Päivän kuva

Koira ja voimala
Suomenoja, Espoo
Sony A57, 35mm, f8, ISO 100

Jotkut optiikat ovat niinsanottuja erikoisobjektiiveja jotka on suunniteltu johonkin tiettyyn käyttötarkoitukseen, kuten esimerkiksi makro- tai tilt/shift -objektiivit. Nyt alkaa näyttää siltä että Sonyn DT 35mm f1.8 -objektiivin erikoisalaa ovat "koira ja voimalaitos" -tyyppiset kompositiot. Vai mitä muuta voi päätellä jos vertaa ylläolevaa noin viikon takaiseen päivän kuvaan?

Testissä Sony DT 35mm f1.8 - yhden objektiivin taktiikalla

Testattavana on siis ollut Sonyn "easy choice" -sarjan 35-millinen objektiivi mallimerkinnältään SAL35F18. Objektiivi on DT-sarjaa eli sen piirtoympyrä kattaa vain APS-C-kokoisen kennon. Jos kakkulan ruuvaa kiinni täyden kennon Sony-runkoon, kamera vaihtaa automaattisesti kroppimoodiin.

35 milliä kroppirungolla vastaa kuvakulmaltaan suurinpiirtein sitä kaikkien peruslasien äitiä eli 50-millistä, jollainen aikoinaan tuli kaikkien järjestelmäkamerarunkojen kittiputkena ennen zoomien esiinmarssia.

Sony DT 35mm 1.8 on varsin sopusuhtainen A57:n nokalla

Käytin testaamiseen Sony A57-runkoani eikä tarkoitus ollut tehdä mitään tieteellistä vaan kokeilla miten objektiivi sopii omaan käyttööni. Kuvasin esimerkiksi jpg:tä jolloin runko automaattisesti korjaa objektiivin vääristymiä, laiska kun olen. Rakenne on kokonaan muovia, myös bajonetti, mutta tuntuu silti ihan tukevalta. Kakkula on erittäin kevyt, noin 170 grammaa, mutta yllättäen hiukan isompi kuin osasin odottaa. Ei se silti mikään iso ole kuitenkaan, itseasiassa varsin sopusuhtainen A57:n nokalle.

Sony DT 35mm 1.8 faktat
Polttoväli on siis 35mm ja aukkoväli 1.8 - 22, suodinkierre 55mm (sama kuin esimerkiksi aiemmin mainitsemassani  dynaamisessa duossa) joka ei pyöri tarkennettaessa. Lähin tarkennusetäisyys on n. 22 senttiä kennolta jolloin kuvaussuhteeksi tulee noin 1:4 joka on jo oikein hyvä melkein kaikkeen, tosin työskentelyetäisyys linssinsuojuksesta kohteeseen on silloin enää reilu viisi senttiä eli perhoset todennäköisesti ehtivät lehahtamaan pakoon ennen kuvan ottamista. Eikä siihen väliin enää paljon valoakaan mahdu. Objektiivin pituus on viitisen senttiä ja halkaisija seitsemän. Paketissa tulee mukana molemmat tulpat ja muovinen vastavalosuoja joka on sekin yllättävän iso. Tärkein fakta on kuitenkin se, että tätä objektiivia löytää silloin tällöin alennuksessa kahdella sadalla eurolla joka on suorituskykyyn nähden erittäin edullinen hinta.

Sony A57, 35mm, f8, ISO 100

Testaaminen osui hienojen kevätpäivien kanssa yksiin joten aika paljon tuli kuvattua pienilläkin aukoilla kuten tämän jutun kuvistakin huomaa. Objektiivi on erittäin terävä ja kontrastikas, varsinkin hiukan himmennettynä. Kuva on skarppi keskellä kuva-alaa jo täydellä aukolla mutta paranee vielä himmentämällä suunnilleen aukolle f5.6 asti. Kuvan nurkka-alueet ovat täydellä aukolla pehmoisemmat ja paranevat himmennettäessä ainakin aukolle f4. Testatessa kuvasin lähinnä maisematyyppisiä kuvia aukoilla f5.6 - f11 ja kuvissa on hienot detaljit nurkasta nurkkaan vaikka yhdentoista kohdalla diffraktio jo varmasti alkaakin pehmentämään kuvaa. Juurikin maisemakuvissa on eduksi jos kuva-alan nurkatkin saa teräviksi.

