Päivän kuva

Panasonic GF1, 20mm, f2.5, ISO 640

Kuvasin ylläolevan kuvan tänään GF1:llä ja 20-millisellä. Jotenkin tällä yhdistelmällä tuntuu aina löytyvän jotain kuvattavaa.

Kokeilussa on nyt Plustekin OpticFilm 7600 -filmiskanneri, josta kirjoittelen varmaankin ensifiiliksiä lähiaikoina, kunhan ensin pääsen sinuiksi sen kanssa.

Vaikea valinta

Kaunissaari, Sipoo
Sony a200, 18mm, f8, ISO 200

Huonekalujen siirron yhteydessä olohuoneen seinälle jäi tyhjä tila joka kaipasi täytteekseen jotain. Pienen harkinnan jälkeen päädyin siihen, että kokeilen teettää siihen canvas-taulun jostain valokuvastani. Olin aiemmin tilannut muutamia sellaisia lahjaksi ja ollut tyytyväinen lopputuloksiin.

Ajattelin, että käyn läpi kuluneen vuoden onnistuneempia otoksiani ja valitsen sieltä sitten jonkun sopivan - eihän sen kuitenkaan tarvitse olla mikään loppuelämän valinta, kuvan voisi vaikkapa silloin tällöin vaihtaa. Kuvia selatessa alkoivat tulevan taulun speksitkin vähitellen kirkastumaan, ja niiden myötä myös sopivan kuvan löytäminen muuttui koko ajan vaikeammaksi.

Kuvan piti olla vaakakuva mieluummin kuin pysty. Yhtäkkiä tajusin kuinka paljon kuvaankaan pystykuvia! Värien puolesta kuva saisi olla mieluummin melko hillitty, eikä sininen oikein sovi muuhun sisutukseen - pidetään mielessä että nyt olin etsimässä sopivaa sisustuselementtiä, en hienointa kuvaani. Lisäksi en ollut ollenkaan varma, halusinko seinälle kenenkään tutun ihmisen kuvaa jota katselisin sitten joka päivä - ajatus tuntui hiukan omituiselta. Eli valinnan pitäisi kohdistua siis maisema- tai lähikuvaan tai johonkin vastaavaan ihmiskuvien sijasta. Jälleen selvisi että aika suuressa osassa hyvistä kuvistani on ihmisiä, useimmiten tuttuja. Suuressa osassa maisemakuvista oli iso kaistale sinistä taivasta. No, voihan niistä tehdä äkkiä mustavalkoisen version, ajattelin. Mutta harvapa niistä toimi yhtä hyvin ilman värejään, usein juuri se taivaan sininen oli se elementti joka teki kuvasta mielestäni näyttävän. Lisäksi maisemakuvia oli kertynyt yllättävän vähän.

Jouduin penkomaan syvemmälle arkistoon menneille vuosille, josta sitten löysinkin yllä olevan ruudun. Se löytyi vain raakakuvana, eli en ollut edes tehnyt siitä jpg-muotoista kuvaa aikanaan. Selkeä poisheitetty siis. Onneksi se oli kuitenkin vielä tallessa. Rajasin kuvasta suunnilleen laajakuvaformaatin muotoisen, säädin vähän kontrastia ja muutin kuvan seepiasävyiseksi ja kuinka ollakaan - tulos oli jotain sellaista jota olin lähtenyt etsimäänkin.

Löysin netistä AH-Print  -nimisen firman joka teki canvas-tauluja lähetetyistä digitiedostoista moneen eri kokoon ja formaattiin. Tauluni on 50x90 -senttinen ja juuri sellainen kuin olohuoneeseen kaivattiinkin. AH-Printin palvelu oli nopeaa ja kaikin puolin asiallista.

Syy miksi halusin tästä kirjoittaa on se, että itselleni oli yllätys kuinka hankalaa on omien "onnistuneiden" kuvien joukosta löytää tiettyihin vaatimuksiin sopiva kuva. Varsinkin kun en ole koskaan kuvannut sillä ajatuksella että kuvista pitäisi saada sisustuselementtejä olohuoneeseen.

Voimakolmikko

Aikanaan puhuttiin tietynlaisista bändeistä nimellä "power trio". Panasonicin m43-kameroihin on nyt saatavilla mielestäni sellainen.

