Langaton salama Panasonic GF-1:ssä?

Panasonic GF1, 14mm, f3.5, ISO 320

Yksi asia jossa Olympus on huomattavasti Panasonicia edellä m4/3-kameroissaan on salamakuvaaminen. Olympuksen langaton salamanohjaus löytyy kaikista kiinteällä salamalla varustetuista PEN-malleista, kun taas Panasonicilta ei mitään langatonta ohjausta löydy. Kuitenkin pikkusalamat ja m4/3-kamerat sopisivat hyvinkin monenlaiseen paikanpäällä tapahtuvaan kuvaamiseen kokonsa puolesta. Optinen orjakenno olisi yksi vaihtoehto, mutta ainakin Panasonicin GF-1 -mallissa yhdysrakenteinen salama välähtää aina useamman kerran (esisalama) joka haittaa aika merkitsevästi optisen orjakennon käyttöä - irtosalama kun välähtää sitten myös useamman kerran mikäli se vain ehtii latautua. Todennäköisemmin lataus ei riitä enää kuvanottohetkellä. Mikä siis avuksi jos käytössä onkin Panasonicin eikä Olympuksen kamerarunko?

Radiolaukaisimet

Myös Panasoniciin sopivia radiolaukaisimia löytyy monelta eri valmistajalta, eivätkä kaikki niistä ole edes kalliita. Itselläni on käytössä Pixel Soldier -niminen laukaisin ja vastaanotin, jotka olen joskus tilannut eBaysta. Sekä laukaisimia että vastaanottimia löytyy tältäkin valmistajalta eri merkkisille salamakengille, ja niitä voi jopa yhdistellä keskenään. Myös monilta muilta valmistajilta löytyy sopivia laukaisimia, joista ne tunnetummat merkit alkavat olla kyllä aika kalliita satunnaista käyttöä ajatellen.

Radiolaukaisimella saadaan siis yksi salama välähtämään halutulla hetkellä. Koska esimerkiksi Olympuksen salamavaloista löytyy optinen orjakenno, voidaan sen avulla väläyttää sitten useampiakin välkkyjä eikä näin ollen jokaiselle salamalle tarvita välttämättä omaa radiovastaanotinta. Toki optinen orjakenno on altis kaikille muillekin välähdyksille eikä sen kantama ole yhtä hyvä kuin radiolaukaisimilla. Tyypillisessä potrettikuvaamisessa tämä ei kuitenkaan haittaa.

Huonona puolena tällaisessa järjestelysä verrattuna esimerkiksi Olympuksen runkojen langattomaan salamaohjaukseen on tietenkin se, että salamatehoa ei pysty säätämään kamerasta käsin vaan jokaisen salamavalon on oltava manuaalimoodissa ja sen teho säädettävä erikseen. Toki jossain tilanteissa saattaa riittää myös automaattimoodi, mutta silloin kuvaajalla ei enää ole juurikaan mahdollisuutta vaikuttaa kuvan valaistukseen muutoin kuin suunnan osalta.

Toinen huono puoli joka liittyy nimenomaan GF-1 -mallilla kuvaamiseen on se, että radiolaukaisin vie salamakengän eikä sen kanssa yhtäaikaa pysty siis käyttämään erillistä etsintä vaan kuvaaminen on tehtävä takanäytöltä käsin. Osassa Panasonicin malleista tätä ongelmaa ei ole, sillä niistä löytyy kiinteä etsin salamakengän lisäksi.

Kirjoitin aiemmin myös vastaavasta salamakuvaamisesta Sonyn järjestelmällä, sen tekstin löytää täältä.

Ylläoleva esimerkkikuva on otettu Panasonic GF-1 -kameralla ja valaistu yhdellä Olympus FL-36R salamalla joka on laukaistu langattomasti Pixel Soldier radiolaukaisimella. Salamaa on hiukan pehmennetty Lumiquestin softboxilla. Vallitsevaa valoa on alivalotettu reilun aukon verran ja salama on ollut manuaalimoodissa. Koko kuvauskalusto mahtui kalastushaalarin taskuihin.