Yllätyin taas kerran kuinka hyvin 50-millisen kuvakulma sopii silmälleni, melkein alusta lähtien osasin ottaa sen askeleen eteen tai taakse jo ennenkuin nostin kameran silmälleni ja rajaus oli aina suunnilleen niinkuin oletinkin. Tämä on objektiivilta mukava ominaisuus, sillä kuvaaminen tuntuu heti luontevalta. Jos kuvakulma on liian laaja, joutuu aina menemään lähemmäksi ja jos liian tiukka pitää peruuttaa. Olen aiemmin pitänyt erityisesti 40-millisistä ja viisikymppinen tuntuu vielä itselläni  mahtuvan samaan kategoriaan.

Sony A57, 35mm, f8, ISO 200

Objektiivissa on samoin kuin muissakin uusissa edullisemman pään Sonyissä SAM-tarkennus, joka ei siis ole sama kuin SSM-moottori. Automaattitarkennus toimi silti ihan hyvin, ei se maailman nopein ole mutta ihan tarpeeksi hyvä kuitenkin. Huippuluokan automaattitarkennusta vaativat kohteet kuten esimerkiksi kameraa kohti juokseva koira olivat kuitenkin yhdistelmälle turhan haastavia. Mutta haastavia ne ovat monelle muullekin yhdistelmälle. Ääntäkin tämä objektiivi tarkentaessa pitää mutta kuitenkin vähemmän kuin vanhat ruuvitarkenteiset Minoltat. Kakkulan kyljessä on erillinen AF/MF -nappi jota pitää käyttää automaattitarkennuksen ja käsitarkennuksen valintaan, rungossa oleva kytkin ei aja samaa asiaa tämän objektiivin kanssa.

Kirkkaassa auringonpaisteessa kurmotin kakkulaa monenlaisissa vastavalotilanteissa ja se pärjäsi kerrassaan mainiosti - tämä putki ei ole ollenkaan herkkä heijastumille vastavalossa, kunhan muistaa ruuvata vastavalosuojan paikoilleen. Jopa kirkkaana pojottavan auringon ollessa kuvassa hohtavien hankien kanssa kontrasti säilyy hyvänä. Tästä täydet pisteet siis.

Sony A57, 35mm, f8, ISO 100

Täydellä aukolla kuvatessa vinjetointi on melko voimakasta mutta eipä se yleensä haittaa kuvissa joissa täyttä aukkoa tulee käytettyä. Ja sehän on helppo korjata jälkikäsittelyssä jos se jää häiritsemään. Pienellä himmentämisellä jonnekin f2.8 kohdille mennessä vinjetointi häviää.

Sony A57, 35mm, f8, ISO 100

Kaiken kaikkiaan mielestäni tämä objektiivi on joka pennin arvoinen eikä sen hankintaa kannata jäädä arpomaan. Jos 50mm-e kuvakulma vaan kiinnostaa, on tässä kroppikennoiselle Sony-kuvaajalle melkeinpä pakko-ostos, niin hyvä hinta-laatusuhde mielestäni on. Etenkin aloittelevalle harrastajalle jonka ainoa objektiivi on kameran mukana tullut kittizoomi tämä objektiivi tarjoaa aivan eri tason kuvanlaatua varsin kohtuullisella investoinnilla - hyvä objektiivi on aina parempi sijoitus kuin uudempi runko jossa on enemmän megapikseleitä! Ainoa asia joka jäi arveluttamaan on kakkulan kestävyys kovassa käytössä ja vasta ajan kanssa selviää miten se pärjää. Joka tapauksessa luulen että siirryn ainakin hetkeksi Sonyn kanssa yhden objektiivin taktiikkaan!

Sony A57, 35mm, f8, ISO 100

Plussat:

• Erittäin terävä hiukan himmennettynä 
• Hyvä kontrasti myös vastavalotilanteissa
• Kevyt ja pienikokoinen
• f1.8 valovoima
• Hinta/laatu-suhde kohdallaan

Miinukset:

• Muovinen rakenne, kestääkö kovaa käyttöä?

Sony A57, 35mm, f11, ISO 100

Päivän kuvat

Karhusaari, Espoo
Sony A57, 35mm, f11, ISO 100

Kerrassaan hienoja kevätpäiviä. Aurinkokin oikein lämmittää jo ja valoa riittää. Jostain syystä tällä testissä olevalla Sony DT 35mm 1.8:lla tuntuu syntyvän tämmöistä panoraamaa, go figure. No, joka tapauksessa: Ylös, ulos ja kuvaamaan sieltä!