Voimakolmikko muodostuu tietenkin seuraavista objektiiveista:

• 14mm f2.5 pannukakku
• 20mm f1.7 pannukakku
• 45mm f2.8 macro

Kolmikko painaa yhteensä noin 400 grammaa, joka on vähemmän kuin tyypillinen peilijärkkärin lasi yksinään. Kun tähän laskee päälle GF1:n grammat kuvauskunnossa, koko satsin yhteispaino jää vieläkin jonnekin kahdeksansadan gramman alapuolelle! Kaikki kolme ovat erittäin skarppeja ja tarpeeksi valovoimaisia. Lisäksi kolmikko kattaa melkein kaikki kuvaustarpeet, poislukien pitkät polttovälit. Mitäpä muuta sitä enää kuvaaja tarvitsee? Kaikki tämä tosiaan kulkee mukana vaikkapa takin taskuissa ihan huomaamatta ja kuvanlaatu riittää vaikka mihin. On helppo kuvitella, että esimerkiksi retkeilevät valokuvaajat, jotka joutuvat kuljettamaan kamerakalustoa lihasvoimin pitkiäkin aikoja kaikkien muiden varusteiden lisäksi, toivottavat tällaisen varustuksen enemmän kuin tervetulleeksi. Myös tavallisempiin tilanteisiin tämä paketti tuo käytännöllisyyttä ja kuljettamisen helppoutta, jolloin kameravarusteet ovat useammin mukana silloin kun niitä tarvitsee - myös se makroputki.

Jos itse alan grammoja viilaamaan, kolmikosta jää kotiin tuo 45mm makro ja mukaan tulee sen sijaan yksi lähilinssi niitä lähikuvia varten sekä kaksi pannaria - kokonainen kamerajärjestelmä yhdessä takintaskussa!

Panasonic 14mm f2.5

14mm pannari on siis uusin lisäys patteristoon ja palaan siihen vielä tarkemmin. Bibblestä ei vielä löydy korjausparametreja kyseiselle lasille, joten arviointi on jpeg-kuvien varassa toistaiseksi, mutta kaikinpuolin hyvästä lasista on kyse.

GF1, 14mm, f5.6, ISO 100

Leican 45mm f2.8 Macro-Elmarit ensituntumalta

Tällä kertaa kokeiltavanani on Leican ja Panasonicin yhteistyönä micro-4/3:lle syntynyt Leica DG Macro-Elmarit 1:2.8/45 ASPH. Loksautin sanahirviön takana majailevan objektiivin kiinni Panasonicin GF1:een ja kokeilin mihin siitä on.

Tuntuma ja speksit

Kyseessä on siis makro-objektiivi ja sen suurin kuvaussuhde onkin vaikuttavat 1:1, eli kuva-alan saa täytettyä kennon kokoisella kohteella. Lähin tarkennusetäisyys on 15 senttiä kennon tasosta, eli lähimmillään kohde on vain reilun viiden sentin päässä etulinssistä, objektiivi kun itsessään on 63mm pitkä. Painoksi ilmoitetaan 225 grammaa joka on oikeasti tosi vähän tällaiselle putkelle. Mukana tulee suojapussukka ja kulmikas muovinen vastavalosuoja joka on kyllä varsin lyhyt mutta ajanee asiansa sivuvalojen kanssa. Ikävää sinänsä, vastavalosuojaa ei saa muotonsa vuoksi käännettyä takaperin objektiivin nokalle kuljetusta varten. Etulinssi ei pyöri tarkennettaessa joka on hyvä uutinen polarisaatiosuotimien käytössä.

Muutoin objektiivi on varsin jämäkän tuntuinen, tarkennusrengaskin tuntuu paremmalta käteen kuin muissa Panasonicin kakkuloissa. Objektiivissa on kaksi ulkoista kytkintä, toinen tarkennuksen rajoittimelle (FULL/LIMIT) ja toinen kuvanvakaajalle (ON/OFF). Kuvanvakaaja tuntuu hiukan auttavan käsivarakuvaamisessa normaaleilla kuvaamisetäisyyksillä mutta varsinaisessa lähikuvaamisessa sen hyöty on aika vähäinen - usein lähikuvaamisessa suurempi ongelma on se, että ohut syväterävyysalue huojuu edestakaisin ja tälle seikalle vakaaja ei osaa tietenkään tehdä mitään. Tuskinpa kukaan vakavissaan varsinaisia makrokuvia käsivaralta kuvaakaan.