Valo tekee kuvan

Sadetta luvassa
Panasonic GF1, 45mm, f5.6, ISO 100

Erittäin synkät sadepilvet katkaisivat aurinkoisen lauantai-iltapäivän kuvausretken Porvoon saaristossa. Kun aurinko vielä paistoi rinteessä kasvaneeseen mäntyyn, syntyi herkullinen kontrasti lähestyviä synkänharmaita pilviä vasten. Nappasin muutaman ruudun, joista ylläoleva oli mielestäni paras - etualan koivut ovat jo jääneet varjoon ja luovat ikäänkuin kehykset auringonvalossa kylpevälle männylle. Objektiiviksi valitsin pisimmän mukanani olleen, eli Leican 45mm macron, joka toimii varsin hyvin tällaiseen kapeamman perspektiivin maisemakuvaamiseen. Kalustolla ei kuitenkaan ole merkitystä, sillä valo tekee kuvan ja kamera vain tallentaa sen. Syksyisin keli on usein kirkas ja sää vaihtelevaa, joka luo otolliset olosuhteet vaikkapa maisemien valokuvaamiselle, eli ei muuta kuin kamera kaulaan ja kuvaamaan vielä kun valoa riittää!

Panasonic GF1 - Erinomainen reissukamera

Harjus karkaa
Panasonic GF-1, 14mm, f5.6, ISO 160

 Vietin kesälomallani viikon Inarinjärvellä retkeilemässä ja kalastamassa. Koska kaiken piti mahtua reppuun yöpymisvarusteiden ynnä muiden mukaan, ylimääräiset tavarat piti karsia minimiin. Kuvanlaadusta ei onneksi tarvinnut tinkiä, sillä uskollinen Panasonic GF1 ei paljoa tilaa vie!

Pienenpienessä kameralaukussani oli mukana varsinainen reissukuvaajan perussetti:

• Panasonic GF-1 runko
• Panasonic 14mm ja 20mm pannukakut
• Polarisaatiosuodin ja lähilinssi, molemmat 46mm kierteillä kuten objektiivitkin
• Irtonainen puoliharmaasuodin
• Kaksi akkua kameraan
• Muistikortteja
• Pöytäjalusta

Sateenkaaria Inarilla
Panasonic GF-1, 14mm, f3.5, ISO 160

Tällä varustuksella pärjäsi mainiosti kaikissa eteen tulleissa tilanteissa pois lukien eläinten kuvaaminen, koska pitkää putkea en pakannut mukaan. Mutta niitä kauniita Lapin valoja sain talteen sitäkin enemmän ja hienoja matkamuistokuvia reissulta. Tavallaan yksikin pannukakku olisi riittänyt, mutta samalla kun sain mukaan valovoimaa ja laajakulmaa, sain myös varaobjektiivin siltä varalta että toinen olisi reissussa vioittunut. Vyö ja henkselit -miehelle suosittelisin toki myös vararungon ottamista mukaan vaurioiden varalle.

Kamera toimi koko reissun moitteettomasti vaikka se oli käytännössä koko viikon ulkolämpötiloissa, ja yöt olivat jo varsin kylmiä, vain muutaman asteen verran plussan puolella. En käyttänyt takanäyttöä juuri ollenkaan kuvien katseluun eikä kummassakaan objektiivissa ollut kuvanvakaajaa, jolloin mukanani olleet kaksi akkua riittivät mainiosti koko viikoksi.

Jos miettii tulevia reissuja ja kuvauskaluston pakkaamista, niin ainoat lisäykset kameralaukkuun olisivat oikeastaan vararunko ja pitempi putki, esimerkiksi Panasonicin 45-200mm zoomi joka on vielä kohtuullisen kokoinen ja painoinen, tällöin saisi myös yllättäen nähdyistä eläimistä ja linnuista kuvia, joskin kaksi kameraa kaulassa roikkumassa haitannee jo kalastamista sen verran että pitäisi miettiä kumpi harrastus on retken pääasia.

