmilla sama 55mm suodinkierre joten mukaan ei tarvitse pakata kuin yhden koon suotimia. Mutta harmillisesti 50-millisen vastavalosuoja ei napsahda paikoilleen 24-milliseen vaikka muuten onkin sopiva - luulen että APS-kropilla se ei edes vinjetoisi pahasti ja täten välttyisi kantamasta ylimääräistä vastistakin mukanaan. Nykyisellään se todennäköisesti putoaisi paikaltaan jossain ennemmin tai myöhemmin. En tiedä olisiko Minolta-merkkisessä vastaavassa objektiivissa "yhteensopivampi" vastavalosuoja. No, joka tapauksessa tämä kaksikko painaa yhteensä vähemmän kuin aiemmin mainittu Zeiss 24mm f2. Ja yhtälailla kaksikko maksaakin vähemmän yhteensä. Jos ollaan tarkkoja niin tuon Zeissin hinnalla saa nämä kaksi objektiivia (käytettynä), Sonyn a57 -rungon, vara-akun ja muistikortin. Varmaan vielä jonkinlaisen laukunkin. Eikä muuta sitten tarvitsekaan.

Hetken aikaa itselläni oli käytössä sekä täydenkennon että APS-C -kokoinen Sonyn runko, jolloin näitä kahta objektiivia vaihtelemalla rungosta toiseen käytettävissä oli jo hyvä arsenaali kuvakulmia: 24mm-e, 36mm-e, 50mm-e ja 75mm-e! Mukana ei silti tarvinnut kantaa sen enempää lasitavaraa ja vara-akutkin sopivat molempiin runkoihin. Mutta montako eri polttoväliä sitä oikeastaan tarvitsee? Itselleni kaksi tuntuu usein hyvältä kompromissilta: lyhyt ja pitkä.

Ei tämä tietenkään mikään ainutkertainen kitti ole, yhtä hyvän tai paremmankin saa varmasti eri laseilla aikaiseksi mutta ei tässä kaksikossa myöskään mitään vikaa ole. Joku saattaisi kaivata toiseksi lasiksi makroa, joku toinen haikailla laajempia kuvakulmia - kukin valitsee vain ja ainoastaan omien tarpeidensa ja mahdollisuuksiensa mukaan.

OM-D E-M5, vanhat objektiivit ja kuvanvakaaja

Olympus OM-D E-M5, Panasonic 20mm, f5, ISO 200

Huomionarvoinen juttu josta en kirjoittanut aikaisemmissa jutuissani mitään, on Olpparin rungossa olevan kuvanvakaajan käsin säädettävä polttoväli. Eli siis jos E-M5:n kanssa käyttää vanhoja manuaalilaseja adapterin kanssa, kannattaa kuvanvakaajalle konffata oikea polttoväli - ero vakaajan tehossa on huomattava.

Ominaisuus löytyy menusta 2, "Image stabilizer"-kohdasta jossa näkyy esimerkiksi "Focal length 50mm". Tätä pääsee vaihtamaan kun nykäisee nuolinäppäimellä vielä kerran oikealle. Kannattaa lukea sitä manuaalia...

Aiemmat tarinat ovat:
http://www.jariharjula.com/2013/01/minolta-md-200mm-f4-ja-olympus-om-d.html
http://www.jariharjula.com/2012/08/olympus-om-d-e-m5-ja-wanhat-objektiivit.html

Mitä jos sittenkin JPEG?

Kaikki itseään kunnioittavat tai mistään mitään tietävät kuvaavat tietenkin kaikki kuvansa raakaformaatissa eli RAWina, eikös niin? Aiheesta on kirjoitettu paljon, paitsi Internetissä niin myös paperilla ja tämä tuntuu olevan yleisesti hyväksytty totuus. Jpegiä kuvaavat vain laiskat asioista mitään tietämättömät maallikot.

Joitakin vuosia sitten asia oli varmasti juuri näin, mutta maailma muuttuu. RAWien kanssa puljatessa kuvaajalla on enemmän hommia tiedossa ennen kuin kuva on julkaistavissa vaikkapa nettiin tai kavereille. Lisäksi raakakuvat vievät tietenkin enemmän tilaa muistikorteilla ja kovalevyillä - tämä vika on kyllä pienenemään päin kun tallennustilan hinta putoaa koko ajan. Joissain kameroissa pienempien tietomäärien siirtely tarkoittaa myös nopeampaa sarjakuvaamista ja kyllähän raakakuvien lataaminen ja käsittely vaatii tietokoneeltakin enemmän puhtia kuin jiipekkien pyörittely.

Tärkein juttu on kyllä mielestäni se, että viime vuosina kamerainsinöörit ovat käyttäneet tuhottoman paljon kahvia ja vaivaa kameroiden jpeg-muunnosten parantamiseen ja usein huomaan tekeväni käsin raakakuville ihan samoja temppuja joita kamera osaisi tehdä minulle automaattisesti. Kohinanpoistoa, terävöittämistä, varjojen avaamista, sävysäätöjä. Työnkulku nopeutuu kun kaikki onkin tehty valmiiksi!

