Leican 45mm f2.8 Macro-Elmarit ensituntumalta

Tällä kertaa kokeiltavanani on Leican ja Panasonicin yhteistyönä micro-4/3:lle syntynyt Leica DG Macro-Elmarit 1:2.8/45 ASPH. Loksautin sanahirviön takana majailevan objektiivin kiinni Panasonicin GF1:een ja kokeilin mihin siitä on.

Tuntuma ja speksit

Kyseessä on siis makro-objektiivi ja sen suurin kuvaussuhde onkin vaikuttavat 1:1, eli kuva-alan saa täytettyä kennon kokoisella kohteella. Lähin tarkennusetäisyys on 15 senttiä kennon tasosta, eli lähimmillään kohde on vain reilun viiden sentin päässä etulinssistä, objektiivi kun itsessään on 63mm pitkä. Painoksi ilmoitetaan 225 grammaa joka on oikeasti tosi vähän tällaiselle putkelle. Mukana tulee suojapussukka ja kulmikas muovinen vastavalosuoja joka on kyllä varsin lyhyt mutta ajanee asiansa sivuvalojen kanssa. Ikävää sinänsä, vastavalosuojaa ei saa muotonsa vuoksi käännettyä takaperin objektiivin nokalle kuljetusta varten. Etulinssi ei pyöri tarkennettaessa joka on hyvä uutinen polarisaatiosuotimien käytössä.

Muutoin objektiivi on varsin jämäkän tuntuinen, tarkennusrengaskin tuntuu paremmalta käteen kuin muissa Panasonicin kakkuloissa. Objektiivissa on kaksi ulkoista kytkintä, toinen tarkennuksen rajoittimelle (FULL/LIMIT) ja toinen kuvanvakaajalle (ON/OFF). Kuvanvakaaja tuntuu hiukan auttavan käsivarakuvaamisessa normaaleilla kuvaamisetäisyyksillä mutta varsinaisessa lähikuvaamisessa sen hyöty on aika vähäinen - usein lähikuvaamisessa suurempi ongelma on se, että ohut syväterävyysalue huojuu edestakaisin ja tälle seikalle vakaaja ei osaa tietenkään tehdä mitään. Tuskinpa kukaan vakavissaan varsinaisia makrokuvia käsivaralta kuvaakaan.

Leican brändi ei ole liikaa esillä

Suodinkierre on 46mm eli sama kuin Panasonicin pannukakuissa (20mm ja 14mm). Kolmistaan nämä lasit muodostavatkin melkoisen power-trion pienikokoisina ja valovoimaisina objektiiveina. Koko kolmikko mahtuu takin taskuihin kevyesti ja silloin kyydissä on jo 28mm, 40mm ja 90mm kinovastaavat polttovälit, mukana on valovoimaa, laajakulmaa, lähitarkenteisuutta, melkein kaikkea mitä kuvaaja tarvitsee. Ainoastaan pitkä putki puuttuu, mikään lintukuvaajan kombinaatio tämä ei ole. Mutta pisteet suodinkierteen valinnasta, pienet asiat ratkaisevat joskus kentällä kuvatessa - näille kolmelle riittää yhdet ja samat (pienet!) filtterit.

Tarkennus toimii moitteettomasti ja on hiljaisempi kuin 20mm pannukakussa. Myös käsin tarkentaminen on helppoa ja tuntuma on hyvä, vaikka tässä kuten muissakin m4/3-laseissa tarkentaminen tapahtuu epäsuorasti tarkennusmoottoria pyörittämällä (focus-by-wire).

Testikuvia

Alla ensimmäisiä testikuviani, ne on otettu jalustalta ihan  normaalissa huoneen valossa ja pienennetty jpg-muotoon ilman sen kummempia kikkailuja.

Panasonic GF1, Leica 45mm, f11, ISO 200

100% osasuurennos edellisestä

Skarpeimmillaan objektiivi on omien epätieteellisten testikuvieni perusteella f5.6 kohdilla, jonka jälkeen diffraktio alkaa vähitelleen syömään terävyyttä. Lasin kanssa meneekin varmasti hetki optimoidessa, lähikuvissa kun usein olisi tarpeen saada mahdollisimman paljon syväterävyysaluetta mutta liika himmentäminen heikentää kuitenkin terävimpien osien terävyyttä. Ihan niinkuin muillakin kamera/objektiivi -yhdistelmillä, tälläkin kuvaamiseen saa varmasti ajan kanssa tuntuman siitä minkälaiselle aukolle missäkin tilanteessa uskaltaa himmentää. Toisaalta objektiivi on myös erittäin terävä jo täydellä f2.8 aukolla joten mikäli syväterävyyttä ei kuvassa kaipaa, tällä voi ihan hyvin kuvata luukut auki!