Liisankatu, Helsinki
Sony A57, 35mm, f11, ISO 100

Päivän kuva

Poiju, piski ja piippu pakkasessa
Tervasaari, Helsinki
Sony A57, 35mm, f11, ISO 100

Onpa hienoa kun on taas aurinkoista! ISO 100 riittää hienosti vaikka himmentäisi aukolle yksitoista kuten päivän kuvassa Tervasaaresta. Testattavana on nyt siis Sony DT 35mm 1.8 -objektiivi jolla ylläolevakin kuva on otettu.

Hahnemühlen tulostuspapereita testissä

Kuva&Kamera-messuilta tarttui kainaloon myös näytepaketillinen saksalaisen Hahnemühlen tulostuspapereita. Näytepakkauksia oli tarjollaa muutamaa erilaista kombinaatiota, minulle omimmalta kokeiltavalta tuntui "Matt FineArt - smooth"-setti joka sisältää A4-koossa kaksi lehteä kustakin seuraavasta paperista:

• Rice Paper, 100gsm
• Phot Rag Book and album, 220gsm
• Bamboo, 290gsm
• Photo Rag Ultra Smooth, 305gsm
• Photo Rag, 308gsm
• Photo Rag Bright White, 310gsm
• Daguerre Canvas, 400gsm

Näistä vähiten kiinnostavia itselleni olivat nuo erikoisemmat Daguerre Canvas joka on siis vahakangas-tyyppinen canvas-taulumetriaali ja Rice Paper joka on todella hento, perinteistä japanilaista riisipaperia jäljittelevä läpikuultava materiaali. Ehkä keksin näille käyttöä myöhemmin mutta nyt keskityin paksumpiin papereihin.

Näytepakkauksia myytiin messuilla kympillä ja minusta on kiva että se sisältää sentään kaksi kappaletta kaikkia papereita, monen muun valmistajan näytepaketeissa on vain yksi lehti kutakin. Jos vaikkapa onnistuu rypistämään sen ainoan mallikappaleen niin joutuukin hankkimaan toisen paketillisen!

Tein testitulosteet erilaisille n. 300gsm Photo Rag -papereille sekä Bamboolle, joille kaikille siis käytetään Epsonissa mattamustaa mustetta. Hahnemühlen Photo Ragit ovat happovapaita, puskuroituja puuvillalumppupapereita ja Bamboossa käytetään 90-prosenttisesti bambukuituja puuvillan osuuden ollessa loput 10%. Tulostimena toimi oma Epson R3000:seni jolle latasin valmistajan sivuilta kullekin paperille oman icc-profiilinsa. Kyse ei ollut mistään tieteellisestä kokeesta joten valitsin yhden tuoreen mustavalkoisen kuvani testiä varten, sillä halusin ensisijaisesti tietää miten nämä paperit toimivat juuri sellaisessa käytössä jossa minä niitä tulisin käyttämään. Vertailun vuoksi vetäisin vielä saman kuvan pitempään käytössäni olleille Canson Infinity Rag Photographiquelle (310gsm) sekä eniten käyttämälleni "arkipaperille" Epson Archival Mattelle. Epsonin paperi ei vahvuudeltaan nyt vastannut muita vertailussa olleita papereita eikä ole samalla tavalla museolaatuinenkaan mutta halusin vain nähdä millaisia eroja tuohon huomattavasti edullisempaan paperiin verrattuna näkisin.

Tarkastelin tulosteita sekä luonnon- että keinovalossa ja täytyy ensin kyllä mainita että nämä kaikki ovat näyttelyvedostasoisia materiaalia, eli erot johtuvat enemmänkin mieltymyksistä kuin paperien paremmudesta toisiinsa nähden.

Hahnemühle Photo Rag Bright White 310gsm on testijoukosta selvästi erottuva kirkkaan valkoisen pohjansa vuoksi, ja nimensä mukaisesti se sisältääkin enemmän optisia kirkasteita (OBA) kuin muut vertailupaperit. Epson Archival Matte on samalla tavalla puhtaan valkoinen kuin Bright White, Epson on tosin ehkä vielä hiukan valkoisempi kuin Hahnemühlen Bright White. Mikäli haluaa vedoksiinsa kirkkaat valkoiset ja kovemman kontrastin, Bright White on varmasti hyvä valinta. Optiset kirkasteet vaikuttavat toki printtien säilyvyyteen - mikäli on tarkoitus tehdä isältä pojalle -tyyppisiä printtejä tämä on otettava huomioon. Kirkasteet siis kellastuvat ajan myötä, mutta yksi ihmisikä ei taida riittää tämän asian käytännön testaamiseen. Kuten aina, internetin ihmeellisestä maailmasta löytyy kyllä tutkimustuloksia tästäkin aiheesta.