Inarinjärven auringonlasku
Panasonic GF-1, 14mm, f3.2, ISO 320

Kaiken kaikkiaan tuli todistetuksi, että juuri tällaisille reissuille pienet mikrojärjestelmäkamerat pienine objektiiveineen ovat omimmillaan - kuvanlaadusta ja ominaisuuksista ei tarvitse juuri tinkiä mutta koko järjestelmä mahtuu erittäin pieneen tilaan ja kulkee mukana vaivattomasti. Kaikki ylläolevat kuvat näyttävät upeilta 35cm leveinä printteinä, niitä kelpaa sitten synkkinä syysöinä katsella ja suunnitella tulevia kalaretkiä!

Päivän kuva

Lokki
Panasonic GF-1, 200mm, f6.3, ISO 100

Hannes Heikuran Dark Zone

Kannattaa käydä katsomassa Helsingin kaupungin taidemuseossa Tennispalatsissa Hannes Heikuran valokuvanäyttely Dark Zone - Hämärä vyöhyke. Ainakin minuun Heikuran tummanpuhuvat kuvat Helsingistä tekivät vaikutuksen. Kuvissa näyttäytyy valon ja varjon ja yksinäisten ihmisten Helsinki - mieleen tuli väkisinkin eräs toinen suosikkini, Gary Stochl. Molempien näkemyksessä on jotain samalaista, olkoonkin että Heikura kuvasi projektinsa vuodessa ja Stochl neljäkymmentä vuotta ennenkuin uskalsi tulla ihmisten ilmoille esittelemään kuviaan.

Näyttelyn vedokset on tehty kauniisti alumiinille jolloin kuvien valot ja varjot heräävät henkiin. Ostin myös näyttelyluettelona toimivan Dark Zone - Hämärä vyöhyke -kirjan. Vaikka kirja onkin hyvälaatuinen, ei se tee oikeutta näyttelyvedoksille, niitä kannattaa siis mennä katsomaan paikan päälle jos vain mahdollisuus suodaan.

 Näyttely on Helsingin kaupungin taidemuseossa Tennispalatsissa, ja kestää 4.9.2011 saakka. Kannattaa muistaa, että maanantaisin museo on suljettu.

Ubuntu, Spyder ja näytön kalibrointi

Porvoo
Panasonic GF1, 14mm, f5.6, ISO 100

Kylläpä lämmitti Linux-miehen sydäntä kun lainasin Spyder 3 -laitteen kalibroidakseni näyttöni ja homma pelitti kuin elokuvissa. Pakettien asentamisen jälkeen vain USB-johto kiinni ja "Color profiles" käyntiin. Yksinkertaisessa käyttöliittymässä tarvitsee vain valita näyttö, jolle profiilin haluaa luoda ja klikata "create profile for device". Tämän jälkeen valitaan enää näytön tyyppi ja luotavan profiilin tarkkuus. Mitä tarkemman profiilin haluaa, sitä kauemmin homma kestää. Näytön keskelle ilmestyy harmaa ruutu, jonka kohdalle Spyder sitten asetetaan ja mittaus voi alkaa. Kannattaa varata hiukan kärsivällisyyttä, sillä vaikka en aikaa ottanutkaan, arvioni mukaan profiilin tekemiseen meni vartin verran ja välillä prosessi näyttää siltä ettei mitään tapahdu.

Mittauksen valmistuttua profiili tallentuu ~/.color/icc -hakemistoon ja sen voi asettaa oletusprofiiliksi niin halutessaan. Kyseisestä hakemistosta profiilin voi sitten poimia esimerkiksi Bibblen käyttöön. Kiinnostuneille vielä tiedoksi, että käytössä oli Ubuntun versio 10.04. Ja sanottakoon nyt vielä kerran, että ei homma ainakaan tämän helpommin voisi enää toimia - Linuxia on turha karsastaa valokuvaajan käyttöjärjestelmänä enää tällaisten hardware-asioiden takia.

Päivän kuva

Nuuksio
Panasonic GF1, 14mm, f5.6, ISO 160