Leican brändi ei ole liikaa esillä

Suodinkierre on 46mm eli sama kuin Panasonicin pannukakuissa (20mm ja 14mm). Kolmistaan nämä lasit muodostavatkin melkoisen power-trion pienikokoisina ja valovoimaisina objektiiveina. Koko kolmikko mahtuu takin taskuihin kevyesti ja silloin kyydissä on jo 28mm, 40mm ja 90mm kinovastaavat polttovälit, mukana on valovoimaa, laajakulmaa, lähitarkenteisuutta, melkein kaikkea mitä kuvaaja tarvitsee. Ainoastaan pitkä putki puuttuu, mikään lintukuvaajan kombinaatio tämä ei ole. Mutta pisteet suodinkierteen valinnasta, pienet asiat ratkaisevat joskus kentällä kuvatessa - näille kolmelle riittää yhdet ja samat (pienet!) filtterit.

Tarkennus toimii moitteettomasti ja on hiljaisempi kuin 20mm pannukakussa. Myös käsin tarkentaminen on helppoa ja tuntuma on hyvä, vaikka tässä kuten muissakin m4/3-laseissa tarkentaminen tapahtuu epäsuorasti tarkennusmoottoria pyörittämällä (focus-by-wire).

Testikuvia

Alla ensimmäisiä testikuviani, ne on otettu jalustalta ihan  normaalissa huoneen valossa ja pienennetty jpg-muotoon ilman sen kummempia kikkailuja.

Panasonic GF1, Leica 45mm, f11, ISO 200

100% osasuurennos edellisestä

Skarpeimmillaan objektiivi on omien epätieteellisten testikuvieni perusteella f5.6 kohdilla, jonka jälkeen diffraktio alkaa vähitelleen syömään terävyyttä. Lasin kanssa meneekin varmasti hetki optimoidessa, lähikuvissa kun usein olisi tarpeen saada mahdollisimman paljon syväterävyysaluetta mutta liika himmentäminen heikentää kuitenkin terävimpien osien terävyyttä. Ihan niinkuin muillakin kamera/objektiivi -yhdistelmillä, tälläkin kuvaamiseen saa varmasti ajan kanssa tuntuman siitä minkälaiselle aukolle missäkin tilanteessa uskaltaa himmentää. Toisaalta objektiivi on myös erittäin terävä jo täydellä f2.8 aukolla joten mikäli syväterävyyttä ei kuvassa kaipaa, tällä voi ihan hyvin kuvata luukut auki!

Panasonic GF1, Leica 45mm macro, f8, ISO 200

100% osasuurennos edellisestä

Kaiken kaikkiaan kyseessä on loistava objektiivi, jonka ainoa varsinainen haittapuoli on sen kova hinta. En vielä päässyt kokeilemaan kuinka hyvin objektiivi soveltuu muotokuvatyyppisiin tilanteisiin mutta eiköhän sekin hetki joskus tule ja siitä silloin sitten lisää.

Jos kuvaa m4/3:lla, tykkää lähikuvauksesta eikä ole vielä kirjoittanut joulupukille niin tässä on kyllä oivallinen toive. Hyvää joulunodotusta kaikille blogini lukijoille!

Plussat ja miinukset

+ Erittäin skarppi
+ Pienikokoinen ja kevyt makro-objektiiviksi
+ Sama 46mm suodinkierre kuin pannukakuissakin

- Kallis
- Melko turhanoloinen vastavalosuoja

Kaksi digitaalista suosikkia

Mietiskelin tässä taannoin omistamiani kameroita, nykyisiä ja entisiä ja kummastuksekseni tajusin että niiden joukosta kaksi nousee ylitse muiden. Ne ovat tavallaan ihan erilaisia kameroita mutta molemmista löytyy pari yhdistävää piirrettä.