Photo Rag Ultra Smooth 305gsm sisältää sekin tuotekortin mukaan suunnilleen saman verran kirkasteita kuin Bright White, mutta se on silti huomattavasti lämminsävyisempi paperi. Nimensä mukaisesti paperin pinta on sileämpi kuin muissa Photo Rag -papereissa, siinä ei ole tekstuuria käytännössä lainkaan.

Photo Rag 308gsm itseasiasiassa sisältää sekin optisia kirkasteita, tuotetietojen mukaan "OBA content" on kuitenkin "very low". Paperin tekstuuri on samanlainen kuin Bright Whitessakin, hillitty mutta silti selvästi havaittavissa toisin kuin Ultra Smoothissa. Kuvittelin tämän paperin olevan lähimpänä Cansonin vertailupaperia (Rag Photographique 310gsm) mutta kyllä Hahnemühle on huomattavasti kirkkaamman valkoinen paperi.


Bamboo 290gsm ei sitten sisällä kirkasteita ollenkaan ja se onkin selvästi lämminsävyisempi kuin muut vertailun paperit. Tämä ei ole huono asia, itse ainakin tykkään nimenomaan mustavalkoisissa tulosteissa lämminsävyisemmästä pohjasta. Kannattaa huomioida että samalla tulosteen kontrasti laskee verrattuna kirkkaamman valkoisiin papereihin. Se, kumpi on parempi, on sitten vain ja ainoastaan mielipidekysymys, mutta minä ainakin itse tykkäsin nimenomaan tästä lämminsävyisestä bambupaperista kaikkein eniten. Värikuvien tulostamiseen se ei pohjasävynsä vuoksi ehkä ole paras vaihtoehto mutta mustavalkoisille se toimii hienosti.

Vanha suosikkini Canson Infinity Rag Photographique 310gsm piti pintansa hyvin tässä seurassa. Se ei sisällä optisia kirkasteita ja olikin lämminsävyisin lukuunottamatta Hahnemühlen Bamboo -paperia. Cansonin pinta on sileämpi kuin tavallisissa Photo Rageissa, ollen lähempänä Ultra Smoothia tekstuuriltaan.

Eroja on myös eri valmistajien paperiprofiileissa, tämä testikuva tulostui lämpöisempänä Cansonin profiililla kuin Hahnemühlen. Epsonin omat ajurit taas tekivät selvästi kylmemmän version muutenkin kliinisen valkoiselle paperille. Eli papereita vertaillessa pitää huomioida koko ketjun vaikutus printteri, musteet ja profiilit mukaanluettuna.

Loppujen lopuksi luulen jatkavani Cansonin Rag Photographiquen käyttöä "parempien" printtien materiaalina mutta varsinkin jos kuva kaipaa hiukan tekstuuria paperilta en epäröisi hetkeäkään Hahnemühlen Bamboon käyttöönottoa. Saatanpa jopa laittaa tilaukseen paketillisen.

Kuva & Kamera -messut 2013

Jos on kiinnostunut kameroista siinä määrin kuin minä niin on hyvä helpottaa oireita välillä pääsemällä hypistelemään uutuuskameroita oikein urakalla. Tähän tarjoutuikin mahdollisuus kun kipaisin kiertämässä Kuva&Kamera -messuilla lauantaina 9.3. (messut jatkuvat vielä sunnuntainakin). Tässä muutamia omia havaintojani messuilta.

Messuilla on esityksiä monella lavalla ja kiinnostavaa kuultavaa
riittää kaikentasoisille kuvaajille.

Päällimmäisenä messuista jäi mieleen se, että tällä kertaa erilaisia tulostusmateriaaleja oli paljon esillä sekä kotitulostajille, valokuvakirjan tekijöille että tilaustyönä tulostettavaksi. Erityisen vaikutuksen tekivät Lightpressin ChromaLuxe -metallitulosteet, joissa valokuva siis tehdään alumiinilevylle. Paitsi että ne olivat erittäin kauniita, alumiini on myös varsin kestävä ja jäykkä materiaali. Pitäisiköhän tilata seinälle joku kuva, olivat kyllä herkullisen näköisiä.