Panasonic GF1, Leica 45mm macro, f8, ISO 200

100% osasuurennos edellisestä

Kaiken kaikkiaan kyseessä on loistava objektiivi, jonka ainoa varsinainen haittapuoli on sen kova hinta. En vielä päässyt kokeilemaan kuinka hyvin objektiivi soveltuu muotokuvatyyppisiin tilanteisiin mutta eiköhän sekin hetki joskus tule ja siitä silloin sitten lisää.

Jos kuvaa m4/3:lla, tykkää lähikuvauksesta eikä ole vielä kirjoittanut joulupukille niin tässä on kyllä oivallinen toive. Hyvää joulunodotusta kaikille blogini lukijoille!

Plussat ja miinukset

+ Erittäin skarppi
+ Pienikokoinen ja kevyt makro-objektiiviksi
+ Sama 46mm suodinkierre kuin pannukakuissakin

- Kallis
- Melko turhanoloinen vastavalosuoja

Kaksi digitaalista suosikkia

Mietiskelin tässä taannoin omistamiani kameroita, nykyisiä ja entisiä ja kummastuksekseni tajusin että niiden joukosta kaksi nousee ylitse muiden. Ne ovat tavallaan ihan erilaisia kameroita mutta molemmista löytyy pari yhdistävää piirrettä.

Toinen kameroista on nykyinen Panasonicin GF1 joka on kuin tehty minulle, varustettuna skarpilla ja kompaktilla 20mm pannukakkulinssillä tietenkin. Toinen on ehkä yllättävämpi valinta, nimittäin vanha Canonin digital ixus i -pokkari jonka ostin joskus 2004 muistaakseni. Se oli siihen aikaan erittäin pienikokoinen neljän megapikselin kamera, vain noin yhdeksän senttiä kertaa neljä ja puoli. Pikku-ixus oli monessa mukana ja sillä olen kuvannut monia hienoja muistoja matkan varrelta.

Ensimmäinen yhdistävä tekijä on tietenkin pieni koko, vaikkei GF1 mikään varsinainen pokkari olekaan. Mutta kuitenkin kumpikin kamera on sen kokoinen että sitä jaksaa pitää mukanaan. Ja paras kamerahan on aina se joka on mukana.

Toinen ja yllättävämpi yhtäläisyys kameroiden välillä on se, että molemmissa on kiinteä, kuvakulmaltaan 40-millistä vastaava objektiivi. Ja mainittakoon nyt että monenlaisia zoomejakin minulla on ollut ja on toki edelleen. Jotenkin vaan zoomien kanssa kuvaaminen on erilaista ja 40mm on juuri sopiva kompromissi yleislasiksi. Se ei ole niin laajakulmainen että sommittelu vaatisi liikoja tai korostaisi saatikka vääristäisi kuvan elementtejä, eikä myöskään niin kapea että kuvista puuttuisi syvyys. Nelikymppisellä on vaivatonta ottaa luonnollisen näköisiä kuvia. Tarpeen vaatiessa nelikymppinen on laajis ja tarpeen vaatiessa se näyttää lyhyeltä teleltä! Panasonicin hyvä valovoima on toki vielä plussaa syväterävyyden suhteen. Ixuksen linssissä oli f2.8 valovoima, joka sekin riitti moneen tilanteeseen.

Valitettavasti pikku-ixus sitten aikanaan hörppäsi yhden kerran liikaa merivettä ja lakkasi toimimasta.  Se hautautui kaapin pohjalle vuosiksi, mutta nyt kun sen sieltä kaivoin esiin ottaakseni siitä kuvan, vaikuttaisi että se on lopultakin kuivunut ja olisi kuvauskunnossa! Pitänee ladata akku ja kokeilla...

Vaikka olen omistanut myös monta kunnollista peilijärjestelmäkameraa ei niistä yksikään lämmitä mieltäni samalla lailla kuin yllämainitut kaksi.

Lopuksi vielä pitää antaa kunniamaininta Panasonicin LX-3:lle joka sekin oli mainio mukana kulkeva kamera valovoimasella objektiivilla, joka tosin oli zoomi.

Ei savua ilman tulta

Panasonic GF1, 20mm, f4.5, ISO 200