Toinen kameroista on nykyinen Panasonicin GF1 joka on kuin tehty minulle, varustettuna skarpilla ja kompaktilla 20mm pannukakkulinssillä tietenkin. Toinen on ehkä yllättävämpi valinta, nimittäin vanha Canonin digital ixus i -pokkari jonka ostin joskus 2004 muistaakseni. Se oli siihen aikaan erittäin pienikokoinen neljän megapikselin kamera, vain noin yhdeksän senttiä kertaa neljä ja puoli. Pikku-ixus oli monessa mukana ja sillä olen kuvannut monia hienoja muistoja matkan varrelta.

Ensimmäinen yhdistävä tekijä on tietenkin pieni koko, vaikkei GF1 mikään varsinainen pokkari olekaan. Mutta kuitenkin kumpikin kamera on sen kokoinen että sitä jaksaa pitää mukanaan. Ja paras kamerahan on aina se joka on mukana.

Toinen ja yllättävämpi yhtäläisyys kameroiden välillä on se, että molemmissa on kiinteä, kuvakulmaltaan 40-millistä vastaava objektiivi. Ja mainittakoon nyt että monenlaisia zoomejakin minulla on ollut ja on toki edelleen. Jotenkin vaan zoomien kanssa kuvaaminen on erilaista ja 40mm on juuri sopiva kompromissi yleislasiksi. Se ei ole niin laajakulmainen että sommittelu vaatisi liikoja tai korostaisi saatikka vääristäisi kuvan elementtejä, eikä myöskään niin kapea että kuvista puuttuisi syvyys. Nelikymppisellä on vaivatonta ottaa luonnollisen näköisiä kuvia. Tarpeen vaatiessa nelikymppinen on laajis ja tarpeen vaatiessa se näyttää lyhyeltä teleltä! Panasonicin hyvä valovoima on toki vielä plussaa syväterävyyden suhteen. Ixuksen linssissä oli f2.8 valovoima, joka sekin riitti moneen tilanteeseen.

Valitettavasti pikku-ixus sitten aikanaan hörppäsi yhden kerran liikaa merivettä ja lakkasi toimimasta.  Se hautautui kaapin pohjalle vuosiksi, mutta nyt kun sen sieltä kaivoin esiin ottaakseni siitä kuvan, vaikuttaisi että se on lopultakin kuivunut ja olisi kuvauskunnossa! Pitänee ladata akku ja kokeilla...

Vaikka olen omistanut myös monta kunnollista peilijärjestelmäkameraa ei niistä yksikään lämmitä mieltäni samalla lailla kuin yllämainitut kaksi.

Lopuksi vielä pitää antaa kunniamaininta Panasonicin LX-3:lle joka sekin oli mainio mukana kulkeva kamera valovoimasella objektiivilla, joka tosin oli zoomi.

Ei savua ilman tulta

Panasonic GF1, 20mm, f4.5, ISO 200

Panasonicin 45-200mm testissä

Sain hetkeksi aikaa testiin Panasonicin 45-200mm f4-5.6 zoomin. Ensituntumalta objektiivi tuntuu istuvan hyvin GF1:n nokalle eikä tunnu mitenkään liian suurelta, vaikka varmasti sopusuhtaisemmalta se näyttäisikin Panasonicin hiukan suuremmissa järjestelmäkameramaisemmissa rungoissa kuten G1. Kakkula painaa vajaan neljäsataa grammaa ja kun ajattelee että sen kuvakulma vastaa kinokoon 90-400 -millistä telezoomia niin kokonaispaketti GF1:n kanssa on varsin kompakti.

Objektiivi ei ole vielä liian suuri GF1:n nokalle.

Kun kameran laittaa ensikerran päälle ja kurkistelee maailmaa tämän objektiivin kanssa, huomaa että tarkennus on tässä objektiivissa huomattavasti hiljaisempi kuin 20mm pannukakussa, siis suomeksi sanottuna äänetön. Mitenkään erikoisen nopea se ei ole mutta tuntuu huonossakin valossa saavan tarkennuksen kerrasta kohdalleen, joka on aina plussaa. Olin lukenut harrastajapalstoilta että kuvanvakaaja, jollainen tässä ohjektiivissa on, pitäisi häiritsevää ääntä. Itseäni se ei mitenkään häirinnyt, minun täytyi ainakin laittaa korva kiinni objektiiviin jotta erotin korkean sirityksen jota vakaaja pitää. Ei siis varmasti mitään käytännön haittaa missään tilanteessa.

