keskiviikkona, joulukuuta 26, 2012

Olympus FL-300R pikkusalama testissä

Olympus FL-300R

Kokeilin Olympuksen uutta pikkusalamaa OM-D:n kanssa. Olympuksen rungoillahan voi ohjata langattomasti kaikkia R-merkinnällä varustettuja Olympuksen salamavaloja. Tehojen ym. säätö tapahtuu mukavasti kameran takanäytöltä käsin, eli kuvaajan ei tavitse kiivetä tuikun luokse tekemään säätöjä jos kuvaustilanne vaatii muutoksia. Pikkusalamasta valitaan vain liukukytkimellä "RC"-kanavaksi joko A tai B ja kamerarungossa sitten kyseiselle kanavalle voidaan säätää TTL tai manuallitila ja haluttu välähdysteho. OM-D:n salamakenkään kiinnitetään kameran mukana tullut minisalama joka toimii ohjaimena muille tuikuille.

Tämä FL-300R on erittäin pienikokoinen josta tietenkin aiheutuu muutamia hankaluuksia. Salama käyttää AAA-kokoisia pattereita toisin kuin kaikki muut salamat, joissa on melkein aina käytössä AA-koko. No, tällä on salamasta saatu pienempi niin menköön. Mutta kameralaukkuun pitää sitten mahdollisesti varata kahden eri koon pattereita jos aikoo käyttää muunkinlaisia salamavaloja yhdessä tämän kanssa.

Pikkusalaman mukana tulee kuvassakin näkyvä irroitettava jalusta jonka pohjassa on normaali jalustakierre. Itse salamassa on nivel, jolla sitä voi kääntää ylös-alas -suunnassa esimerkiksi heijastamista varten. Sivusuunnassa salamaa ei voi kiertää. Taaksepäin kallistettuna ja salamakenkään kiinnitettynä tuikku kylläkin osuu kuvaajan otsaan.

Lisäksi FL-300R:ssä on vielä sisäänrakennettu laajishajotin jonka saa liu'utettua välähdyspään eteen salaman sivulla olevasta napista.Kovin tehokashan tämä tuikku ei ole joten minkään isojen tilojen valaisuun sitä ei kannata ainakaan yksinään harkita, mutta kun nykykameroiden korkeatkin ISO-herkkyydet ovat erittäin hyviä (juu, kaikkien kameroiden) niin eipä sitä valoa yleensä niin kauhean paljon tarvitsekaan lisätä.

Jos haluaa hyödyntää m4/3-järjestelmän pientä kokoa maksimaalisesti esimerkiksi reissun päällä ja kuitenkin valaista kuvansa irrallisilla salamavaloilla niin pari tällaista lamppua mahtuu varsin mukavasti mihin tahansa kameralaukkuun. Salama on niin kevytkin että sen voi vaikka teipata seinään niin ei tarvitse kantaa mitään valojalustojakaan mukanaan!


Tämän nopean omakuvan valaisin kahdella Olympuksen salamalla.
FL-300R elävöittää taustan valkoista seinää pahvista taivutellun snootin läpi.
Päävalona on FL-36R heijastettuna sateenvarjosta.

Plussat:
  • Erittäin kompakti, mahtuu vaikka paidan taskuun
  • Täysi tuki Olympuksen langattomalle salamaohjaukselle, valittavissa kaksi eri ryhmää
  • Edullinen
Miinukset:
  • Rajalliset säätömahdollisuudet
  • AAA-pattereiden sijaan olisin halunnut AA-kokoiset
  • Erikoisen muodon vuoksi tähän on hankala kiinnittää mitään tavallisia valonmuokkaimia

2 kommenttia :

  1. Onko tuommoinen FL-300R pikku tikku hyvä ostos? Ainoana salamana nyt ei ole varmastikaan riittävä kuten kirjoittelitkin, mutta onko tuo esimerkiksi hyvä lisä FL-36R salaman lisäksi? Esim. FL-36R päävalona ja FL-300R mukana muualla valaisemassa.

    Etuna tuossa ehdottomasrtikkin on se, että molemmat pystytään laukaista kameran sisäänrakennettuna saamalla ja mitään palikoita ei tarvita väliin. Toisaalta FL-300R salaman riittävyys hieman mietityttää toisaalta ja samalla rahalla nyt melkein saisi myös vaikka toisenkin FL-36R salaman. Toki nyt OM-D:n ostaneena olisi mukana pitää paketti ns. tiiviinä ja pienenä.

    Mietteitä?

    VastaaPoista
  2. Ehdoton etu on tuo pieni koko, joissain tilanteissa voi sitten jättää sen isomman tuikun vaikka kotiin. Miinuksina nuo jutussakin mainitut erikokoiset patterit ja hankala valonmuokkaimien kiinnitys (gridit ym.) Teho riittää kyllä ihan mainiosti. Jos teet paljon valaistuja kuvia olisi varmaankin helpompaa jos molemmat salamat olisivat samanlaisia ja niihin sopisi samat patterit ja muokkaimet. Toisaalta OM-D parilla pannukakkuobjektiivilla, vara-akulla ja FL-300R:llä mahtuu tosi pieneen laukkuun/sivtaskuun.

    VastaaPoista