Olympus OM-D:n jpegiin lisäsin vain sävytyksen
Panasonic/Leica 45mm macro

Kaiken edellä mainitun lisäksi jpeg on jo niin laajalle levinnyt standardi että ohjelmia joilla jpeggejä voi katsella löytyy varmasti tulevaisuudessakin eri käyttöjärjestelmille. Saako valmistajan X kameran Y raakakuvia avattua kymmenen vuoden päästä? Jos saa, niin todennäköisesti käytettävissä on silloin parempi prosessointi jolloin RAWista saa ehkä irti enemmän. Mutta esimerkiksi viime aikojen kirjoittelun perusteella en lähtisi veikkaamaan Fujin raakaformaattien tuen puolesta kovinkaan pitkälle..?

Ei se nyt ihan noin yksinkertaista ole

Raakakuvien puolustamiseksi on toki sanottava että esimerkiksi valkotasapainon kanssa pitää olla tarkempana jpegiä kuvatessa, raakakuvia voi rauhassa ampua auto-wb:llä ja korjailla valkotasapainot kohdalleen sitten kotona. Ja kyllähän raakakuvista saa irti enemmän sävyjä mielensä mukaan, jpeg tarjoaa vähemmän työstämisen varaa.

Jpeg onkin ikäänkuin lähempänä diafilmille kuvaamista jossa kaikki pitää saada kohdalleen jo kuvatessa eikä virhemarginaalia mm. ylivalottamisen suhteen juurikaan ole. Valkotasapaino pitää asettaa/mitata kohdalleen jo kuvatessa. Negatiivifilmillä sitten on enemmän varaa korjailla asioita vielä jälkikäteen vedostettaessa.

Poro pihalla, Kilpisjärvi 2012
Kesälomalla näppäilin Sony a57:lla ja kittizoomilla jpegiä koska
minulla ei ollut vielä tukea raakaformaatille.

Kokeillaan

Itse olen ajatellut että vuonna 2013 yritän tosissani hyödyntää kameroiden jpeg-ominaisuuksia ja koitan löytää omaa silmääni miellyttävät valmiit säädöt kuviini. Kun tämän matopurkin aukaisee niin huomaa kuinka paljon siinä kamerassa niitä säätöjä ja mahdollisuuksia onkaan.

Mutta jpegiä kuvaamalla kuvia voisi jakaa vaikka suoraan kamerasta/muistikortilta toisillekin ilman raakakuvien käsittelysoftaa. Haaveena olisi varsinkin löytää sellaiset mustavalkokuvan asetukset joilla homman saisi suunnilleen kohdalleen jo kamerassa - se vähentäisi jälkikäsittelyn määrää ja vaivaa huomattavasti. Jos kamerassa olisi valmiina ikään kuin kaksi "filmiä" niin se riittäisi minulle. Toinen saisi olla sellaista viisikymppistä Velviaa ja toinen jotain sävykästä mustavalkoista. Vai pitäisikö sittenkin pitää vyö ja henkselit ja kuvata RAW+JPG -moodissa?

Sähköinen etsinkin jeesaa jpeg-kuvaajaa kun valitun "filmin" ominaisuudet näkee suoraan kuvatessa toisin kuin optisen etsimen kanssa.

Mutta, kumpaa sinä mieluummin teet, otat kuvia vai jälkikäsittelet niitä?

Päivän kuva - Sony A57 ja ISO 6400

Mihin sitä salamavaloa enää tarvitaan?
Sony A57, 50mm, f2, ISO 6400

Mitä ihmeellistä tässä kuvassa nyt sitten on? No, ihmettelinpähän vain itsekseni kuinka hyviä nämä nykykamerat oikein ovat. Ylläoleva on nimittäin kuvattu varsin heikossa sisävalossa, siis ihan normaalissa kotivalaistuksessa. Kuva on Sony A57:n tekemä jpeg, ISO 6400 (!) ja Sony 50/1.4 himmennettynä aukolle f2. Ja siinä se. Taustalla olleen valkoisen seinän säädin jälkikäsittelyssä likaisen harmaasta valkoisemmaksi. Tällä(kin) kameralla voi ihan hyvin kuvata mustia koiria hiilikellarissa käsivaralta!

Tiesitkö muuten, että Sony A57:llakin saa mustavalkokuviin värisuotimen? "Custom white balance" - menusta löytyy se optio jolla voi asettaa värivirheiden korjausta kuviin ja kuinka ollakaan se vaikuttaa myös kameralla otettujen mustavalkoisten jpegien sävyihin - kokeile ja hämmästy! Eiköhän tuo sama optio löydy monesta muustakin Sonyn kamerasta.