Objektiivi on melko edullinen Panasonicin linssiksi ja tuntuu hintaansa nähden ihan lujatekoiselta ja jämptiltä, mikään ei heilu eikä notku käytettäessä vaikka materiaali onkin pääosin muovia poislukien metallinen kiinnitysbajonetti. Tarkennusmekanismi on sisäinen eli etulinssi ei kierry tarkennettaessa joka helpottaa asioita mikäli haluaa käyttää esimerkiksi polarisaatiosuodinta linssin edessä. Filtterikierre on 52 milliä eli sama kuin Panasonicin kittizoomeissa. Pannukakuissa kierre on eksoottisempi 46mm. Mikään makrolinssi tämä ei ole, korkein suurennussuhde 200mm asennossa on 1:5. Kompaktin kokoisena (pituus noin kymmenen senttiä lyhimmillään) tämä putki kun on varsin mielenkiintoinen tuttavuus. Jos ajattelee pakettia johon kuuluisi GF1:n lisäksi 14mm ja 20mm pannukakut ja tämä 45-200mm telezoomi niin kuvaaja on jo varsin moneen tilanteeseen varustettu ja koko satsi mahtuu edelleen vaikkapa takin taskuihin!

Kuvaamaan

Millaisia kuvia sillä sitten saa? Harmillisesti Suomen marraskuu ei ole helpoimpia aikoja objektiivien kokeilemiselle kun päivä alkaa olla vain kaksi hämärää vastakkain. Testikuvien kohteeksi valikoituivat siis lähipuiston sorsat, joita piti kuvata pikapikaa lounastunnin yhteydessä. Tämä vastasi mielestäni varsin hyvin tällaisen putken tyypillistä käyttöä. Keli oli melko harmaa joten jouduin kuvaamaan ISO 800:lla. Linssin terävyyden arvioimiseen nämä kuvat eivät siis ole sopivia mutta kuvanvakaajaa tuli testattua sitäkin tarkemmin.

Kuvanvakaajan kerrotaan antavan parin-kolmen aukon verran apua tärähtämättömien kuvien saamiseksi. Eli siis jos pisimmillään putken kanssa käsivaralta saisi olla noin 1/400 valotusaika, niin vakaajan kanssa pitäisi riittää vielä 1/100 tai jopa 1/50. Kokeilujeni perusteella ainakaan 1/50 ei kyllä riittänyt, mutta kyllä vakaaja on yllättävänkin tehokas. Sekunnin sadasosan valotuksista 150-200mm polttoväleillä iso osa kuvista oli teräviä ja 1/200 jo valtaosa. Tottumattomalle kuvanvakaaja tuntui aluksi hassulta, se kun on optinen ja näin sen vaikutus näkyy myös etsinkuvassa joka alkaa välillä "uimaan" normaalin tärinän sijaan. Itse olen aiemmin kuvannut vain vakaajilla jotka ovat rungossa (Konica Minolta jaSony) jolloin vakaajan vaikutus ei ole näkynyt (optisessa) etsinkuvassa mitenkään.

f5.3, 1/250s, ISO 800

Testikuvien perusteella objektiivi on ainakin aivan tarpeeksi skarppi ja kuvat kontrastikkaita, mitään häiritseviä virheitä en kuvissa havainnut. Bokeh on toisinaan hiukan sotkuista taustasta riippuen mutta ihmeitä en odottanutkaan tämän hintaluokan zoomilta.

f5.6, 1/500, ISO 800

Kaiken kaikkiaan Panasonicin 45-200mm zoomi on hinta-laatusuhteeltaan aivan erinomainen hankinta micro-4/3 -järjestelmän pitkäksi putkeksi vaikkapa eläintarhareissulle. Harmillista että tämä yksilö oli minulla vain lainassa ja joudun palauttamaan sen...

Plussat ja miinukset

+ Kompakti, kevyt ja sopuhintainen polttoväliinsä nähden
+ Kuvanvakaaja

- Heikko valovoima, f4-5.6