Fotonetin uutuus oli valokuvakirja, joka vedostetaan ns. oikealle valokuvapaperille ja täytyy sanoa että se oli erittäin hyvännäköinen varsinkin aidoilla nahkakansilla. Mukaan tarttui ilmainen kirjanteko-ohjelma CD:llä, täytynee kokeeksi tilata yksi sellainen. Jälki oli kaunista! Positiivista messuilla oli myös se, että näyttelykuvia oli esillä paljon ja monet niistä vieläpä oikein hienoja. Näissäkin huomiota kiinnitti se, että osa oli esillä tulostusmateriaalien esittelytarkoituksessa.

 Tavoistani poiketen kävin myös Nikonin osastolla, koska 36 megapikselin D800 hiukan kuitenkin on herättänyt kiinnostustani. Yritinkin nostaa D800:n pöydältä mutta totesin että minun hauiksellani ei sitä kameraa kyllä käytetä. Olisi se varmasti kova luu jos olisi sherpa ja aasi aina käytettävissä sen kuljettamiseen. Panasonicin GH3 sen sijaan tuntui istuvan käteen varsin mukavasti.

Sulantoblogistakin tuttu Matti Sulanto houkutteli mukaan valokuvauskursseille eteläiseen naapuriin kesällä. Käteen jäikin KS Koolituksen esitteet ensi kesän kursseista joita näytti olevan tarjolla monen tasoisille kuvantekijöille. Kannattaa tsekata kurssitarjonta oheisesta linkistä ja ilmoittautua ajoissa jos kurssit kiinnostavat!

Matti Sulanto esitteli Saarenmaan valokuvauskursseja ensi kesäksi.

 Samaan aikaan messukeskuksessa on monen muunkin alan messut, joten siellä saa tuhrattua vaikka koko päivän. Toinen vaihtoehto on ottaa kamera kauniiseen käteen ja mennä ulos, siellä nimittäin paistaa nykyään taas aurinko!

Tällaisia karvaisiakin kavereita on messukeskuksessa esillä, ja paljon muuta!

Miksi filmille?

Mikä ihmeen järki on kuvata filmille kun nykypäivänä kaikki on digitaalista ja kuvia kuitenkin esitellään lähinnä webissä? Sehän on työlästä ja hankalaa eikä tarvikkeitakaan saa enää mistään?

Vaikkei filmiä ja kehitteitä ihan Prismasta saakaan (joskus törmää kyllä vielä kinofilmirulliin ruokakauppojenkin hyllyissä) niin kyllä filmikuvaus voi ihan hyvin edelleen ja kaikkea tarvittavaa löytää webistä. Löytyy sekä kotimaisia että ulkomaisia vaihtoehtoja niin materiaalien kuin varusteidenkin hankkimiseen. Esimerkkeinä mainittakoon mm. kotimainen telefoto.fi ja saksalainen macodirect.de.

Full frame huippuoptiikalla taskuun

Kuvanlaatu

Kuvanlaadun suhteen ei filmille kuvaamisessa ole oikeastaan mitään järkeä. Piste. Toki erilaisilla filmeillä on omanlaisensa "look", joka voi miellyttää silmää. Usein sama on tehtävissä kyllä kuvankäsittelyssäkin, jos jaksaa. Erityisen iso filmikoko tarjoaa edelleen ehkä kuvanlaadullista etua mutta se kyllä vaatii sitten ammattimiehen otteita kuvanottohetkestä vedostamiseen asti.

Aivan oma lukunsa on sitten tietenkin Lomografiatrendi jossa tieten tahtoen haetaan kaikenlaisia kuvanlaadullisia puutteita fiiliksen nimissä.

Käsityö

Filmin kanssa puuhastelu voi olla hauskaa, siinä on mahdollista keskittyä hetkeksi käsillä tekemiseen ruudun tuijottelun sijasta. Filmin onnistunut kehittäminen itse tuntuu nykyään melkein taikuudelta, mutta ei se ole edes vaikeaa. Eikä siihen tarvitse mitään pimiötä, tarkoitukseen tehtyjä hihallisia pusseja saa kaupasta ja osaavampi ompelee sellaisen ihan itsekin. Samoin vanhoilla kameroilla kuvaaminen sisältää usein paljon enemmän puuhastelua kun valotuksen ja tarkennuksen joutuu hoitamaan käsin. Kuvista tulee usein paljon harkitumpia tällä tavoin. Joka ruutuun pitää ikäänkuin panostaa paljon enemmän kun kamerassa ei ole automatiikkaa eikä takanäyttöä.

Filmi ja kehittäminen tietysti maksaa jotain, mutta eipä niitä kustannuksia niin kauheasti tule kuitenkaan. Kekseliäs harrastaja ei tarvitse skanneriakaan jos sattuu omistamaan digijärkkärin makrolinssillä - pieniä määriä kuvia jaksaa digitoida ihan hyvin niilläkin. Diakehys (esimerkiksi) pitää negatiivin suorassa kuvaamista varten.

Automaattivalotus, ei pattereita

Kamerat

Tämä on ehkä itselleni loppujen lopuksi se kaikkein tärkein syy. Käytännössä kaikki filmille kuvaavat kamerat ovat nykyään melkein ilmaisia. Ai miten niin? No, tietenkin suurin osa niistä on ihan oikeastikin ilmaisia tai ostettavissa taskun pohjalla pyörivien kolikoiden hinnalla. Mutta jopa niitä oman aikansa huippuvehkeitä ja ammattilaislaitteita saa hyväkuntoisena ja huollettuna halvemmalla kuin vastaavia digikamoja. Mutta mikä tärkeintä, jos pitää kamerasta hyvää huolta siitä saa todennäköisesti myydessä suunnilleen saman verran kuin on aikanaan itse laitteesta maksanut. Toisin kuin nopeasti vanhenevien digikameroiden kanssa, filmikameran voi "vuokrata" itselleen käytännössä ilmaiseksi - olettaen että jaksaa nähdä vähän vaivaa sen ostamisessa ja myymisessä. Kannattaa toki huomioida että filmikameran myyminen voi kestää pitkäänkin koska kysyntää on melko vähän.

Keskikoon filmi kiinnostaa? Kokeile linnunpöntöllä!

Samoin käytettyjen hyllyihin on jäänyt ns. "orpoja" järjestelmiä joiden objektiivit eivät enää sovi mihinkään nykyjärjestelmään, kuten esimerkiksi Minoltan ja Canonin käsitarkenteiset systeemit. Pikkurahoilla voi löytää kokonaisen kamerajärjestelmän parilla rungolla ja kassillisella aikansa huippuobjektiiveja. Tämä etu tosin on oikeastaan hukkunut peilittömien digikameroiden esiinmarssin myötä, niihin kun sovitteella saa kiinni käytännössä minkä tahansa järjestelmän linssejä.Mutta edelleenkin niistä toiset tuntuvat olevan halutumpia kuin toiset.

Muun muassa Minoltan käsitarkenteinen järjestelmä on jäänyt ns. "orvoksi"

Ylläoleva mahdollistaa sen että voi hankkia ammattitason kameran, erikoisenkin, ja kuvata sillä ihan omaksi ilokseen sen aikaa kun innostus kestää. Ja jos into lopahtaa, kameran voi laittaa myyntiin tai vaihtaa erilaiseen. Joskus joku kamera toimii inspiraation lähteenä kun joutuu tekemään asioita eri tavalla. Vanhat kamerat ovat tähän tarkoitukseen erityisen hyviä. Ja monet niistä ovat kyllä todella hienoja mekaanisia laitteita!

Kuinka monella autoharrastajalla on 50-luvulla valmistettu auto käytännön syistä? Ehkä jollakin on, mutta tuskin kovinkaan monella. Toki valokuvaajallakin voi olla jokin hyvin erityinen käytännön tarve jonka täyttäminen digikameralla on kallista tai mahdotonta - silloin voi hyvin käyttää filmikameraa tällaiseen tarpeeseen. Esimerkkinä nyt tulee mieleen vaikkapa tilanne jossa ei ole minkäänlaista sähkötöpseliä käytettävissä pitkiin aikoihin kuten hiihtovaellus pohjoisnavalle. Tai tarve perspektiivin korjailuominaisuuksille kamerassa (tätä voi tosin paikkailla ohjelmistoilla nykyään ihan hyvin). Digikamerat ovat usein melko huono vaihtoehto esimerkiksi siihen että kamera on "aina mukana" vaikkapa auton hanskalokerossa mutta sitä tarvitaan kuitenkin vain kerran kuukaudessa - usein akku onkin tyhjä!

Pitäisikö kokeilla?

No miksei? Pienellä investoinnilla rahaa (jos ei satu kamoja jo löytymään omista tai sukulaisten kaapeista) ja isommalla määrällä aikaa voi uppoutua eilispäivän kuvaamismenetelmiin ja kuka tietää vaikka matkan varrella saisi pari hyvää kuvaakin? Mikä tahansa tekosyy kuvien ottamiselle on hyvä tekosyy.